milläs elät karjalainen

valtuutettu karjalainen vastusti abc:n tuloa paikkakunnalle.Jos nämä muutaman tai muutaman kymmenen työpaikan tuojat jää pois elinkeinoelämmästä, ei tarvi opettajiakaan joten ei puhuta pelkästään lomautuksista.
151849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ihmetyttää, miksi uuden, uuusia työpaikkoja tuovan, yksityisen rakentaminen, ei kiinnosta joitakin valtuutettuja? Yksityispuolellahan yrittäminen on jatkuvaa kilpailemista. Erityisesti kiinnostaisi, miksi ääniharava Myllymäki vastustaa hanketta? Ettei vain olisi lähipiiriläisiä nykyisillä asemilla? En tiedä mutta tuli vain mieleen?

Äänestä
  • minun mielestä se ABC on ihan turha. Polttoainetta saa jämsästä jo liiankin monelta asemalta ja on jo kylmä ABC. Ja maapohjakin on pirun tyyris pelto. Ja ei kukaan yöllä ruokakaupassa käy.

    Äänestä

  • pahkala kirjoitti:

    minun mielestä se ABC on ihan turha. Polttoainetta saa jämsästä jo liiankin monelta asemalta ja on jo kylmä ABC. Ja maapohjakin on pirun tyyris pelto. Ja ei kukaan yöllä ruokakaupassa käy.

    ihmiset kyllä käy yölläkin

    Äänestä

  • pahkala kirjoitti:

    minun mielestä se ABC on ihan turha. Polttoainetta saa jämsästä jo liiankin monelta asemalta ja on jo kylmä ABC. Ja maapohjakin on pirun tyyris pelto. Ja ei kukaan yöllä ruokakaupassa käy.

    Suomen noin kolmaskymmenesyhdeksäs ABC-asema ei ole sellainen turistikohde, että liikennevirrat Jämsän kautta juurikaan lisääntyvät. Bensa ja ranskanperunamarkkinat Jämsän huoltoasemilla vain jaetaan uudestaan. Luultavasti ABC:n työntekijän tehokkuus per ranskanperunalautanen on sen verran parempi kuin vanhoilla asemilla, että ei työntekijämäärä paikkakunnan liikenneasemilla paljon voi kasvaa. Mahdollinen voitto ja verot tulevaisuuden ranskanperunamyynnistä kylläkin menee oman paikkakunnan yrittäjien sijasta osuuskunnalle. Tottakai ABC tulla saa. Mutta pitääkö kaikkien uusien bisnesten kupata kaupungin rahapussia. Vanhat bensayrittäjät vain voivat haaveilla, että heidänkin risteysjärjestelyjään laitettaisiin sujuvammiksi satojentuhansien eurojen panostuksin.

    Äänestä

  • aapiskukko kirjoitti:

    toimii...jos jotain haluaa täytyy ensin rahoittaa puolueita että saa tahtonsa läpi ja mitä suurempi porukka valtuustossa sitä helpompaa...helppoa eikö totta.....tokihan ABC tulla saa mutta pudotus pelit alkoi myös..liikenne virrat päästettiin jo aikoja sitten päijänteen toiselle puolelle...

    Äänestä

  • Tänään saattoi Jämsän Seudusta lukea, että minäkin kannatin valtuutettu Myllymäen ehdotusta. Hän ehdotti, että Keskimaalta olisi pyydetty 50 euroa enemmän/kem, jotta kaupungin menot ABC:n tulon myötä olisi saatu melkein nollille. Kun ja jos Keskimaa haluaa ABC:nsä rakentaa Jämsään, niin Jämsän kaupunki joutuu siitäkin maksamaan infran rakentamisen muodossa. Niin että oliko Myllymäen ehdotus kuitenkaan suoraan ABC:n vastustusta vai ei, sen voi jokainen pohtia ihan itse.

    Äänestä

  • MerjaLahtinen kirjoitti:

    Tänään saattoi Jämsän Seudusta lukea, että minäkin kannatin valtuutettu Myllymäen ehdotusta. Hän ehdotti, että Keskimaalta olisi pyydetty 50 euroa enemmän/kem, jotta kaupungin menot ABC:n tulon myötä olisi saatu melkein nollille. Kun ja jos Keskimaa haluaa ABC:nsä rakentaa Jämsään, niin Jämsän kaupunki joutuu siitäkin maksamaan infran rakentamisen muodossa. Niin että oliko Myllymäen ehdotus kuitenkaan suoraan ABC:n vastustusta vai ei, sen voi jokainen pohtia ihan itse.

    Jospa perehtyisit maankäyttö- ja rakennuslakiin ja siellä siihen kenen vastuulla on katujen ja muun infran rakentaminen ASEMAKAAVA-ALUEELLA. Kuule: se on kaupungin/kunnan vastuulla. Ja siitä vaan tulee kustannuksia; ei kukaan katuja ilmaiseksi tee. Myllymäen esitys oli populistisuudessaan paakkas-tasoa. Otan esimerkin. Autokauppias muuttaisi myynnissä olevan auton hintaa sillä perusteella miten varakas ostaja sattuisi olemaan. Köyhä maksaisi pakettivolkkarista 10.000€ mutta rahamieheltä pyydettäisiin samasta koslasta 35.000€. Eihän siinä olisi mitään mieltä. Ei auton arvo/hinta voi muuttua ostajan mukaan. Autolla tietty käypä arvo ja jos olet myymässä sitä niin riippumatta ostajasta saat sen käyvän arvon. Et enempää. Yritä päästä tekniseen lautakuntaan niin saat tilaisuuden perehtyä asioihin. Itse olin siellä vuosia sitten ja voin sanoa, että oli opettavainen paikka. Kummallisen kuvitelmat haihtuivat pois.

    Äänestä

  • perehtyisit asiaan! kirjoitti:

    että "esitys oli populistisuudessaan paakkas-tasoa"?

    Äänestä

  • pahkala kirjoitti:

    minun mielestä se ABC on ihan turha. Polttoainetta saa jämsästä jo liiankin monelta asemalta ja on jo kylmä ABC. Ja maapohjakin on pirun tyyris pelto. Ja ei kukaan yöllä ruokakaupassa käy.

    vaikka olis kuinka kallis pelto, sehän on ostavan yrityksen asia, ei kunnan, hyvä että näitä yrityksiä löytyy, yksikin työpaikka on tärkeä!

    Äänestä

  • aapiskukko kirjoitti:

    Suomen noin kolmaskymmenesyhdeksäs ABC-asema ei ole sellainen turistikohde, että liikennevirrat Jämsän kautta juurikaan lisääntyvät. Bensa ja ranskanperunamarkkinat Jämsän huoltoasemilla vain jaetaan uudestaan. Luultavasti ABC:n työntekijän tehokkuus per ranskanperunalautanen on sen verran parempi kuin vanhoilla asemilla, että ei työntekijämäärä paikkakunnan liikenneasemilla paljon voi kasvaa. Mahdollinen voitto ja verot tulevaisuuden ranskanperunamyynnistä kylläkin menee oman paikkakunnan yrittäjien sijasta osuuskunnalle. Tottakai ABC tulla saa. Mutta pitääkö kaikkien uusien bisnesten kupata kaupungin rahapussia. Vanhat bensayrittäjät vain voivat haaveilla, että heidänkin risteysjärjestelyjään laitettaisiin sujuvammiksi satojentuhansien eurojen panostuksin.

    jos sattuu siis olemaan tarve tankata autoa tai vatsaa itse valitsisin joko Oriveden tahi Keljon tahi Padasjoen ABC s-vihreäkorttisena ja ajaisin Jämpsän fallos-patsaan ohi. Ajan paljon ympäri Suomea ja siis näillä periaatteilla toimin. Esim. tankkaan hyvin usein Renkomäen abcllä, yleensä polttoaineet 5-10 cent/litra halvempaa kuin muualla. Näissä keskusteluissa/päätöksissä ja paakkasessa/karjalaisessa ärsyttävät se, että aliarvoivat ja halveksuvat s-etukorttilaisia eli rajotettaisiin valinnan vapautta eikä siis lähdetä kilpailuun mukaan.

    Äänestä

nesteen tilalla, niin kyllä kävisi yhdet iltakaljat abclläkin nauttimassa - siis kohtuullisesti.

Äänestä
  • Jämsäläiseen yritämisperinteeseen näyttää kuuluvan, että vanhat yrittäjät vastustavat aina uuden tuloa. Sitä en ymmärrä, että päättäjät vastustavat uusia työpaikkoja. Jämsälle käy vielä huonosti, väki vähenee ja toimeliaisuus kuihtuu. Repikää siitä kyläkoulunne ja kokouspalkkionne.

    Äänestä

karjalaisen lankomies nesteyrittäjä.

Äänestä
  • Jos on sehän muuttaa asian, ennen valtuutetut ovat ajaneet yhteisiä asioita, ei ainakaan kovin JULKISESTI suvun asioita. Antaisko joku UUSI JÄMSÄ liikkeestä kommentin?

    Äänestä

  • Kyllä joo NESTEESSÄ ollaan,, mutta kyllä me luottamushenkilöt ajamme ensin omia etuja ja sitten vasta sukulaisten!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7530336 kirjoitti:

valtuutettu karjalainen vastusti abc:n tuloa paikkakunnalle.Jos nämä muutaman tai muutaman kymmenen työpaikan tuojat jää pois elinkeinoelämmästä, ei tarvi opettajiakaan joten ei puhuta pelkästään lomautuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu