10-vuotias tyttäreni kertoi keskittyessään näkevänsä ihmisten ympärillä valokehän. Vanhusten ympärillä kuulemma näkyy hieman leveämpi kehä, eri ihmisillä eri levyisiä, myös kissalla ja kasveilla näkyy kehä. Kehä on sisäpuolella tummempi ja vaalenee ulospäin, värejä ei ole. Tytär kertoi tästä ykskaks ja hämmästytti minut todella.
Mitä mieltä olette?
Lapsi näkee auroja?
Äiti ymmällään
101545
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
huuhaalla. Tärähtäneistä pennuista tulee koulukiusattuja. Koulukiusatuista saattaa tulla ammuskelijoita
vittu sinä olet perseestä
Auran näkeminen on mahdollista. Testasin asiaa eräällä tutulla joka näkee auroja. Hän katsoi auraani ja kuvaili senhetkisen aurani värit täysin oikein. Hän kuvaili värit samoiksi kuin ne todellisuudessa olivatkin. Etukäteen en ollut ilmoittanut aurani värisävyjä, jotka näin. Koetilanteessa muutin yhtä väriä muuttamalla silloista tunnetilaani ja testihenkilö onnistui kuvaamaan värin vaihtumisen oikein ja juuri oikealla hetkellä. Aurojen näkemiseen liittyy usein tavallista suurempi psyykkinen herkkyys. Tämän herkkyyden kautta sitä näkeekin. Liiallisen stressin välttäminen, alkoholin suhteen absolutismi ja muutoinkin terveet elämäntavat ovat mielestäni herkillä ihmisillä erityisen tärkeää.
näkee auroja. On nähnyt jo hyvin pienestä ja vielä nytkin teini-ikäisenä. Kertoi kerran ala-asteikäisenä istuneensa koulun keinussa ja katselleensa muiden lasten auroja erään toisen tytön kanssa. Eli ei taida olla edes harvinaista lapsukaistemme joukossa.
Silkkaa paskaa.
Paha henki lapsessasi teettää moista. Se on voinut tulla häneen esim. tyttöjen suosimien noitalehtien ja -ohjelmien kautta (Witch, Wings, Wicca). Hanki pätevä helluntailaissaarnaaja ajamaan demoni ulos.
Kaikki näkevät eetterikehon ( se on varjo kehon ympärillä) herkemmät näkevät auran ja astraalikehon värit.Aikuisillekin voi jossain tilanteessa vilahtaa aura. Usko niin näet sen joskus. Jos yrität liikaa, et näe.
Talvisin vetävät tuosta talon ohitse hirveätä kyytiä ne aurat ja pyyhkivät taianomaisesti lumet mennessään.Että nähty on ja tarpeeksi.Ei tarvitse edes yrittää nähdä ne perkuleet tulee jokatapauksessa näkyville
Teille tavallisille pulliaisille ei tarvi niitä näyttääkään kun ette ymmärtäisi
niistä mitään
aurojen lisäksi myös hankmoja ja kultivaattoreita.
Lienen ollut erityisen herkkä.