Ärsyttävää....

Olen ollut parilla reissulla Raikun kyydissä. Lennot ovat olleet hyvin ajallaan, jopa etuajassa. Lento lähtee kunhan matkustajat ovat paikoillaan. Ärsyttävä tekijä ovat matkustajat (ei kaikki), jotka ottavat mukaansa pelkän käsimatkatavaran. Voi sitä laukkujen kanssa söheltämistä...laitetaan hyllyyn, otetaan pois, otetaan jotain laukusta ja taas laitetaan laukkuun, ei oikein tiedetä mihin laukku tungettaisiin. Joku ei suostunut laittamaan laukkuaan hyllylle jne. Huh huh! Kaikki toimisi vieläkin joustavammin, kun kaikkien laukut menisivät ruumaan. Olisi tehnyt mieli sanoa, että koettakaa nyt päättää mitä teette ja istukaa alas. Mielestäni on mukava lähteä matkaan ruumaan menevän laukun kanssa. Ei tarvitse yrittää sulloa takaisin tullessa matkatavaroitaan ja tuliaisiaan käsimatkatavaroihin.
6950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen pannut saman asian merkille. Jos jokainen käsimatkatavaroilla menevä ennakoisi tilanteen ja toimisi sen mukaan, homma pelaisi. Itse en laukkua ronki vaan kun sen sinne hyllylle pukkaan, siellä se olla-nököttää perille asti ilman että sitä kolutaan n. 10min. välein (joka tapa muutamilla tuntuu olevan). Eikö niitä tavaroita voisi laittaa jo terminaalissa sinne kapsäkkiin eikä alkaa vasta lentokoneessa niitä järjestelemään? Ei siellä kassissa voi olla mitään niin tuikitärkeää, ettei asitä ilman kestä sitä parin-kolmen tunnin lentoaikaa. Nenäliinat/huulirasvat/kännyktä yms. "tarpeellinen" pikkukama mahtuu loistavasti myös housujn/takin taskuihin jottei niitä tarvitse enää lentokoneissa ronklata.

Äänestä

Miksei matkustajat voi noudattaa turvavyön suhteen henkilökunnan määräyksiä. Useat avaavat vyöt ennen merkkivalon sammumista - koneesta ei pääse pois yhtää aikaisemmin. Vaikka matkustajasta turvaproseduurit voivat tuntua turhilta, eiköhän niihinkin ole joku syy! Sama juttu lennon aikana. Jos on kehoitus käyttää turvavyötä, aina joku tunkee vessaan tai hilluu muuten käytävällä. Näitä ongelmia kaikilla yhtiöillä matkustajien kansallisuuteen katsomatta.

Äänestä
  • ns. fiksuuttaan täällä palstalla korostaa.

    Äänestä

  • on omaa kirjoitti:

    ns. fiksuuttaan täällä palstalla korostaa.

    En usko, että tässä kukaan omaa fiksuuttaan korostaa. Mainitut asiat ihmetyttävät minuakin. Varsinkin tuo turvavyöjuttu, jotkut eivät näytä oikeasti ymmärtävän, ettei koneesta pääse sen nopeammin ulos vaikka avaisi vyön heti touchdownin jälkeen.

    Äänestä

  • travelleri vaan kirjoitti:

    En usko, että tässä kukaan omaa fiksuuttaan korostaa. Mainitut asiat ihmetyttävät minuakin. Varsinkin tuo turvavyöjuttu, jotkut eivät näytä oikeasti ymmärtävän, ettei koneesta pääse sen nopeammin ulos vaikka avaisi vyön heti touchdownin jälkeen.

    Matkustaja ilman turvavyötä on turvallisuusriski muille matkustajille.

    Äänestä

Mäkin oon usein ihmetellyt niitä matkustajia jotka kokoajan touhuavat jotain ihmeellistä? kaivetaan ylhäältä laukkuja, laitetaan ylhäälle laukkuja, ravataan kokoajan vessassa, tai ylipäätään räpelletään jotain?? Kyllä 2-3h kestää istua ilman noita juttuja? itse varaan aina kaikki tarpeelliset jutut taskuihin, ei tartte sitten räpeltää ylhäältä. Sitten ärsyttää jotkut porukat kun kuljetaan juoruamassa pitkin käytäviä kaljalasi kädessä toisille porukan kavereille, ollaan niin matkamiehiä että...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ghdhigjdi kirjoitti:

Olen ollut parilla reissulla Raikun kyydissä. Lennot ovat olleet hyvin ajallaan, jopa etuajassa. Lento lähtee kunhan matkustajat ovat paikoillaan. Ärsyttävä tekijä ovat matkustajat (ei kaikki), jotka ottavat mukaansa pelkän käsimatkatavaran. Voi sitä laukkujen kanssa söheltämistä...laitetaan hyllyyn, otetaan pois, otetaan jotain laukusta ja taas laitetaan laukkuun, ei oikein tiedetä mihin laukku tungettaisiin. Joku ei suostunut laittamaan laukkuaan hyllylle jne. Huh huh! Kaikki toimisi vieläkin joustavammin, kun kaikkien laukut menisivät ruumaan. Olisi tehnyt mieli sanoa, että koettakaa nyt päättää mitä teette ja istukaa alas. Mielestäni on mukava lähteä matkaan ruumaan menevän laukun kanssa. Ei tarvitse yrittää sulloa takaisin tullessa matkatavaroitaan ja tuliaisiaan käsimatkatavaroihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu