Hohhoijaa, olen ihan pihalla.
Elikkä olen tässä ollut parhaita ystäviä erään tytön kanssa jo parikin vuotta. Ollaan oltu nämä pari vuotta kuin paita ja perse, juteltu aremmistakin asioista keskenämme ja vietetty aikaa keskenämme paljon enemmän kuin muiden kaverien kanssa keskimäärin. Joskus puolisen vuotta sitten tämä ystäväni pudotti pommin ja paljasti, että voisi sanojensa mukaan "rakastua minuun pahastikin". Jostain syystä pelästyin tunnustusta, koska ajattelin, että kieltäytymällä luon välillemme vaivaantuneisuutta ja pilaan ystävyytemme ja toisaalta yrittämällä seurustelua munaan silti välimme, jos homma ei toimikaan. Lopulta asiaa pohdiskeltuani tuumasin, että vaikka hänen lähellään on fyysisestikin hyvä olla ja että olen hänen kanssaan todella samalla aaltopituudella niin en ole kuitenkaan hänestä siinä mielessä kiinnostunut. Jonkin ajan vaivaantuneisuuden jälkeen välimme palasivat ihan normaaleiksi.
Nyt tämä ystäväni tapasi ihan vasta viime viikon lopussa työpaikallaan jonkun miehen. Parin päivän päästä tapaamisesta jäpikkä tunnusti jo ihastuksensa ystävälleni, ja he tuntuvat tulevan hyvin toimeen ja ystäväni sanoo olevansa ihastunut. Minä otin jutun jostain syystä tosi raskaasti. Olen ollut sanalla sanoen muutaman viime päivän tosi ahdistunut ja surullinen, koska kuvittelen, että tämä uusi ihastus vie paikkani ystäväni sydämessä. Juttelin ystäväni kanssa asiasta ja hän vakuutti, että olen hänelle kaikkein tärkein ja että hän ei anna minkään valtakunnan miehen minua syrjäyttää, mutta silti pelkään koko ajan jostain syystä hetkeä, jona huomaan jääneeni taka-alalle ja ystävääni kiinnostaa vain tuo mies, eikä minulle ole enää aikaa kuten ennen.
Minulla on huono itsetunto ja tiedän sen vallan erinomaisesti, joten pelkoni juontanee juurensa ihan vaan siitä. Minullahan ei pitäisi olla mitään pelättävää, koska minulla ei ole koskaan ollut yhtä hyvää ystävää kuin tuo kyseinen kaverini, ja hän sanoo tunteen olevan molemminpuolinen (hän on sanonut suoraan rakastavansa minua ja jopa kutsunut minua sielunsiskokseen ja mitä kaikkea, eikä hän kyllä sano ellei todella tarkoita). Silti vain tuntuu jotenkin kauhean pahalta, kun huomasin tänäänkin sen miehen jo roudanneen hammasharjansa ystäväni luokse ja kaikkea... Pieneltähän tuollainen kuulostaa, mutta kun olen aiemmin ollut ainoa säännöllinen yökyläilijä ystävälläni, niin jotenkin tuntuu kuin joku olisi yhtäkkiä tungennut "reviirilleni". Typerää tietenkin, koska enhän minä ystävääni mitenkään omista.
Olen jostain syystä mustasukkainen kun kuvittelen ystävääni missään vähänkään intiimimmässä kanssakäymisessä sen miehen kanssa ja tuntuu kurjalta, kun kuvittelen, että ystäväni olo tuntuu sen miehen lähellä paremmalta kuin minun ja että minun halaamiseni sun muu ei enää riitä hänelle (tämä nyt on omaa kuvitelmaani, en ole saanut varmistusta asiasta). Samalla on syyllinen olo, koska pokerinaamani on tosi huono ja ystäväni huomaa heti jos olen surullinen. Pahinta on, kun hän alkaa lohduttaa minua... eihän hänen nyt tarvitsisi joutua vakuuttelemaan kiintymystään minuun ja tuntemaan syyllisyyttä siitä että on onnellinen jonkun miehen tavattuaan vain siksi, että minulla on huono itsetunto.
En vaan ymmärrä, että olenko mustasukkainen ja ahdistunut ja surullinen siksi, että minusta tuntuu kuin olisin ihan muutaman päivän sisällä saanut kilpailijan ystäväni suosiosta, vai siksi, että kiintymykseni häntä kohtaan on tajuamattani muutakin kuin ystävyyttä... se hyvän ystävyyden ja romanttisemman ihastuksen raja tuntuu olevan niin häilyvä, en enää itsekään ymmärrä mitään :( Harmittaa ainakin kamalasti kun epävarmuus ja pelko läheisten välien pienestäkään etääntymisestä kaihertaa itsepäisesti mieltä, hyvä kun pystyn pahimmillani muuhun keskittymäänkään (toisaalta mulla on taipumusta vatvoa asioita). Miksen vain voi uskoa kun ystäväni sanoo, että olen hänen tärkeimpänsä. Kai luulen, että minussa ei ole mitään erityistä ja että olen helposti korvattavissa jollakulla toisella. Ja miksi muutenkaan mulla on joku pakkomielle olla ystäväni ns. "ykkönen"? Kai olemme vaan lilluneet ystävyyskuplassamme vain kahden kesken sen verran kauan, että nyt minusta tuntuu pahalta, kun ystävälläni on joku toinenkin jonka kanssa hän tahtoo viettää melko usein aikaa. Haluaisin olla iloinen ystäväni puolesta, mutta salaa mielessäni toivon välillä, että juttu ei tule kestämään kauan kun se niin pikaisesti alkoikin ja kyseessä on ystäväni ensimmäinen seurustelusuhde ja siitä tulee tietenkin kamala morkkis. Pelkään pilaavani kohta kaiken korkeimman omakätisesti jos en vähintään onnistu peittämään pelkoani, koska raskastahan on joutua kiintymystään vakuuttelemaan. Äääääääh. Onnea jos joku jaksoi lukea, oli vain pakko johonkin purkaa.
Minä ja ystäväni
Mitäs....
111872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kaunistelet lesboja ootte ja sillä selvä.
tarina:)) vai oliko se oikein kertomus? No saattoi olla molempiakin. Siis :)) ymmärsinkö ihan oikein, että se rakastui niinku molempiin? Musta se kuulostaa kyllä aika uskomattomalta, eihän kahta voi yhtäaikaa rakastaa, ei ainakaan minun mielestäni. No, meitä on näköjään moneen junaan!!! :)))
mitään ihmeellistä, vaan se on normaali asia.
Siis tää ystäväni tunnusti joskus puolisen vuotta sitten että voisi rakastua meitsiin mikäli multa vain tulisi vastakaikua, sanoin silloin että en oo siinä mielessä kiinnostunut, ihan viime aikoina kaverini on taas ruvennut tapailemaan tätä työkaveriaan ja nyt minä oonkin kauhean tuskastunut enkä oikein älyä, että voiko tällaista mustasukkaisuutta kaverista pistää enää vaan ystävyyden piikkiin. :D
"mitäs tuota kaunistelet, lesboja ootte ja sillä selvä." Ei mun nyt mitään kaunistella pitänyt, oon vain vähän pihalla. Kuten tossa ylempänä sanoin niin oon jokseenkin hämmentynyt että missä vaiheessa tällaisen voi laittaa pelkän ystävyyden piikkiin ja missä vaiheessa pitäisi jo sanoa, että oon ihastunut mutta en puupäisyyttäni sitä älyä :D Vaikka ajattelen kyllä aina, että eiköhän sen ihan selvästi tajuaisi jos ihastunut on, joten hmm. Toisaalta ei kai sillä olisi väliä vaikka olisin ihastunut, enhän mä nyt voi ruveta tuohon väliin tunkemaan mitään tunnustuksia toitottaen kun kaveri on juuri tavannut jonkun muun ihastuksen... varmaan tekisi vain hallaa ystävyydelle.
ihan tavalliselta tarinalta kuulostaa. On luonnollista olla mustasukkainen tästä sinulle kaikkein tärkeimmästä naisesta. Tärkeintä että tunnistat tunteesi. Päivä kerrallaan rohkein mielin, koskaan ei tiedä mitä elämän palapelistä lopulta muodostuu. Mikään ei ole varmaa tai lopullista.
Tämä ei varmaan yhtään lohduta, mutta et ole ainoa. Minun ystävä seurusteli yhden tytön kanssa ja minusta tuntui ihan samalta kuin sinusta. Minunkin ystävä pyrki vakuuttamaan että olen hänelle tärkein. No ystäväni sitten erosi muijasta ja vähän aikaa saimme lillua omassa maailmassamme ja nyt hänellä on jo uusi nainen kierroksessa. Nyt ei tunnu läheskään niin pahalta kun tietää, että MINÄ olen hänelle se tärkein. :) Ystävyyden ja ihastumisen raja on veteen piirretty viiva ja vaikka hänellä naisia piisaa ja salarakkaita niin silti olen ihastunut häneen.
Itse asiassa päinvastoin, kyllä tuo piristi :) En siis tietty ole iloinen siitä että olet ilmeisesti yksipuolisesti ihastunut ystävääsi, mutta tulee silti jotenkin parempi olo jos huomaa, että on kohtalotovereita. No juu... voi tietty pikemmin olla, että itse olen ihan vaan kaverina mustasukkainen kun olen ollut tämän ystäväni kanssa hirveästi ja jakanut hänen kanssaan paljon kaikenlaista ja nyt joku muu on kilpailemassa hänen huomiostaan, mutta eiköhän tuo taka-alalle jäämisen pelko sun muu tunnu kuitenkin jotakuinkin samalta, joten osaan samaistua. Ja muutenkin tuo viestis kyllä antoi itsellekin toivoa siitä etten mitenkään jää toissijaiseksi ystäväni silmissä, jos sinäkään et kerran jäänyt. Pelkään vain usein hylätyksi tulemista ja sitten on vaikea etukäteen uskoa vaikka vastapuoli miten sanoisi minua tärkeimmäksi. Toisaalta kaverini tarvinnee minua jatkossakin juttuseurakseen, sillä tämä hänen poikaystävänsä on ulkomaalainen ja ystäväni sanoi, että vaikka hän luonnollisesti viihtyykin ihastuksensa seurassa, niin on aina eri asia jutella omalla äidinkielellä (he siis keskustelevat poikaystävän kanssa englanniksi) jonkun kanssa joka on todella henkisestikin ihan samalla tasolla. Mutta mutta, pitänee varmaan yrittää iskeä päähänsä että se ystävä tarkoittaa mitä sanoo ja katkeroitua vasta sitten jos jäänkin ihan oikeasti kakkoseksi ;) Kiitos kommentista, se rohkaisi kyllä. Kaikkea hyvää teikäläiselle :)
Tosi uskovainen vai?
Olet varmaankin tulevaisuudessakin tärkeä ystävällesi mutta on peräti luonnollista että se ihminen jolta saa tunteen ja romantiikan tasolla vastakaiun tulee kyllä todennäköisesti ottamaan isomman osan ystäväsi elämästä. Ethän voi edellyttää että tuo ystäväsi eläisi sinua varten saamatta kuitenkaan sinulta tunteilleen vastiketta. Itse olen tällä hetkellä tavallaan ystäväsi roolissa ja minulle kävi vähän kuin tuolle ystävällesi; paljastin tunteeni ystävälleni josta ei seurannut mitään sen kummempaa. Selvä on että tämä ihastukseni ei halua minua muuta kuin ystävänä vaikka saattaa tuntea mustasukkaisuutta minusta. En voi silti jäädä elämään siinä odotuksessa että meidän välillä jotain tapahtuisi sillä olen niin tehnyt jo pitkään. Minunkin on mentävä eteenpäin. Näin eläminen tuottaa minulle vain alakuloa. Uuden rakkauden/ihastuksen myötä kykenen varmaankin olemaan hänelle puhtaasti ystävä jälleen... Vaan jos sinulla sittenkin on vahvat romanttiset tunteet ystävääsi niin sitten varmaan sinun pitää toimia nopeasti, aikaa ei ole odotteluihin...
tuo Sinun tarinasi. Minulla on takana > 15v. kestänyt ja edelleen kukoistava ystävyyssuhde, jossa on vuosien varrella ollut hyvin samanlaisia vaiheita. Olemme niistä aina puhuneet hyvin rohkeasti ja analysoineet tunteitamme suhteessa toisiimme "rakkaudentunnustuksiammekaan" kaihtamatta. Riittävä samanhenkisyys ja kunnioitus toista kohtaan mielestäni kantaa kaiken yli. Sen edellytyksenä on kuitenkin rohkeus ja halu puhua arkaluonteisista, noloistakin asioista niiden oikeilla nimillä. Puhumisen voima on uskomaton- jo asioiden ääneen sanominen yleensä vaimentaa suurimman turbulenssin. Toista ei voi sitoa eikä syyllistää- anna mennä omalla painolla ja ole oma itsesi, sen täytyy riittää. Tsemppiä!