Naisvartijat ovat vankila yhteisössä monen tulen välissä. Paineita ja tarkkailua heitä kohtaan tulee niin vangeilta kuin myös omilta kolleegoilta. Moni naisvartija onkin kompastunut tässä kiirastulessa omaan naisellisuuteensa ja alkanut hakea vääränlaista huomiota niin vangeilta kuin kolleegoiltaan. Äärimmäisillään tämä huomion haku on päätynyt vangin kanssa harrastettuun seksisuhteeseen. On monia varottavia esimerkkejä vankeinhoidón historiassa, siitä miten naisvartija on aloittanut suhteen vankiin ja saanut sitä kautta lopputilin vankeinhoidon palveluksesta. Yleensä kuitenkin näitä suhteita salataan mahdollisimman pitkään ja niitä yritetään peittää kaikin tavoin. Kuitenkin tarkkasilmäinen vartija huomaa kyllä naisvartijan silmissä tietyn loisteen tämän katsoessa omaa sydämensä valittua osastolla. Yleensä taas vankiyhteisö tietää näistä suhteista jo aikaisessa vaiheessa, sillä onhan kuitenkin vangeille suuri voitto päästä tässä mielessä naisvartijan sielun ja ruumiin päälle. Tietenkään kaikki naisvartijat eivät ole suhteissa vankeihin. Lisäksi naisvartijat joutuvat usein vääränlaisiin kontakteihin myös vartijakolleegoiden kanssa. Nämä ns vartija vs vartija suhteet ovat myös hyvin epäilyttäviä. Näistäkin suhteista on paljon hyviä huonoja esimerkkejä, aina puukotuksiin saakka. Yleensä nämä suhteet ovatkin enemmän pelkkiä fyysisen kaipuun helpotukseen suuntautuneita. Monesti kuulee sanottavan; raskas työ, raskaat huvit. Tämä sanonta pätee varsinkin vankilassa, sillä eihän seksisuhteet vangin tai vartijan kanssa ole koskaan "terve" suhde. Toivonkin avointa keskustelua tästä vankeinhoidon erityispiirteestä niin vartijoiden kuin myös vankien keskuudessa.
Naisvartijat
vankila yhteisössä
142650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
sujuvat sujuvammin ja yksinkertaisemmin, kun hommissa vankilassa on miesvartija.
naiset jotka on töissä vartijoina vankilassa ovat todellakin väärässä paikassa. Yleensä erittäin laiskoja nostamaan persuusta penkistä, tietävät yleensä kaikesta kaiken ja ovat yhtä kovia valittamaan kuin kotonaankin.
Jumalauta mitä paskanjauhantaa tääl taas on. Mies vartiatko ei ole laiskoja, eivät oo kaikkitietävii ja eivät valita, no huh! Kattokaa joskus peiliin, ni mitä näkyy????
ja kirpaisi nilkasta. Totuus on kuitenkin se, että naisvartijat ovat keskimääräisesti paljon laiskempia kuin minkä muun ammatin naistyöntekijät.
kyllä naisetkin työnsä hoitaa.meidän firmassa on paljon naisia ja hyvin heidän kanssaan tulee toimeen.mutta vankila yhteistöstä en tiedä niin en kommentoi enempää.t.pietu
Haet jotain,mutta tuntuu että tällä hetkellä ei ongelmia suhteissa.Toisaalta,voi olla kokeilu jos taas joku tietää jostain jotain.Katsellaan,ja varsinkin kuunnellaan,linnathan ovat mikrofoneja tulvillaan,kertoi kaverini.kehen voi luottaa?
montakohan kertaa sinäkin olet aloittanut keskustelun tästä samasta aiheesta??? Kysymys ei ole mistään erityispiirteestä vankeinhoidossa, tiedät sen hyvin itsekin. Haluat vain lokaa lisää yhden tietyn entisen naisvartijan niskaan
hyvin valittu ajankohta tällekin viestiketjulle, ei ole vaikea arvata mistä kenkä oikeasti puristaa sinua ,menikö ne hillot taas väärälle ihmiselle?
ovat selkeästi olleet usein vankien uhreja, hölmöyttään ovat langenneet vankien viettelyyn. Lomilla nämä veijarit panevat raskaaksi pelastajansa. Sitten pelastajista tulee luotettavia muuleja! On kuultu, että joku hoitaja olisi ollut rosvon kanssa naimisissa useita vuosia!Johtajisto ei tietenkään usko mitä rahvas heille pyrkii kertomaan! Ihan vain kokemuksesta kirjoittelen!
Joko on rakkautta ollut ilmassa?Mikä vankila yllättää, mikä saa puhtaat paperit?Kai tällekin vuodelle on silmäyksiä jo vaihdeltu!Kyllä vartija toverit sen huomaa, kertokaa.
Eikö muiden ammattiryhmien edustajat ole sortuneet vankien teerenpelin edessä?Onko totta, että vain naisvartijat olisivat vaaravyöhykkeessä?Luulisi, että vangit käyttävät kaikki tilaisuudet saadakseeen huomiota naisilta, oli ne sitten vartijoita, sossuja, psykologeja, keittiöhenkilöstöä tai vaikkapa siistijiä. Eikö muka kukaan näistä ole sortunut koko suomen maassa?En usko, koska niin naiset kuin miéhetkin ovat heikkoja toisen sukupuolen huomion edessä ja miksi ei myös oman sukupuolen niin kuin turussa kävi.
Työskentelen vankilassa jossa on liikaa naisvartijoita. Niinä päivinä, kun kaikki naiset ovat yhtä aikaa töissä ei mikään onnistu. Mitään ei saada tehtyä kunnolla ja ajallaan. Niinä päivinä vankikin tietää, että tänään ei tehdä tarkastuksia eli silloin voi pitää kamaa mukanaan ja levittää niin paljon kuin jaksaa. Naisvartijat ovat vangin "turva". Ja kyllä sekin totta on, että naisvartijalle tulee niin sanottuja lempilapsia, joiden kanssa jutellaan ja naureskellaan enemmän kuin toisten vankien. Surullisen hauska joskus katsella kuinka kerta toisensa perään naisvartijat hakeutuvat sen "oman" vankinsa luo juttelemaan ja kerjäämäään huomiota. Ehkäpä nämä naisvartijat eivät saa kotonaan tarpeeksi huomiota, kun vangin huomio niin tekee hyvää.
tämä on huomattu aina. Moni asia hoituu hyvin vaikkakin eritavalla kun sen hoitaa naisvartija. Ja mitä tulee "lempi" vankiin, niin joka vartijalla on vangit joiden kanssa tulee toimeen ja joiden kanssa ei tule. Tämä vain on asia joka on tosi ja joka on arkipäivää jokaisessa vankilassa ja jokaisessa työsuhteessa tai siviilisuhteessa. Ja suhteella en tarkoita mitään romanttista juttua.
kyllä niitä lusmuja löytyy niin naisista kuin miehistäkin. Prosentit on aika fifti-fifti. Kummastakin porukasta löytyy ne lusmut ja oikeasti hyvät työntekijänsä. Aivan kuten mistä tahansa muusta työyhteisöstäkin! Tiedän monta naista jotka ottaisin mielelläni mukaani tositilanteeseen.. Ja tiedän taas yhtä paljon niitä joita en ikipäivänä tahtoisi tilanteeseen. Sama pätee ukkoihin.