Peccyn pyynnöstä

Minäpä yritän nyt terhakoitua ja kirjoittaa tällä matkailupalstalla jatkossa käytössäni olevalla käyttäjätunnuksella. Sen verran vielä siitä viikon takaisesta Petroskoin reissusta, että olin siellä työreissulla reilun 10 hengen porukalla. Majoituimme Pohjola-hotellissa ja sen uudistetuissa h1:ssä. Olivat siistit huoneet ja näköjään näitä kunnostettuja huoneita on kaikissa kolmessa kerroksessa. Viimeisen vuoden aikana olen yöpynyt Pohjola-hotellissa muistaakseni 4 kertaa ja sillä perusteella voin todeta, että huoneiden taso vaihtelee melko reilusti. Toki ne erot näkyvät myös huonehinnastossa ja hintaerot on ihan perusteltuja. Nykyhinnat taitavat vaihdella hieman päälle 30 eurosta 90 euroon per vuorokausi huonetyypistä ja laatutasosta riippuen. Tällä palstalla on varmaankin jo useampaan kertaan kommentoitu Karelskaja Gornitsasta. Olin järjestänyt porukalle viimeiseksi illaksi yrityskäynnin ja illallisen Karelskaja Gornitsaan. Gornitsan keittiön luoja eli Waseniuksen Tarmo oli itse paikan päällä esittelemässä meille ravintolan toimintoja, suunnitelmia ja näkymiä eteenpäin. Kokonaisuus on kerrassaan loistava! Monipuolinen illallinen Gornitsassa maksoi n. 1200 rbl/hlö ja juomat sen päälle. Oli kyllä hintansa väärti! Tarmo tiesi kertoa, että kesäkuussa avaavat Gornitsan viereen saman talon kivijalkaan Leninskin suuntaan muistaakseni n. 50 paikkaisen Suomi-ravintolan, mikä toteutetaan hieman samanlaisessa hengessä kuin Gornitsa, mutta täysin Suomi-versiona. Se täytyy käydä testaamassa seuraavalla Petroskoin reissulla. Petroskoin ostosmahdollisuuksien suhteen en ole välttämättä paras henkilö kertomaan niistä. Siellähän on ihan mukavia, pienehköjä toreja ja tavarataloja keskustan alueella. Itse suosittelisin kuitenkin poikkeamista Sigma24-tavarataloon kaupungin ulommaisella kehätiellä. Se löytyy helposti, kun lähdetään kaupungista poispäin kohti Prääsää ja tullaan viimeisen kehätien risteykseen, niin se on tulosuunnasta katsottuna vasemmalla puolella kehätien varrella n. 100 metriä risteyksestä. Se on auki 24 h/vrk ja on valikoimaltaan ihan uskomattoman monipuolinen ja hyvä ostospaikka. Kannattaa varata vähintään tunti siellä käyntiä varten. Sitten jos on lokakuulla liikenteessä Petroskoin suunnalla, niin kannattaa vaikkapa Karjalan Sanomista tai sen nettisivuilta tarkistaa maalaismarkkinoiden ajankohta. Ne ovat yleensä siinä loka-marraskuun vaihteessa ja kestoltaan muistaakseni torstaista sunnuntaihin. Markkinat on Kirovin aukiolla eli teattereiden suunnassa. Sinne tulevat ympäristökylien ihmiset myymään kesän aikana kasvattamiaan tuotteita ja valmistamiaan herkkuja sekä tavaroita. Siellä tekee löytöjä! Tässäpä tällä kertaa.
4733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja noinhan se on, Pohjola-hotelli on käymässä läpi uudistumista. Se on kuin linnake keskellä kylää, tuttu ja turvallinen mutta olihan jo aika siistiä paikkoja. Kyllä Petroskoi on matkailijalle kiva kesäkaupunki rantapuistoineen, kaupungissa on korkealaatuista kulttuuria ja monia herkkuravintoloita Gornitsan ohella, kahviloita, puoteja ja tavarataloja. Kivat muistot on minulla, vaikken vielä ole edes Äänisen risteilyjä kokeillut.

Äänestä

Karelskaja gornitsa on ehdottomasti hyvä juttu!

Äänestä
  • Kiitos Jaakkimalle hienosta raportista.Olitteko autolla liikkeellä ja jos olitte niin tiestön kunto? Menossa vaan viikolla 20 Niiralasta yli Petroskoihin.Kannattaako mennä Aunuksen kautta vai "oikotietä" Kolatselän kautta?

    Äänestä

  • Jalas kirjoitti:

    Kiitos Jaakkimalle hienosta raportista.Olitteko autolla liikkeellä ja jos olitte niin tiestön kunto? Menossa vaan viikolla 20 Niiralasta yli Petroskoihin.Kannattaako mennä Aunuksen kautta vai "oikotietä" Kolatselän kautta?

    Ei missään tapauksessa kannata Aunuksen kautta "oikaista" , tie on Koirinojan jälkeen Vidlitsaan huonoa , keskinopeus n 40 km /h vaikka korjauspartiot olivat vapun päivänä kuoppia tasoittelemassa , tätä ihmeteltiin että vapun päivänä työssä===?? Kolatselän kautta on toki huonoakin tietä 20-30 km ja keskinopeus ei yhtään sen suurempi kuin 40km/ h mutta vain tämä patkä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaakkima35 kirjoitti:

Minäpä yritän nyt terhakoitua ja kirjoittaa tällä matkailupalstalla jatkossa käytössäni olevalla käyttäjätunnuksella. Sen verran vielä siitä viikon takaisesta Petroskoin reissusta, että olin siellä työreissulla reilun 10 hengen porukalla. Majoituimme Pohjola-hotellissa ja sen uudistetuissa h1:ssä. Olivat siistit huoneet ja näköjään näitä kunnostettuja huoneita on kaikissa kolmessa kerroksessa. Viimeisen vuoden aikana olen yöpynyt Pohjola-hotellissa muistaakseni 4 kertaa ja sillä perusteella voin todeta, että huoneiden taso vaihtelee melko reilusti. Toki ne erot näkyvät myös huonehinnastossa ja hintaerot on ihan perusteltuja. Nykyhinnat taitavat vaihdella hieman päälle 30 eurosta 90 euroon per vuorokausi huonetyypistä ja laatutasosta riippuen. Tällä palstalla on varmaankin jo useampaan kertaan kommentoitu Karelskaja Gornitsasta. Olin järjestänyt porukalle viimeiseksi illaksi yrityskäynnin ja illallisen Karelskaja Gornitsaan. Gornitsan keittiön luoja eli Waseniuksen Tarmo oli itse paikan päällä esittelemässä meille ravintolan toimintoja, suunnitelmia ja näkymiä eteenpäin. Kokonaisuus on kerrassaan loistava! Monipuolinen illallinen Gornitsassa maksoi n. 1200 rbl/hlö ja juomat sen päälle. Oli kyllä hintansa väärti! Tarmo tiesi kertoa, että kesäkuussa avaavat Gornitsan viereen saman talon kivijalkaan Leninskin suuntaan muistaakseni n. 50 paikkaisen Suomi-ravintolan, mikä toteutetaan hieman samanlaisessa hengessä kuin Gornitsa, mutta täysin Suomi-versiona. Se täytyy käydä testaamassa seuraavalla Petroskoin reissulla. Petroskoin ostosmahdollisuuksien suhteen en ole välttämättä paras henkilö kertomaan niistä. Siellähän on ihan mukavia, pienehköjä toreja ja tavarataloja keskustan alueella. Itse suosittelisin kuitenkin poikkeamista Sigma24-tavarataloon kaupungin ulommaisella kehätiellä. Se löytyy helposti, kun lähdetään kaupungista poispäin kohti Prääsää ja tullaan viimeisen kehätien risteykseen, niin se on tulosuunnasta katsottuna vasemmalla puolella kehätien varrella n. 100 metriä risteyksestä. Se on auki 24 h/vrk ja on valikoimaltaan ihan uskomattoman monipuolinen ja hyvä ostospaikka. Kannattaa varata vähintään tunti siellä käyntiä varten. Sitten jos on lokakuulla liikenteessä Petroskoin suunnalla, niin kannattaa vaikkapa Karjalan Sanomista tai sen nettisivuilta tarkistaa maalaismarkkinoiden ajankohta. Ne ovat yleensä siinä loka-marraskuun vaihteessa ja kestoltaan muistaakseni torstaista sunnuntaihin. Markkinat on Kirovin aukiolla eli teattereiden suunnassa. Sinne tulevat ympäristökylien ihmiset myymään kesän aikana kasvattamiaan tuotteita ja valmistamiaan herkkuja sekä tavaroita. Siellä tekee löytöjä! Tässäpä tällä kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu