Koiranpaskannuttajat

On vähitellen taas aika ottaa esille ruohonleikkurit/trimmerit ja ruveta pitämään omasta rakkaasta pihasta huolta, mutta Te hyvät koiranomistajat kunnioittakaa muita ja muiden omaisuutta ja antakaa koiran tehdä "tarpeensa" muualle kuin toisen pihalle/heti rajan viereen koska monet haluavat pitää tonttinsa myös siistinä rajan toiseltakin puolelta.Parantamista löytyy ainakin länsipuolelta Hämeenlinnaa!
211120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

vaikka tohon kadunpuoleiselle ruohikkokaistalle kävisit sinäkin vetämässä "torbedon" silloin tällöin......lisää kierroksia koneeseen, niin tulee tasaisesti hyvää lannoitusainetta koko alueelle......

Äänestä

siinä asiassa on parantamisen varaa. koko kaupungissa olen nähnyt vain kolme henkilöä, jotka keräävät koiransa jätteet pois. aika pieni prosenttimäärä. siinä myös korjaamista, ettei niitä koiria saa pitää missään irti!! ei pyöräteillä, vaikka ne kulkevat ns. syrjässä, ei ahveniston harjulla, jossa ne tuhoavat mm. harvinaisen hämeen kylmänkukan. pitäkää ne koirat metrin narussa ja poissa polun reunoilta. kuinka mahtaa niiden kohta kukkivien kylmänkukkien käydä siinä polun varrella, kun se musti isoilla tassuillaan talloo? juu, ei meidän musti. ei tietenkään, ihan vahingossa pääsi musti irti ja tuhosi kokonaan yhden kylmänkukan kasvupaikan. juu, ei meidän lapset. ei tietenkään, ihan vahingossa lapset poimivat äidille kukkia. kun äiti ei muistanut sanoa, ettei sieltä saa poimia mitään mistään. sakkoa teille pitäisi antaa parikymmentä tuhatta. ehkä sitten oppisitte. http://www.environment.fi/default.asp?contentid=281011&lan=fi http://www.environment.fi/default.asp?contentid=281050&lan=FI http://puutarha.net/index.asp?s=/keskustelu/keskustelu.asp?id=295 yritin etsiä hämeen kylmänkukan arvoa, jonka joutuu sakkojen lisäksi maksamaan, mutten nyt löytänyt. olisi mukava tietää, paljonko nuo koiraihmiset jotuisivat maksamaan.;)

Äänestä
  • melkoinen hivakka noita kylmänkukkia.....on se ainakin kymppitonnin nippu....alkaa vaan jo vähän notkahtamaan eli täytyy lähteä hakemaan uusi setti...

    Äänestä

  • sinä hanuriisi nämä kylmänkukat.koirani kanssa käyn lenkillä Ahvenistolla niin kun tähänkin asti.Terve tuloa huomenna aamupäivällä hyppyrimäen kupeellee,niin kerrön sinulle vähän tarinaa kylmäkukista ja muistakin asiosta

    Äänestä

Meikäläisen koira valitsee täysin itse mihin jätöksensä tekee. Minähän en sellaisia päätöksiä koirani puolesta tee - kunhan ei minun kotirauhanpiiriini. Tosin postilaattikojen alle taitaa olla mieluisin paikka käydä paskalla, mutta silloin tällöin myös ihan pihanurmikolle... mitä nyt oon seurannut... Hyvää kesää vaan kaikille! Älkää olko pikkusieluja! Maailmassa on isompiakin murheita kuin muutama vaivainen koirankakka.

Äänestä

Hahahah!Joko se paskavirus on täältä turengista saavuttanut hämeenlinnan?Onneksi täällä se alkaa oleen jo ohi,ja kaikille koiranomistajille terveisiä,paskotuttakaa aina kun tiedätte kuka on valittaja,sen portille,lisää paskaa vaan tähän maailman menoon,saadaan oikein kunnon puhumisen aihe jälleen kerran kun on kyse paskasta:)Mihin sitä joudutaankaan sen valtavan paskakasan kanssa,jos ei muualle niin puhutaan ainakin paskasta niin ei tule kun lisää paskaa pitkin pientareita,paskaa paskaa ja paskaa,että lisää vaan paskaa hyvä kansa:)

Äänestä
  • Yöllä käydään yhden saivartelijan ojaa paskottamassa. Hiuka kiree ukko kuultiin, pakko kiusata... Siellä se säämisköi autoaan ja pelkää aina pihalta lähdettäessä ajavansa koiran paskaan. Seuraava tehdäänkin tielle heti ajopihansa alkuun..he..

    Äänestä

Joo! ei muuta kun paskaa vaan toisen pihoille.Se voi olla vaan niin että joskus siellä saattaa olla pieni yllätys... Molemmille hah hah!

Äänestä

Otathan myös huomioon sen, että koira ei ole aina paskalla kun kyyristyy aitasi viereen. Tyttökoirat kun ei nosta jalkaa... Ja otattehan arvoisat töykeätkin omakotitalojen vartijat huomioon sen että ojan puoleinen osa tonttia kuuluu kaupungille, ei teille. Ja tällä rajalla on täysi oikeus käyttää koiraansa tarpeillaan, tietenkin isommat tarpeet pois keräten. Käytös ja toisten huomioiminen kuuluu myös teille. Aurinkoisempaa loppukevättä toivotellen :)

Äänestä
  • Noh noh noh. Nyt taisit puhua vähän sellaisesta asiasta mistä et ole täysin tietoinen. Raja-aita pitää/piti rakentaa TÄYSIN omalle puolelle mikä tarkoittaa 60cm OMASTA rajasta sisäänpäin eli MINÄ omistan raja-aidan toiselta puolelta!(60cm- raja-aidan paksuus = x cm määrä)

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Noh noh noh. Nyt taisit puhua vähän sellaisesta asiasta mistä et ole täysin tietoinen. Raja-aita pitää/piti rakentaa TÄYSIN omalle puolelle mikä tarkoittaa 60cm OMASTA rajasta sisäänpäin eli MINÄ omistan raja-aidan toiselta puolelta!(60cm- raja-aidan paksuus = x cm määrä)

    Siinäpä tekemistä itsellesi kun istut vaniisi pihalle valmiina hyökkäämään mittasi kanssa varmistamaan koiranulkoiluttajan rajatietoutta. Niin, näin muuten Hirsimäessä itse tehnyt kyltit tien vieressä, jotta koirien ulkoiluttaminen kielletty. Tarkistin asian, laittomia olivat. Kun itse kerää koiransa jätökset, ei pissitä koiraansa minne sattuu vaan pyrkii ottamaan muut elävät huomioon, alkaa nämä iänikuiset ruikutukset ottamaan kohta jo niin päähän, että taidanpa antaa mennä vaan. Mitä sitä turhia kyykkimään, sanoi ripulitautinen mummokin.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Siinäpä tekemistä itsellesi kun istut vaniisi pihalle valmiina hyökkäämään mittasi kanssa varmistamaan koiranulkoiluttajan rajatietoutta. Niin, näin muuten Hirsimäessä itse tehnyt kyltit tien vieressä, jotta koirien ulkoiluttaminen kielletty. Tarkistin asian, laittomia olivat. Kun itse kerää koiransa jätökset, ei pissitä koiraansa minne sattuu vaan pyrkii ottamaan muut elävät huomioon, alkaa nämä iänikuiset ruikutukset ottamaan kohta jo niin päähän, että taidanpa antaa mennä vaan. Mitä sitä turhia kyykkimään, sanoi ripulitautinen mummokin.

    Mä kusen teidän aitaan ja paskon postilaatikkoon,samalla koirani haistaa kustani ja merkkaa myös sun aidan,sinä et ole kotona,mutta vaimosi on ja tulee asiallisesti keskustelemaan kanssani,siivoan jälkeni,ja vaimosi pyytää minut kahville,ihan vahingossa käyn vessassa ja kusen sun lattialle ja käsipyyhkeeseen,sitten vielä astun sun vaimosi ja lasken viimeset tipat sen sisälle,ja sulla on vaan koiranpaskat mielessä,hyvä sä,mieti sä paskaa niin mä lahotan kusella sun aidan ja astun vielä sun akkas ja syön sun ruuatki,pölhö:)

    Äänestä

  • ulostajajack kirjoitti:

    Mä kusen teidän aitaan ja paskon postilaatikkoon,samalla koirani haistaa kustani ja merkkaa myös sun aidan,sinä et ole kotona,mutta vaimosi on ja tulee asiallisesti keskustelemaan kanssani,siivoan jälkeni,ja vaimosi pyytää minut kahville,ihan vahingossa käyn vessassa ja kusen sun lattialle ja käsipyyhkeeseen,sitten vielä astun sun vaimosi ja lasken viimeset tipat sen sisälle,ja sulla on vaan koiranpaskat mielessä,hyvä sä,mieti sä paskaa niin mä lahotan kusella sun aidan ja astun vielä sun akkas ja syön sun ruuatki,pölhö:)

    ...että mitä tasoa se aivotoiminta on siellä koirannarun yläpäässä. Aina olen hiukan omituisina pitänyt ihmisiä, jotka ottaa eläimen asumaan ihmisten asumukseen ja kyllä nää koiraihmisten puheet täällä taas vaan vahvistaa asiaa. Fiksuista nyt ei ainakaan voi puhua....

    Äänestä

haisoo

Äänestä
  • jutut!

    Äänestä

  • halvat kirjoitti:

    jutut!

    viisas?

    Äänestä

sillon kun muistan ottaa pussit mukaan niin keräilen muiden koirienkin paskat, jos siinä lähellä on. että jos joskus pussi unohtuu niin seuraavalla kerralla voin ehkä keräillä sunkin viikonloppupaskan pussiin. t.myllymäkidyykkari

Äänestä

Viime yönä heräsin, kun koirat tulivat kapakasta. Käytävältä kuului ulinaa, murinaa ja haukuntaa. Rähäkkä katkesi koirien kommuuniasunnon oven paukahdukseen. Hetken oli hiljaista ja meinasin saada unen päästä kiinni, kun kotiteatteri jysähti päälle. Aamun sarastukseen Väsyneenä ja voipuneena tallustelin aamun kovassa valossa kaupoille. Räystäillä roikkuivat jääpuikot uhkaavina kuin norsun syöksyhampaat. Aurinko kävi talven kimppuun hitsauspilli kädessä. Jostain saapasteli sieraimiini poltettujen lehtien sulotuoksu. Kevät tuntui ympäröivän minut minihameessaan. Mutta kaikki nämä mieltäni piristävät huomiot kumosi sarja uusia todisteita koirien viheliäisestä käytöksestä. Lumen alta paljastuivat koirien uuden vuoden juhlinnasta luontoon unohtuneet ilotulitteiden riekaleet, rikottujen pullojen mosaiikki, muovikassien repaleinen murhe ja mäyräkoirapakkausten litskaantunut lohduttomuus. Ostin kaupasta ruokatarvikkeita ja päivän lehden. Kotimatkalla istahdin puiston penkille tutkimaan uutisia maailmalta. Kiteellä mustasukkainen uroskoira oli tappanut ensin perheensä kuristamalla ja sitten riistänyt oman henkensä luodikolla. Terroristikoirat pitivät panttivankina 200 koululaista kaukana Venäjän maalla. Varuskoira oli tehnyt polttoitsemurhan esikunnan vessassa. Amerikan valtion presidenttikoira lähti ihmisoikeuksien nimissä öljynhakumatkalle Lähi-Itään. Nuorten koirien huumekokeilut olivat tilastojen mukaan kolminkertaistuneet. Karkeakarvainen pedofiili levitti silmitöntä kauhua pentukoirien tarhojen lähistöllä. Tolkutonta menoa, ajattelin. Lauma nuoria koiria maleksi luokseni. Nuuhkivat ensin ja heiluttivat häntää. Sitten tahtoivat rahaa ja tupakkaa. Kumpaakaan ei ollut antaa. Purivat minua käteen ja persuksiin. Kävin tikkauttamassa käteni paikallisessa terveyskeskuksessa. Mieli oli maassa, kun pääsin kotiin illansuussa. Keitin sumpit ja piristyin. Päätin ryhtyä imperiumin vastaiskuun ja kirjoittaa yleisönosastolle jostakin yhteiskunnallisesti tärkeästä tai merkittävästä aiheesta. Eikä sitä aihetta tarvinnut kaukaa haeskella. Aloin suoltaa tekstiä: ” Julistan joka vuotisen koirankakkakeskustelun alkaneeksi...”

Äänestä
  • tekotaiteellista paskaa kerättynä ilman kättä suojaavaa pussia. Hyvä perusidea, homo homini lupus domesticus. Liian ennakoitavia ja rahvaanomaisia kielikuvia. Kymmenennen rivin kohdalla tietää, mitä seuraa, loppu on lopun odottelua.Kehityskelpoista, ellei ego tule vastaan. Pari koiraa omistaneena tiedän, että kakkapussi ja flexi eivät kuulu tosi koiraihmisen arsenaaliin missään olosuhteissa nolousfaktorinsa takia. Koira on irti tai tiukasti kiinni, lyhyellä hihnalla tai komennolla. Jos koiraa paskoo todella sopimattomaan paikkaan, jätökset kerätään paljain käsin.

    Äänestä

Kyllä maailma menee pikkumaiseksi..... Pieni kakkakikkare aiheuttaa melkein kansanliikkeensynnyn ja saa toiset raivon partaalle.... Näistä lemmikkien jätöksistä ollaan niin huolissaan että oikein ällöttää. Samaan aikaan nämä kitisiät heittävät tupakantumppeja/muita roskia autojen ikkunoista tielle (ne eivät maadu kuten paska) polttelevat roskien seassa ties mitä, jättävät kierrätyksen omaan arvoonsa, kuseskelevat kännipäissään ravintoloiden lattioille, kaivavat säästötuskissaan omakotitalojensa pihaan vaikka mitä rojua ja sitten huudetaan yhtenä kuorona että koiranomistajat tuhoavat ja sotkevat kaiken koiranpaskojensa kanssa...:):):):) Hankkikaa nyt elämä ja olkaa huolissanne ennemmin vaikka ilmastosta taikka alati kasvavasta rikollisuudesta kuin onnettomista kakkakikkareista...:D:D:D Jessus että toiset osaa olla pikkumaisia... P.S Sille kukkaihmiselle.... eikös paska ole luontainen lannoite kasveille joten enempi ne taitaa noista koirista hyötyä kuin kärsiä.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Kukaan ei ole huolissaan tälläkään foorumilla siitä miten esim. Jokioisilla laskettiin kakkavettä jokeen tässä kuussa, vai oliko loppukuuta huhtikulla.. Se sisälsi moninkertaisen määrän kolibakteeria "normaaliin" verratuna. " Kalan kuolleen siellä nään, ei sorsat ehdi pesästään varrella virran; lauloi muistaaksen Kirka aikanaan. Niin käy meille ihmisillekin , jos meno jatkuu. Jano voi yllättää. Eihän se mitään noiden kissanpierujen rinnalla ole eihän?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paskanleikkaaja kirjoitti:

On vähitellen taas aika ottaa esille ruohonleikkurit/trimmerit ja ruveta pitämään omasta rakkaasta pihasta huolta, mutta Te hyvät koiranomistajat kunnioittakaa muita ja muiden omaisuutta ja antakaa koiran tehdä "tarpeensa" muualle kuin toisen pihalle/heti rajan viereen koska monet haluavat pitää tonttinsa myös siistinä rajan toiseltakin puolelta.Parantamista löytyy ainakin länsipuolelta Hämeenlinnaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu