Pulunpaskaa

Näin vappuna on taas kansa jaettu kahteen kastiin. Ovat valkopäähineiset ylioppilaat ja ilman valkopäähinettä olevat alioppilaat. Katukuva on kuin pulunpaska, jossa on valkeata ja tummaa. Hyvä näin. Ylioppilaita, nuoria ja vähän vanhempiakin on jo pilvin pimein ja se osoittaa, että kansakunnan koulutus –ja sivistystaso on korkea. Suomen virallinen strategia on, OSAAMINEN. Osaamista tarvitaan, menestyäksemme maailman markkinoilla. Onko sitten valtaeliitillä sitä osaamista. Joskus tuntuu siltä, että kansa on fiksumpaa, kuin kansanjohtajat. Ajateltakoon vaikkapa pääministerin ja eräiden muidenkin ministerien taitamattomia yksityiselämän kuviota. Siitä pulunpaskasta tuli mieleeni muuan pikkujuttu. Oli nimittäin eräs Helsingin yliopiston päivystävä dosentti saanut päähänsä ryhtyä tutkimaan pulunpaskan sitä tummaa osaa. Tutkittuaan sitä noin vuoden päivät, hän saattoi raportoida päätteeksi, että se tumma osa oli sitä samaa paskaa, kuin se vaalea osakin. Tämä juttu menkööt vapun piikkiin. Hauskaa vappua!”
10419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Aamukävelylläni näin vain yhden "valkolakin", iäkäs ikiteekkari haravoi pihaansa jo ajat sitten ruskeaksi päivettyneessä tupsulakissaan. Vastakynnetyllä pellolla kiljuu satamäärin lokkeja matojen kimpussa. Kirjosiepot tuossa ikkunan alla keräilevät tohkeissaan pesätarpeita, ja mitä taidokkaimpia kevätvirsiä viidakot kaikaa. Viherrys lisääntyy ihan silmissä, aurinko hellii, tuli ihan västäräkkimäinen olo itsellekin. Se nikki on jo varattu, samoin ylämerkitön vastarakki, mutta vastaräkki ei. Kyllä näin vappuna pitää vähän vastarakkiakin löytyä, tänäänhän marssitaan banderollien iskulauseet lepattaen epäkohtia vastustaen ja parannuksia vaatien. Poliitikot ketkä sirkuttavat , ketkä urputtavat, ketkä livertävät vanhoja fraasejaan vappupuheissaan. Riemukasta virallista kevään ja kesän avajaispäivää !

Äänestä
  • sukua?

    Äänestä

Kastemato sanoi toiselle : kato, ryhmäseksiä. Toinen vastasi : sehän on tippaleipä ! Mikä on kolme metriä pitkä ja haisee viinalle ? Vastaus : Kepun vappukulkue.

Äänestä

Savolaiskeskustelijat pohtivat, mitä se toisenvärinen puoli siinä kanan-äkässä. Sitä sammoo äkkee sekkii...

Äänestä
  • Oli läjä tiellä ja kaksi kaverusta pysähtyi miettimään,onko koiran vai ihmisen tuotosta.. Toinen sanoi ,että koiran ja toinen ihmisen..Kokeilivat,olivat ed. samaa mieltä.. maistoivat,totesivat,että oli ihmisen tuotosta.Toinen sanoi: Olipa hyvä ,ettei astuttu päälle..Hih..

    Äänestä

Sitähän käytetään kun vähätellään, ei uskota jotain juttua. Mistähän se on saanut alkunsa, olisko siitä että ehjätkin marjat (esim. puolukat) ovat siinä tuotoksessa täysin käyttökelvottomia...

Äänestä
  • Terttuseljaa sanotaan myös paskanmarjaksi, liekkö myrkyllinen. "Paskantärkee" sopii kuvailemaan monia tyyppejä. :))

    Äänestä

Kyllä yritin saada lakkia viisikymmpisenä iltakoulussa,mutta viittävaille sairastuin. Sairaalassakin oli kirjat mukana. Kävin päivät töissä ja vielä ylitöissä viikonloppuisin. Lapsen lapisiakin piti jelpata. Kouluun lähdin kansakoulupohjalta. Kaikki aineet piti opiskella ilman perustietoja. Mutta eipä aika mennyt hukkaan.

Äänestä

Noin hyviä viestejä minäkin haluaisin kirjoittaa. Olen lähes kaikessa samaa mieltä. Päättäjien osaamattomuus on niin korkeaa luokkaa, etten pysty sitä edes kuvailemaan. Ulkoministeriltä potkaistiin palli alta kun sotkeutui langattomiin kännykkäviesteihin. Hyvä ettei potku osunut palleihin, niihin tärkeimpiin. Pääministeri samaa sorttia. Koko Eurooppa nauraa poliittisten johtajien sekoilulle, kehitysmaassa nimeltä Suomi. Kyllähän meillä sentään osataankin, vai osataanko? Afganistaniin rakennettiin naisvankila nimeltä Bordelli. Ilman Suomen päättäjiä olisi tuo välttämätön laitos jäänyt rakentamatta. Kehitysavusta kirjoitetaan liian vähän. Olisi meillä paljon nauramista jos totuudet paljastuisivat. On meillä korkeaa osaamistakin! Olemme Cernin jäsen, eli rahoitamme 5 mrd:n hintaista hiukkaskiihdytintä, vielä kalliimpaa avaruuden valloitusta, GPS paikannustoimintaa ym.. Saamme kuitenkin suuret summat rahaa takaisin kun rakennamme erikoislaitteita kaikkeen edellämainittuihin. Osaamisemme tekniikassa on maailman huippua. Hyvää äitien päivää vaikka mies lienetkin!

Äänestä
  • Ei vain äimänä äimistele maailmanmenoa, vaan hahmottaa ja naseviksi sanoiksi pukee, huumoria ripauttaa, ironiaakin räväyttää. Mutta jokainen lintu äänellään laulaa , yhdessä saamme aikaan jo konsertin. Kaunista äitienpäivää , kasteenraikkaassa aamussa siniristilippuja aletaan nostaa hulmuamaan! Halit, ruusut ja kiitokset ansaitsevat myös muut äitiyden ihmeessä mukana olleet. Ruusujen kauneudelle on miehilläkin silmää, siksi he kai niitä mielellään ojentavat elämänsä tärkeille naisille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aimankaki kirjoitti:

Näin vappuna on taas kansa jaettu kahteen kastiin. Ovat valkopäähineiset ylioppilaat ja ilman valkopäähinettä olevat alioppilaat. Katukuva on kuin pulunpaska, jossa on valkeata ja tummaa. Hyvä näin. Ylioppilaita, nuoria ja vähän vanhempiakin on jo pilvin pimein ja se osoittaa, että kansakunnan koulutus –ja sivistystaso on korkea. Suomen virallinen strategia on, OSAAMINEN. Osaamista tarvitaan, menestyäksemme maailman markkinoilla. Onko sitten valtaeliitillä sitä osaamista. Joskus tuntuu siltä, että kansa on fiksumpaa, kuin kansanjohtajat. Ajateltakoon vaikkapa pääministerin ja eräiden muidenkin ministerien taitamattomia yksityiselämän kuviota. Siitä pulunpaskasta tuli mieleeni muuan pikkujuttu. Oli nimittäin eräs Helsingin yliopiston päivystävä dosentti saanut päähänsä ryhtyä tutkimaan pulunpaskan sitä tummaa osaa. Tutkittuaan sitä noin vuoden päivät, hän saattoi raportoida päätteeksi, että se tumma osa oli sitä samaa paskaa, kuin se vaalea osakin. Tämä juttu menkööt vapun piikkiin. Hauskaa vappua!”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu