Psyka

Hei, osaatteko yhtään sanoa, voisiko psykakutosen käydä ennen vitosta ja nelosta? Katselin ensi vuoden kurssitarjotinta ja kutosta tarjottiin vain 1 ja 3 jaksoissa. Tietääkseni kuudes kurssi on sosiaalipsykologiaa, joka on kai melko oma kokonaisuutensa (ei pohjaudu edellisiin kursseihin)? Olen nelivuotinen ja olen käynyt kolme ensimmäistä psykan kurssia ja ajattelin siis kirjoittaa psykologian jo kolmennen keväällä. Jos tämä ei onnistu niin kirjoitan sitten vasta syksyllä.
3254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ainakin meidän koulussa kutonen on kertauskurssi ja sitä ei voi käydä ennen kuin on käyny muut. Sosiaalipsykologian kurssin kyllä voi käydä ihan millon vaan että sen voi käydä ihan hyvin ennen nelosta ja vitosta.

Äänestä

millon vaan, ite kävin jo ykköskurssin jälkeen.

Äänestä
  • näitä neuvoja, niin tiedätte varmaan, että eri kouluissa on erilaisia sääntöjä noista kurssijärjestyksistä. Voi olla, ettei kaikissa kouluissa saakaan käydä vapaassa järjestyksessä. Siksi näistä kysyminenkin on typerää. Jokaisella koululla on oma opetussuunnitelma, jossa tämäkin asia määrätään. Siksi pitää kysyä sieltä omasta koulusta kuinka siellä on määrätty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


abi11 kirjoitti:

Hei, osaatteko yhtään sanoa, voisiko psykakutosen käydä ennen vitosta ja nelosta? Katselin ensi vuoden kurssitarjotinta ja kutosta tarjottiin vain 1 ja 3 jaksoissa. Tietääkseni kuudes kurssi on sosiaalipsykologiaa, joka on kai melko oma kokonaisuutensa (ei pohjaudu edellisiin kursseihin)? Olen nelivuotinen ja olen käynyt kolme ensimmäistä psykan kurssia ja ajattelin siis kirjoittaa psykologian jo kolmennen keväällä. Jos tämä ei onnistu niin kirjoitan sitten vasta syksyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu