Arvelen monien tavanneen tansseissa. Niin itselläkin kävi. Hän oli niin siisti ja aivan erilainen, kuin muut! Prässit housuissa, nahkatakki.
Eikä ollut humalassa.
Lähtö sillä kerralla oli vastenmielistä, mutta olin lupautunut seuraneidiksi sydänsuruiselle.
Vielä ollaan yhdessä.
Missä tapasit kultasi?
1947
121181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lista tässä, eka rakkaus, isosena rippileirillä. Toinen, kadulla, kompastuin eteen, tuli aviomies n:o 1 kolmas, taiteilijakapakka, kihlaus neljäs, sama työpaikka kihlaus viides, tapanintanssit, aviomies n:o 2 kuudes, lomamatkalla kihlaus seitsemäs, järjestötyössä aviomies n:o 3 kahdeksas, pelkkää intohimoa vaan Voi olla jotain pientä jossain välissä, mutta en muista niitä. Ei mitenkään merkittäviä ihmisiä elämässäni. Noiden lueteltujen kanssa, olen edelleen hyvä kaveri, mutta suhde jotenkin muuttui sisarelliseksi. Matkatyö, usein molemmilla.
Ensimmäisen rakkauteni tapasin jossain neljän hoon pippaloissa viistoistakesäisenä. Suuren rakkauteni edelleen viistoistakesäisenä tanssisuulin pihalla, sitä sitten kestikin vähän pidempään. Sitten välillä pienempiä paloja, kunnes vaihdettuani maisemaa, kylän baaripahaisessa roihahti ja sitä on sitten kestänyt kohta 45 vuotta. Aviossa oloakin tulee pian 40 vuotta täyteen. Loppujen lopuksi aika yksitoikkoista verrattuna esim. tuohon toisena olevaan listaan! D))
Aikamoinen litania se olikin. Meirikille, olen vähän hölö eli kerron turhan paljon. Onhan siinä muutama muukin tarina, mutta jääköön nyt ne kertomatta.. No ensimmäisestä ihastuksesta voin sanoa, se oli sellaista nuoren kaukojuttua. Tapasimme jossakin vaiheessa, enkä voinut sietää mustia kynnen alusia. Se siitä sitten.
No, tanssit olivat nuoruudessa niitä tapaamismahdollisuuksia. 17-vuotiaana tytön hupakkona tapasin ensirakkauteni kesäpaikan lähellä tanssipaikassa. Kylä oli pieni, mutta paikka kokosi aika laajalti järven ympäriltä nuorisoa. Suhde, jos sitä voi siksi kutsua, kesti pari vuotta. Toisen ja tulevan ja ainoan aviomieheni tapasin myös tansseissa. Ensimmäistä kertaa uudella työpaikkakunnalla tanssimassa ja siellä tapasimme. 20 vuotta oli yhteistä aikaa ja sitten hän kuoli auto-onnettomuudessa. Kolmas rakkaus tuli vastaan junassa Moskovasta Helsinkiin.
Tuttu taksimies tuli käymään kotoni,hän tuleva mieheni oli mukana,siitä kaikki alkoi voisi sanoa että ensisilmäyksellä hän vie mun sydämmeni, Onnen kesti 40vuotta. Sitten kohtalo otti hänet tuon puoleiseen,Jäi suuri ikävä ja rakkaat muistot niistä vuosista
olla vissiin Nurmenlavalla. Oi kuin tango kutsuvasti soi,.Heh ja sitte myähemmin joku mis laulettiin-... joka sana, joka vala ja joka ele linna sua oottelee. just piti paikkansa. Oma koti oma linna...Se oli sitä rakkautta joo.Silloin.
on näköjään ollut liikkeellä. Tuttu ammatti. Isäni, veljeni ja siskon mies ajoivat taksia siihen aikaan.
Ensimmäisen tapasin lavatansseissa Kotkan Jylpyllä. Oltiin aviossa 5-vuotta. Toisen tapasin juhannuksena Tampsan lavalla,rakastuttiin ja mentiin naimisiin,avioliittoa kesti 3-vuotta Kolmannen tapasin Ravintola Kairossa vanhoilla päivillä,eli olin 50:n ikäinen.Rakastuttiin silmittömästi ja mentiin kristilliseen avioliittoon.Nyt avioeron ykkösvaihe menoillaan,pian lopullinen ero.
Ensimmäinen mieheni oli parhaan kaverin poikaystävän bestis. Siitä se lähti. Kaksi kakaraa jotka molemmat halusivat pois ahdistavista kotioloista. Naimisiin mentiin kun olin 18 ja mies 20, ei olisi pitänyt. Kaksi lasta hankittiin ja väkisin roikuttiin yhdessä yhdeksän vuotta, rakkaus loppui omalta kohdalta jo alkumetreillä. Sen jälkeen yhdessäolo oli pelkästään ahdistavaa. Toisen mieheni tapasin työkavereiden kautta. Se oli menoa heti ja yhdessä ehdimme olla 34 vuotta ennen kuin kuolema erotti. Liitto oli tyyntä ja myrskyä, mutta meidät yhdisti valtava yhteenkuuluvaisuuden tunne joka kantoi vaikeuksien yli. Yksin olen ollut nyt neljä vuotta, enkä enää haluaa jakaa elämääni kenenkään kanssa. En usko enää kykyyni kiintyä toiseen ihmiseen tässä iässä. Olen nähnyt liian paljon elämän raadollisuutta. Olen sen verran kyynikko, että epäilen suhteen kestävän sen mikä edessä on, sairaudet ja rapistumisen. Omaishoitajuudenkin olen jo kokenut, enkä siihen enää ryhdy, enkä myöskään haluaa sitä kenellekään.
homma menossa. Vielä selviän aika pienellä. Tulevaisuudesta en tiedä. Pyrin pitämään kotona loppuun asti. Onhan kipupumppuja olemassa. Nyt on toipuminen menossa kantasolusiirrosta. Onhan kahden ihmisen suhteessa omat kipupisteensä, mutta vanha pari menee jo rutiinilla yli. Tuttu juttu, mitäs sitä muuta. En minäkään enää ketään vierelle kaipaa, sitten joskus yksin ollessa.
Kotkan Seurahuoneella. Aviossa 44 vuotta. Onpa ollut kestämistä, molemminpuolin. Jokaisen on ristinsä kannettava --heh heh!
tapasin opiskelijariennoissa, oli yksipuolista. Suuren rakkauteni tapasin ystävättären häissä ja lumo säilyi 36 vuotta, menehtyi neljä vuotta sitten liikenneonnettomuudessa. Nykyisen kultani tapasin 1,5 v sitten kurssilla, yhdessä on oltu 10 kk. Kiihdytysvaiheessa olemme.