Vaimoni kutsuu minua sinisilmäkseen. Hän ei niinkään tarkoita silmieni väriä vaan sitä, että olen huulesta vedettävä hölmö. No, avioliitto on kuin vanhakantainen juna, viimeisessä vaunussa luuraa jarrumies. Hyvä niin, pysyy paremmin kiskoilla.
Mielivärini nimittäin on sininen. Olen perehtynyt sinisen sävyihin:löytyy ultramariinia, preussin sinistä, indigoa, kobolttia, turkoosia jne.
En ole koskaan välittänyt horoskoopeista. Hiljattain kuitenkin sellainen sattui silmiini. Oman merkkini kohdalla sanottiin lempivärikseni sähkön sininen. Juku, mistä tiesivät?
Sanoivat myös ammattini liittyvän sähköön ja elektroniikkaan! Sekin piti paikkansa. Enempää kaiketi ei horoskoopiltakaan voi vaatia.
Lempiväri - niin. Asiantuntijat sanovat värin kertovan ihmisestä enemmän kuin arvataankaan. Mitä arvelette?
Mielivärini nimittäin on sininen. Olen perehtynyt sinisen sävyihin:löytyy ultramariinia, preussin sinistä, indigoa, kobolttia, turkoosia jne.
En ole koskaan välittänyt horoskoopeista. Hiljattain kuitenkin sellainen sattui silmiini. Oman merkkini kohdalla sanottiin lempivärikseni sähkön sininen. Juku, mistä tiesivät?
Sanoivat myös ammattini liittyvän sähköön ja elektroniikkaan! Sekin piti paikkansa. Enempää kaiketi ei horoskoopiltakaan voi vaatia.
Lempiväri - niin. Asiantuntijat sanovat värin kertovan ihmisestä enemmän kuin arvataankaan. Mitä arvelette?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mä en voi sanoa että mulla olis joku yks ja ainoa väri josta tykkään ja joka "ryysyttää" mua.
Jos katselen aikaa taaksepäin, niin elämääni mahtuu erivärisiä kausia paljonkin.
Ihan nuorena mulla oli semmonen sammalenvihreä/ruskea kausi, muita värejä en katsellutkaan vaate- ja kangaskaupan hyllyiltä.
Myöhemmin pukeuduin kirkkaaseen punaseen ja minulle tummahiuksiselle se kieltämättä sopi tuossa iässä, jolloin elämä maistui ja energiaa riitti työhön ja lastenhoitoon.
Myöhemmin kun ihon väri muuttui tummemmaksi, punanen ei enää sopinutkaan ja niin väri vaihtui savunsiniseksi, jopa siinä määrin, että autonikin on sävysävyyn vaatteideni kanssa.
Muuten Alvar, kun sanot että lempivärisi on sähkönsininen, mistä tiedät että sähkö on sinistä.
Työskentelen myös sähkötekniikan parissa ja aina sen jälkeen kun jostakin laitteesta on tullut sähkö ulos, on näkynyt savua ;-))
Mainiosti kuvasit, Ansku, värien osuutta elämäsi eri vaiheissa. Ne vaihtuivat ikäkausiesi mukana. Värit kertoivat Sinusta mielenkiintoisia asioita.
Lenkkipolkuni läheisyydessä on rautatie. Ihastelen sähkön sinistä kipinöintiä johtimissa,kun juna syöksyy eteenpäin pimeässä maisemassa. Minusta vain yleensäkin jostain syystä sähkö on sinistä.
Värin saamat merkitykset liittyvät tunteisiin. Meillä sinistä pidetään kylmänä värinä (lumen ja jään väri). Saharassa se edustaa lämmintä väriä. Kun taivas on sininen, sää on helteinen.
meikäläiselle, joka on työelämässä ollut monien vuosien aikana "väriammattilainen" ja nyt eläkepäivilläkin puuhailen vielä värien parissa.
Aiheesta voisin siis puhua pitkäänkin.
Pysyttelen tällä kertaa lempiväri-aiheessa.
Jo pieni lapsi osaa valita lempivärinsä. Jos poika valitsee esim. punaisen, niin eiköhän kohta aikaihmiset ole johdattelemassa pois "tyttöjen väreistä". Niin tämä manipulointi alkaa ja lopulta emme tiedä mikä/mitkä värit meitä pukisivat.
Niinkuin Ansku totesi hänellä olleen eri värikausia, niin värimieltymykset saattavat vaihdella eri ikäkausina, eri kehityskausina ihmisen elämässä.
Sanotaan että värit ovat ihmiselle henkisesti samaa kuin ruoka, juoma ja ilma ovat fyysisesti.
Omakin mielivärini on ollut jo pitkään sininen ja sen eri sävyt. On minulla ollut pitkä lila-kausikin, viininpunaisesta puhumattakaan, jolloin olin kenkäfetisti enkä voinut ohittaa viininpunaisia korkeakorkoisia kenkiä kuinka monta paria minulla niitä sitten olikin jo aikaisemmin.
Muutama vuosi sitten aloin vaihtaa kotini sisustuksen värejä tietoisesti pois sinisestä, mutta en tuntenut viihtyväni vaikka koti näyttikin viihtyisältä. Se ei vaan tuntunut minun kodiltani. Ei auttanut muu kuin palata takaisin entisiin tekstiileihin ja siniseen väriskaalaan.
Tosiasiahan on, että johonkin väriin kotiutuu niin perusteellisesti että alkaa pikkuhiljaa kärsiä "värianemiasta", eli muitten värien puutteesta.
Jos näin on, niin kannattaa kokeilla esimerkiksi vaatetuksessaan jollakin pienellä värikkäällä asusteella, kirkkaan värisellä puserolla, huivilla, kaulakorulla, slipoverilla tms. joka ei paljon maksa tällaista kokeilua varten.
Omassa sini-valkoisessa kodissani on jokunen värikäs yksityiskohta. Kannattaa kaivella esille 70-luvun Marimekkoverhot ja tehdä niistä jotakin silmän iloksi!
Väreillä on psykologisia vaikutuksia, ne kertovat kantajastaan sekä positiivisia että negatiivisia asioita.
Joissakin tilanteissa on ehkä hyvä välttää tiettyjä värejä jos aikoo tehdä hyvän vaikutuksen esim. työpaikkaa hakiessa, ja me vanhukset esim. eläkeläisten tansseissa!
täysin siniseen kotiin.
Viime kesänä etsin asuntoa ja kiertelin asuntonäyttelyitä. Mun piti vaihtaa 240 neliön vanha hirsitalo osakkeeseen.
Jokaisessa asunnossa tuntui seinät olevan liian lähellä.
Sitten eräs kiinteistövälittäjä soitti, että nyt hän on löytänyt mulle kodin.
Siltä istumalta lähdin katsomaan ja jo eteisessä sanoin että tämä on mun koti, on ollut ihana sisustaa puulla ja luonnonvalkoisilla tekstiileillä.
Sinivalkoinen koti on ihana.
Sininen kammari on lasten lapsistakin niin hyvä paikka ,että kun tuovat piirustuksiaan niin sanovat käyköhän tämä mummun kammarin seinille.
Kun asumme isossa talossa kahdestaan on mukava kun saa valita omat "kammarit".
Omaan kammariini saan lapsiltani vain tietyn taiteilijan tekemät työt ,valokuvien lisäksi jotka ovat sinisissä kehyksissä. Ihanaa ,että saa yhden mietiskely huoneen.
Ajattelen eläin- tai kasvikunnan värejä. Toiset houkuttelevat väriloistolla luokseen, toiset kätkeytyvät näkymättömiksi vihollisiltaan.
Perisuomalaista miestä haukuttiin aikanaan pukeutumisessaan värittömäksi. Olikohan kysymyksessä myös vaistomainen kätkeytyminen? Metsästähän he tulivat ja metsäläisiä olivat. Oli parempi ettei näkynyt...
Tuollaista filosofointia käy mielessä värien suhteen. Asiat eivät ole yksiselitteisiä tässäkään asiassa. Kiitokset MdK:lle hienosta ja selventävästä värianalyysistä!
Tietenkin tulee mieleen poliittiset värit. Yhdellä sanalla ilmaistaan laajoja asiayhteyksiä. Kaikki tietävät mitä vihreä merkitsee poliittisessa ajattelussa, tai punainen tai sinivalkoinen. Puhutaan poliittisesta värisuorasta. Hitlerin kerrotaan sanoneen ettei mikään ole kauniimpi väriyhdistelmä kuin punamusta.
Japanin lipussa on punainen aurinko, punainen siksi, koska keltainen on keisarin väri. Keisarin kukka on krysanteemi, tietenkin keltainen.
Kuten MdK mainitsi, väreistä voisi keskustella vaikka kuinka pitkään ja monelta kantilta. Heraldiset värit ovat asia erikseen, liikennemerkit, rakkauden lempeä lila...
Oho, annetaan olla! Menee luennoimiseksi eikä tämä palsta liene siihen tarkoitukseen luotu.
Ei ole sattuma miksi tiettyjä värejä käytetään eri tarkoituksiin.
Väreillä on esimerkiksi eri "huomio-arvo". Oranssinkeltainen on väri, joka näkyy kauaksi ja on sen takia hyvä väri liikennemerkkeihin.
Jos taas haluaa erottua seurassa niin keltainen vaatekappale saa erottumaan joukosta... Ylenmääräinen keltaisen katseleminen väsyttää silmiä.
Aurinko häikäisee ja tuntuu hyvältä ottaa aurinkolasit esille.
Auringosta taas tulee mieleen eri luontoa lähellä elävät kansat, joille aurinko on ollut tärkeä symbooli. Auringon nousu ja lasku on kuljettanut koko elämää.
Massai-kansoille ei auringon väri ole kuitenkaan ollut mikään positiivinen symboli.
Se on merkinnyt kuivuutta kun aurinko on paahtanut ja kaikki elollinen on kärsinyt, niin ihmiset, eläimet kuin kasvillisuuskin.
Musta taas on merkinnyt heille elämää. Musta on symbolisoinut ukkoskuuroja, jotka tulevat harvoin, mutta silloin kun ne tulevat, merkitsee se elämää.
Tuli vielä mieleen väreistä sininen, kun siitä eilen puhuttiin.
Sekään ei ole sattuma, että sininen on virkavallan väri. Ajatellaanpa vaikka poliisien univormua. Työelämässäkin syvät tumman siniset värit antavat kantajalleen auktoriteetin leiman, kun taas hempeät pastellisävyt tekevät juuri päinvastaisen vaikutelman, romanttisen, kiltin ja sävyisän.
Ei siis kannata naisihmisenä mennä palkkaneuvotteluihin hempeissä pastelleissa ;)
Väreillä voi manipuloida monella tavalla, josta voisi jutella pitkään.
sie alvar otat aivan ihania aiheita essiin ,kuten värit. mie oon jo puhuntkii tääl et oon väri hullu, ja hulluna niihin ,tietyst ain on valmis niist puhumaankin.
mdk joka on olt värien kans ammattilaisena, niin hää tietää mitä väriä voip yhistellä,sie mdk kauhistuisist ko näkisit minun huushollin.
toivokii sano et mite ihmees sie näin noppeesti sait aikaseks tällasen värisekamelskan,ko viikos kaik ol paikallaa.;)))
mie tykkään myös sinisestä,minun yksi huone oli tuol isommalla puolella sinivalkonen. kalustin sen uuvelleen muutama vuos sitte.ostin sillon siihen kukallisen sohvan,mis on valkonen pohja ja siniset kukat. se on hyvin kaunis. hankin kaik uutta kukka vaasista alkaen .
mutta nyt ko tulin tänne pienemmälle puolelle, kaik värit on mänt sekasin,ei voi panna yhtä huonetta yhen väriseksi.
mie tykkäisin että olisi, punanen-valkonen huone, oranssi-ruskea, ja sinivalkonen huone ja sitten yksi kokonaa valkonen, sellanen puhas utumainen kevyt,siel vois liidellä semmosina päivinä,ko jalat on irti maasta;)). huoneissa vois käyvä ain mielialan mukkaan asumassa.
nyt ko tuo iso puol tehtii renontis, annoin toivon tehhä oman maun mukkaa, niin hää teki sen semmoseks,mist mie oon pyrkint erooon, kaikest vanhast.kaik värit on niin maan väriä.ei oo värrii ko räsymatois ja jossain uusissa tyynyissä.
minul on sanottu värianalyyssissä ,ko yks vuos sellasen tein ,kaupunkin tavaratalossa ol esittely .
minul pitäs soppii kaik maanläheiset värit sen mukkaa. mutta mie oon ihan eri mieltä, luonnon värit on nättiä luonnossa ja luontoo ne kuuluukin muttei minun päälle:)).
minust minul soppii kaik värit muttei kovin tummat. mie ko oon valkea tukkanen niin hennommat värit pukkee,niin sano amerikan meerikin.
minul onkii yks tosi uppee vaaleanpunanen jakkupuku, sen oon ostant 60 luvulla. sillo tehtii hyvvää työtä kangas on grimpleetä,se ei rypisty vaik pannee kapsäkkii matkalle lähties.se on ko uus viellä,niin vahvaa kankasta grimplee on.miksei sitä ennää ole saatavissa,kumma juttu.
mie en sitä tääl viitti pittää, ihmiset tykkää et vanhan ihmisen pitäs pukkeutuu tummemmin.se ol minul espanjassa ja ko mänin pari vuotta sitten kotkaa rilluttelemaa panin sen päälle ja kyllä ol vientii bupissa;))))
meerin kanssa kehtasin pittää ko hääkii ol niin korreesti puettu. tuol netis onkii kerrottu väreistä,ainakii ellit oasastossa.
siel sanotaa että mustaan pukeutuva ei taho et ihmiset tuntee häntä,hää piiloutuu.sinisen ystävän on vaikia tehhä muutoksii.
no sinul mdk se vissii piti ainakii väris paikkansa, ko tahoit sinisen kotin takasin,ku muuhun vaihoit;)) mutta muutehan sie oot tehny suurii muutoksii.
kun yhistää keltasen siniseen se helpottaa muuttumista ja pannee sen alulle.
oranssi on yksi minun paljo pitämistä väreistä ei kovin tumma, vaan kirkas vaaleempi oranssi,se kuulemma kuvvaa pelkoa ulkopuolelle jäämisestä. mutta toiselt kantilta myös iloa.
leskeks jäätyy mie kulin melkee oranssissa,ja kottiinkin ostelin paljo missä oranssii.tein sen ihan tietämättä,en sillo tient värien merkitystä, ku ei ollu tätä komputertietopankkii;))
sillon tunsin et mie oon yhteiskunnan ulkopuolella.ko ei olt muuta yhteyttä ko viranomaisiin tai kaupanmyyjään.
punanen on tunne väri niin hyväs ko pahaskin. se kuuluu myös minun pää väreihin, minulla on kiiltävän kirkkaan punaiset satiiniverhot ja valkeatpitsiverhot yhes ikkunassa.
toivo sannookin et minun ikkunat on ko esirippu näyttämölle. minust se on hyvin sanottu,sillä luonto onkin luojan taideteos ihmisille.
toivosin kovast et ihmiset käytäs värejä sillä niillä on suur merkitys ihmisen mieleen. kun keltaisen mekon tai vaaleanpunasen mekon pannee päällee kesälkin, niin eihä siin voi kulkee muuten ko kevein askelin.
punanen saap riehakkaaks,se on minul rohkasun väri ja usein sen paninkii alus eläkeläisten kerhoo männessä. mie ko kovin aristelin alussa yhtä rimirouvaa,hänel ku ol niin terävät sanat.
täällä tietokoneen aikana oon saannu paljo rohkeutta,ehkä se johtuu siitäkin ko voin puhhuu tänne asioita,mitä en kehtais puhhuu livenä.
siksi tämän tiekonneen karmit on minul täys sydän tarroja ,koska se on saant niin paljo hyvvää aikaseks ja tuont mielihyvvää.:)))
ihminen tarvii näköjää jonkuu väylän mis voip olla sitä mitä on ja sannookin mieles olevii juttuja,ilman et pittää aatella häppeemistä.
eläkeläisten talolkii lasken luikuria sen ko kerkiin,keskustelu tuntina. sekkii ko esitin räppiä joulujuhlas on minun ihan uutta rohkeutta,vaik se vähä nolottaa vielkii,mutta samal oon ylpee ko kehtasin esittää.
nyt lipsahti väreistä,en oo saannu puhhuu tänne vähhää aikaa niin juttuu olis vaik kuinka.
minun pittää poiketa kaupunkis kuitenkin viel, jote jatkan illalla jos ei mäne myöhään.
taas uus viikko ja uuvet kujeet. rakkaita terveisii kaikille toivoo lyyli.
Kiitän arvoisia daamejamme kullan arvoisista tiedoista, mielipiteistä ja käytännön kokemuksista värimaailman alalta.
Rakastan puhtaita kirkkaita värejä
Elämäni erilaiset lempivärikaudet:
Sininen, varsinkin tummansininen sopii parhaiten vaalealle pohjoismaalaiselle. Värianalyysissa ei ole vielä ollut tilaisuutta käydä.
Nuorena oli ruskeavaihe. Pöytälinnat, matot oli oltava tyylikkäästi ruskeaa, beesiä.
Kanarialinnun keltainen sai yhteen aikaan ”Mari-verhoista” auringon paistamaan sisälle kellahtavaan huoneeseen kuin Afrikan aurinko loiskottaa valkoiseen hiekkaan.
Mistä kertonee se, ettei vihreä ole koskaan ollut erikoisen houkutteleva, tosin vihreää kammaria joskus suunnittelin vierashuoneeksi.
Nyt on pitkän aikaa ollut ja pysyy ilmeisesti loppuun saakka punainen. Se on veren väri, sovituksen väri. Kirkas puhdas punainen se mielen virkistää.