hei, meillä ensimmäinen isci hoito takana, nyt elellään toivossa että kaikki menisi loppuun asti toivotulla tavalla... testin tulos oli plussa!!! nyt odotellaan ensimmäistä neuvolakäyntiä, onko muita samassa tilanteessa olevia??
plussanneita
toivoa
5715
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onneksi olkoon plussasta! Olin siis samassa tilanteessa 1,5 vuotta sitten ja pelkäsin ihan hirveästi, että kaikki menee pieleen. Meilläkin siis oli eka icsi takana. Kaikeksi onneksi kaikki meni hyvin, kaksi pikkusydäntä pompotti 7 1 viikoilla ja siellä ne pysyivät 32. viikolle asti, kunnes putkahtivat terveinä maailmaan. Raskaus oli henkisesti rankka, mutta älä murehdi liikaa, vaan koita uskoa, että saatte nyytin kainaloon.
myös plussa!eilen näytti testi vahvaa plussaa,ensimmäinen ivf-hoito takana.Meillä on myös poika joka sai aikoinaan alkunsa ensimmäisestä inseminaatiosta:)Silti jännittää kovasti ja tuntuu pitkältä ajalta odottaa kolme viikkoa ensimmäiseen ultraan.
... tärppäsi ensimmäisestä ICSI:stä. Nyt mennään rv 12 5 ja kaikki hyvin. Viime maanantaina pikkuinen vilkutti ja tanssi meille ultrassa.
rv 6 1 menossa vasta ja varhaisultraan vielä viikko. Päivä tuntuu viikolta tässä kohtaa.
Onko miten ollut oireita näin alkuvaiheessa?