Lämmintä Lokakuun

Mietimme Turkkiin lähtöä Lokakuun puolivälissä. Vuonna 2000 kävimme siellä viimeksi samaan aikaan. Silloin ainakin oli vielä lämmintä noin 20-25 astetta. Loppua kohti kelit kuitenkin koko ajan viilenivät ;=( Miten nykyisin mahtaa olla lämpötilat Lokakuun puolivälissä (Alanyassa, Sidessä, Marmariksessa)..?
4675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tuolloin on todella päivisin vielä ihan 30 astetta, mutta iltaisin on viileämpää :) Hyvät aurinkoiset ilmat nautittavaksi !!

Äänestä

Oltiin 2008 vuoden lokakuun ja marraskuun taitteessa Alanyassa ja lämmintä oli juuri sopivasti. Parhaimpina päivinä ihan 27 astetta.Parina aamuna herättiin ukkoseen ja sateeseen jota kesti alle kaksi tuntia ja kirkastui ja lämpesi todella nopeasti. Merivesi oli lämmintä ja altaallakin tarkeni.

Äänestä

Lomailimme viime vuonna syyskuun loppupuolella pari vkoa. Silloin oli ainakin eka viikko liiankin kuuma päivisin 37. Toka viikko pari pykälää viileämpi jopa yhtenä päivänä satoi ja ukkosti. Nyt on varattu matka 2 vkoa lähtö 9.10. ja uskon että lämmintä riittää ihan kiitettävästi. Hyvän matkan toivotuksin!

Äänestä
  • Lokakuussa lämmintä tuntuisi vielä riittävän.. Kelit kuitenkin menevät jo hiukan epävakaisemmiksi? Ukkostaa ja satelee jo useinkin? Kuitenkin Lokakuu vielä aika varman tuntuinen lomakuukausi Turkissa säiden suhteen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puolivälissä? kirjoitti:

Mietimme Turkkiin lähtöä Lokakuun puolivälissä. Vuonna 2000 kävimme siellä viimeksi samaan aikaan. Silloin ainakin oli vielä lämmintä noin 20-25 astetta. Loppua kohti kelit kuitenkin koko ajan viilenivät ;=( Miten nykyisin mahtaa olla lämpötilat Lokakuun puolivälissä (Alanyassa, Sidessä, Marmariksessa)..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu