Suvi Teräsniska

on täyttä tavaraa. Toistekin menen Suvin keikalle mielelläni.
132273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Samaa tanssiin sopimatonta skeidaa, kuin mattilan sisaruksilla. Kutsuvasti rummut soivat--

Äänestä
  • Mattiloiden musiikki on ylipirteää humppaiskelmää. Suvilla on enemmän syvyyttä.

    Äänestä

menkööt sinne mummolaan laulamaan.

Äänestä

Nykyään kimpoaa pinnalle ja myyvät eniten tyylillisesti musiikki biisit joiden (yhden) yleensä avulla saadaan radiokuuntelu ominaisuus täytettyä. Se on sanoitus ja aiheena aina sama eli ihmisten suhteisiin vetoava valitus josta jokainen "enkeli" löytää itsensä. Istumassa koivun juurella siipirikkona hennosti. Artisteista enemmistö on naisia mutta nyt onnistui siihen liihotteluun laittamaan soppansa mieskin. Tanssipaikoille tietty he myyvät aluksi mutta todellisuudessa suurin osa on aivan liian hentojen kamojen kanssa liikkeellä ollakseen tanssilava artisteja oikeesti. Tälle musiikille kuulijoineen on oma paikkansa ja aikansa.

Äänestä

Nyt alkaa oleen taas useita hyviä mutta niin samankaltaisia bändejä, että oikein kyllästyttää. Tässä mielessä Suvi on piristävä poikkeus. Hänen esityksensä oli kaikin puolin hyvää tanssittavaa musiikkia ja nimen omaan erilaista ja virkistävä poikkeus sinitaivaisiin, myrskytuuliin, pekkaniskanpoikiin ja vinkkuihin verrattuna. Saataisiimpa lisää kyllästyttävästä valtavirrasta poikkeavaa musiikkia tanssilavoille. Onneksi on muutama bändi ketkä eivät ole suostuneet muiden tylsien massabändien kanssa samaan formaattiin.

Äänestä
  • Suvi kuuluu juuri siihen perinteiseen lappilaiseen hiihtofoksi -tyylin artisteihin kuin kuuluisa Souvarit. Suvilla kuten Souvareilla ei ole mitään tarvetta mielistellä etelän kädenalittelijoita. Kun pohjoisessa menee ravintola- tai lavatansseihin suurin osa tanssikansassa hiihtelee parketilla perinteisesti vailla mitään kädenalihärdellejä. Suvi ja Souvarit perinteisen monotanssin puolesta. Raikkaat vaihtoehdot puhtaasta Pohjois-Suomesta.

    Äänestä

  • tanssityyli kirjoitti:

    Suvi kuuluu juuri siihen perinteiseen lappilaiseen hiihtofoksi -tyylin artisteihin kuin kuuluisa Souvarit. Suvilla kuten Souvareilla ei ole mitään tarvetta mielistellä etelän kädenalittelijoita. Kun pohjoisessa menee ravintola- tai lavatansseihin suurin osa tanssikansassa hiihtelee parketilla perinteisesti vailla mitään kädenalihärdellejä. Suvi ja Souvarit perinteisen monotanssin puolesta. Raikkaat vaihtoehdot puhtaasta Pohjois-Suomesta.

    Souvarit ja Suvi toimivat hyvin myös kädenalitteluhurjastelupaikoissa. Souvareiden musiikki toimii vallan mainiosti perinteisempään kädenalitteluhurjasteluun eli fuskuun. Souvareiden tansseissa saakin kädenalifoksitella alusta loppuun. Suvin musiikki poprockimmasta tyylistä huolimatta on svengaavampaa hiukan swuingahtavaa ja toimii hyvin swingimpään fuskuun. Kummankin bändin musiikki sopii hyvin kädenalituksista nauttiville fuskaajille.

    Äänestä

  • Svengifusku kirjoitti:

    Souvaritansseissa pitää olla oma pari mukana. Muuten voi jäädä rannalle ruikuttamaan. Kyllähän siellä yksinään liikkuvakin tanssimaan pääsee, mutta ei välttämättä kädenalituksia.

    Äänestä

  • tanssityyli kirjoitti:

    Suvi kuuluu juuri siihen perinteiseen lappilaiseen hiihtofoksi -tyylin artisteihin kuin kuuluisa Souvarit. Suvilla kuten Souvareilla ei ole mitään tarvetta mielistellä etelän kädenalittelijoita. Kun pohjoisessa menee ravintola- tai lavatansseihin suurin osa tanssikansassa hiihtelee parketilla perinteisesti vailla mitään kädenalihärdellejä. Suvi ja Souvarit perinteisen monotanssin puolesta. Raikkaat vaihtoehdot puhtaasta Pohjois-Suomesta.

    Miklä se on se lappilainen tanssityyli? Onko se se, jossa kukaan ei osaa oikein mitään? Sitähän on tanssittu maailman sivu jokaisessa kylässä. Mitähän ne lapin tanssiseurat tekee jos ei tanssikursseja, hehhee

    Äänestä

  • massamössöstä?

    Äänestä

  • erottuvat kirjoitti:

    massamössöstä?

    Sunny Side, Barbeque Dance Bänd, Ewa Kaarela Band, Martti Metsäketo, Mikko Mäkeläinen&Myrskylyhty, Boogie Healers, Unelmavävyt, Taikakuu, Marko Haaviston eri projektit, Atomick Boogie Band, "Paula Koivuniemi Kesäshow", Jean S., Jussi and The Boys...

    Äänestä

  • ja muutama muu kirjoitti:

    Sunny Side, Barbeque Dance Bänd, Ewa Kaarela Band, Martti Metsäketo, Mikko Mäkeläinen&Myrskylyhty, Boogie Healers, Unelmavävyt, Taikakuu, Marko Haaviston eri projektit, Atomick Boogie Band, "Paula Koivuniemi Kesäshow", Jean S., Jussi and The Boys...

    Martti Metsäketo noista on loistava, monia en ole kuunaan kuullutkaan. Mäkeläisen bändi on aika kauhea, ei todellakaan sytytä, yksipuolista musiikkia, aivan toista kuin esim. juuri tuo MMO. Jean S. on enemmänkin suomipoppia, ei niinkään tanssimusiikkia. Unelmavävyjä en ole nyt hetkeen nähnyt.. ei kauhean häävit muistikuvat heistä. Taikakuusta voi vielä tulla oikein hyväkin, lupausta ilmassa, mutta ei vielä yllä mestariluokkaan. Haavisto ei systytä. Kaikki missä on nimenä "kesäshow" on luultavasti juuri sitä iskelmäpullamössösoossia, mikään ei oikeastaan eroa edellisestä kappaleesta, sanat saattoi muuttua, mutta hiukan se semmoiselta puolihumpahtavalta foksilta aina haiskahtaa.

    Äänestä

Hyvää ja monipuolista tanssi-iskelmää. Kaikki kaavamaiseksi vakioituun tanssiin tottuneet eivät näistä vaihtelevista iskelmistä pidä, kun jokainen kappale eroaa jollain pienellä yksityiskohdalla muista ja tästä taas johtuu, että tanssilajikaavaan tottuneet eivät saa askeliaan sopimaan iskelmään. Sama ilmiö kun jostain radisoittovakiosta soi tanssipaikalla poikkeava versio, niin sehän on tarkaan tanssilajikohtaiseen ja varsinkin biisikohtaiseen kaavaan tottuneelle kauhistus.

Onneksi valtaosa tanssijoista on hyväksynyt iskelmän tanssimusiikiksi. Nyt kun tarkka tanssilajikohtaisuus on selvästi yksipuolistanut tanssimusiikkia, niin iskelmän monipuolisuus on tullut korostetusti esille tanssimusiikin monipuolisuuden ylläpitämisessä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Esakalliolla kirjoitti:

on täyttä tavaraa. Toistekin menen Suvin keikalle mielelläni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu