miten parisuhdemallit voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Jos isälläni ja äidilläni olisi ollut rakkausavioliitto, en varmaan ikinä olisi suostunut edes ajattelemaan mennä naimisiin joltain muulta pohjalta.
Sukupolvien takaa siirtyy juttuja. Jos äidilleni erittäin rakas, leikkisäluontoinen isänsä ei olisi kuollut varhain sydänvikaan, olisi äidistäni tullut iloisempi ja vähemmän tiukkapipoisempi kuin vakavamielisen ankaran äitinsä kasvattamana.
Ja minusta olisi tullut onnellisemman äidin kasvattamana oma oikea itseni.
Kolmanteen ja neljänteen polveen pitää ihan kirjaimellisesti paikkansa. Koen että ammoin kuolleen tiukkapipomummini suonikkaat työnkurittamat sormet ovat pidelleet omaakin elämääni otteessaan, vaikken koskaan häntä ehtinyt näkemään ;)
Perheen ihmissuhdemallit voivat tihkua salakavalasti sukupolvelta toiselle, vaikka ne tiedostaisi ja koettaisi tietoisesti muuttaa.
Se mikä minua huolestuttaa, on ettei omat lapseni ole saaneet kotoa koskaan oikean rakastavan mies-nais-suhteen mallia.
Tänä aamuna kun heräsin
ajattelin....
26842
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
ei sitä viikkoa etten unohtaisi moisen moskan. 50 kun olen, olen joutunut kärsimään, niin mummoa kuin pappaakin. Sitten tulee köyhät serkut, idiootit. Naapuritkin ovat aina olleet erilaisia kuin minä, istuttivat aina vääriä kukkia. Noh, antaa olla, alan kuulostamaan handelta. Ja, minulla kun on muutenkin on paha olo.
ja ole vihdoin sinut itsesi kanssa. Olet mitä olet, älä moiti itseäsi äläkä haikaile muuta.
ja voi halutessaan katkaista ketjun, jos itse niin päättää ja haluaa. Opettelu vaatii oman aikansa, mutta omakohtaisesti tiedän sen mahdolliseksi. Koska en halunnut toistaa vanhempieni virheitä, opiskelin määrätietoisesti ja etsin toisenlaisia malleja. Omilla lapsillani oli siksi parempi kasvualusta ja vanhemmat. Yksi sisaruksista vei vanhemmilta oppimansa mallit vielä pitemmälle ja sillä on ainakin toistaiseksi ollut ikävämmät seuraamukset, joista lapset maksavat hinnnan. Ihan turhaan aikuiset ihmiset puolustelevat tekojaan omilla lapsuuden kokemuksillaan. Jokainen aikuinen on vastussa omasta ja jälkeläistensä elämästä, vaikka taakkoja kantaisikin. Kaikki on mahdollista, jos kylliksi haluaa.
Mutta miten pitkälle se on ohjannut perhe-elämääsi? Miehesi on todennäköisesti hiiru.
samaa mieltä. Voihan joku jatkaa samaa latua vanhempiensa kanssa, mutta varmasti vähintään yhtä moni omaksuu omassa liitossaan uudet tuulet. Onhan avioliitto muutenkin kahden ihmisen oma, jolloin kummallakin on oma tahtonsa ja kokemuksensa. Tosin, luonne kulkee geeneissä, jolloin vanhat tavat voivat olla syvällekin juurtuneita. Jos vaikkapa on kotonaan saanut nähdä ja tuntea kaikkea muuta, kuin rakkautta ja läheisyyttä, kai oman elämänsä haluaa elää toisella lailla. Muutenkaan en ole fatalisti, jonka mukaan ihminen ei pystyisi kohtaloaan muuttamaan. Kyllä toisen rakastamiseen ja kunnioittamiseenkin voi oppia, jos saa siihen mahdollisuuden.
kyllä. Ja tietoisesti ponnistellen pystyy malleja muuttamaan, kyllä. Mitä halusin kirjoituksellani sanoa, on se että tällaiset kuviot kuitenkin vaikuttavat monen ihmisen elämässä. Ex-mieskin ja ex-appi on kuin yks yhteen tietyiltä käytöstavoiltaan. Ja että niitä yleensä funtsii ja tiedostaa, on edellytys sille, että muutos on mahdollinen. Mitä paremmin tuntee itseään ja niitä lähtökohtia mistä on saanut elämän eväänsä, sitä paremmin osaa hahmottaa, minkälaiset vaikutteet ovat johtaneet mihinkin käyttäytymismalliin tai valintaan, ja mitä on syytä välttää. Enkä nyt suinkaan ruikuta että elämäni on piloilla kun mummo oli tiukkapipo.
kirjoitat, monilla. Kyllä käyttäytymismalleja suuresti opitaan, mutta sitten toisaalta, voi havaita edellisten polvien ikäviä puolia, ja yrittää tieten tahtoen päinvastaiseen, joko onnistuen, tai epäonnistuen. Olivat ne puolet sitten henkisiä asioita tai arkipäivän pahoja tapoja. Minä ainakin täysin syytän joskus liian kerkeästä kielestäni, joka voi alkaa laukomaan saarnoja joskus väärin ja väärään aikaan, mummoani. [=vitsi, tosin totta toinen pouoli :)]
On erittäin hankalaa päästä eroon lapsuudessa opituista asioista. Tosin joskus olen miettinyt, että enemmän olen mokaillut aikuisiässä. Ihan itse ja omin tahdoin. Mutta kuitenkin opitut käyttäytymis - ja tunnemallit pulpahtavat pintaan mitä kummallisimmissa tilanteissa. Toki niistä voi ja pitääkin kouluttautua eroon, tarpeen vaatiessa muuttaa. Mutta, mutta... Se ei riitä, että tietää, miten tulisi toimia vaan miten toimii seuraavassa tilanteessa. Usein huomaan ensirekationi olevan "vanhan mallisen" ja ajattelun kautta vasta ymmärrän toimia ehkä erilaisesti. Tosin olen nyt katkaissut mielestäni yhden alisteisen naismalli-ketjun kolmannessa polvessa, mutta saas nähdä olenko vai luulenko vain.
siirtävät alistuvan naisen mallia eteen päin. Siitä on vaikea, muttei mahdotonta päästä. Tällaisen naisen saalistaa sitten puolisokseen öykkäri, joka on saanut oman öykkärinmallinsa kotoa.
Isoisoisoäitien aikaan, naiset olivat alisteisessa asemassa, yleensä. Nyrkin ja hellan välissä, lehmän kupeessa, ison lapsilauman ympäröimänä. Sieltävarmaan se pikkuhiljaa on siirtynyt kaikkine lieveilmiöineen seuraaville sukupolville. Mikä se miehen malli silloin joskus on ollut = kova tekemään töitä ja vain töitä, puhumaton, pussaamaton. Ja kun sille tuulelle sattui ajoi koko pesueen hankeen. Vaikka kuinka saimme äänioikeuden valtakunnassa, niin jotenkin solutasolla on edelleen infoa, että "naisen tehtävä on palvella"
ainaska meil.Ei nää nyky-aja neirot passaa olleska sulhojas.Päiv vasto :)
mikkä tykkää passata ja paapoo iha muutev vaa.
Jos olet saanut välitettyä lapsille oman välittämisesi niin siinä on ihan tarpeeksi osallesi.Lapset selviävät tavallaan ja tekevät joka tapauksessa omat virheensä vaikka kuinka hyvin olisivat pohjaa saaneet kotoa. Ei kaikesta tule syyttää itseään vanhempana. Avioliitto on kahden kauppa ja siihen molemmat tuovat "historiansa", joten onnistuminen on siitä kiinni kuinka ne lyödään yhteen ja tehdään töitä yhteisen suhteen eteen. Mahdollisuuksia on vaikkei malli aina olisi ollut esimerkillinen. Huolet pois :)
helpotus tajuta kuinka paljon vaikuttavat äidin ja isän vanhempien puolelta tulevat asiat. Ovat ne sitten malleja tai jotain DNA:ssa tai muualla kulkevia asioita. Äitini sanoi minun olevan juuri kun hänen äitinsä kasvien ja henkisyyden suhteen. Minullla on samoja tapoja kuin mummilla, hyräilen itsekseni paljon, kerään toisinaan kukkien siemeniä ja minulla on usein pikkuprojekteja joita tutkin, mummolla oli omat uskonsa elämän suhteen jotka minä olen jotenkin ominut. Saarelaisuudesta taas tulee tietty hitaus ja tapa elää. Minä en nähnyt mummia kuin pari kertaa ihan pienenä tyttönä, vaaria en koskaan. Isän äitiä näin samoin pari kertaa parin vuoden ikäisenä isän isää en koskaan. Tiedostan kyllä omaavani joitain äidin ajatuksia, joita en allekirjoita ja silloin on hyvä tehdä työtä päästäkseni eroon niistä. Vanhempamme ja heidän vanhempansa elivät täysin erilaisessa nuoruudessa, erilaisten sääntöjen alla, en todellakaan voi ajatella heidän syykseen minun elämääni, kun sen olen tajunnut.
minä haluaisin miehen, jota rakastaisin ja joka rakastaisi minua. Näkisivät, että sellaistakin on todella olemassa. Että mies ja nainen voivat kohdella toisiaan rakastaen ja kunnioittavasti. Että voivat olla onnellisia yhdessä. Eikä sen vastakohta.
ajatuksesi lapsista, mutta voihan käydä niin että siinä ei tehoa malli, jos ovat kovasti perineet solutasolla muuta. Mikään ei ole yksinkertaista, lapsesi ovat joka tapauksessa omia yksilöitään ja sitä ei tiedä mikä heidän kohtalonsa on. Mutta toki on tärkeää nähdä rakkautta miehen ja naisen välillä.
miettiä mitä olisimme perineet "solutasolla", niinkuin asian ilmaisit. Vaikka on se aikamoinen sekasotku geeniperimääkin, kun niitä isovanhempiakin on ollut neljä ja siihen lisäksi omat vanhemmat...:/ Näin kun ei oikein tunne omia isovanhempiaan, heihin on vaikea samaistuakaan.
minäkään todellakaan tunne isovanhempiani isoäidit kuolivat ennen kolmea ikävuottani ja vaareja en nähnyt ollenkaan. Mutta minulle on kerrottu paljon heistä. Ja joskus mietin kun tulee sellaisia alakuloja joihin ei ole syytä, niitä vain tulee että meneisyyden ihmiset puhuvat minussa. Joku asia on saanut aikaiseksi että surettaa, ehkä joku historiasta. Näitäkin ajatuksia ja tuntemuksia on vaikea selittää näin palstalla mutta minulle ne ovat tuoneet monta kertaa helpotusta, kaikki ei välttämättä ole minu "kokemuksiani". Ihminen syntyy toisista jotka ovat syntyneet toisista, kannamme mukanamme paljon enemmän kuin vain itsemme.
Niinkuin esimerkiksi ruumiillisista kontakteista ja kaikista addrenaliini- oksitoniinitulvista tarttunutta "solumuistia", johon melkeinpä uskon kyllä. Mutta kyllä luonteenpiirteetkin saattaa siirtyä sukupolvien takaa, mutta mikä niissä on ihmissuhdeympäristön ja malliensiirron muokkaamaa ja mikä "omaa". Omat lapseni ovat hyvin erilaisia, vanhempi on äitiään muistuttava, sovitteleva ujo nörtti ja nuorempi kuin viipurilainen kauppamies, siinä ei haaveilla eikä ihmetellä kun toimeksi!
kertomuksissa, mutku ei ole sitäkään..ainakaan isän puolelta. Joskus mieki olen miettinyt mistä olen, ja miksi tämmöinen..
on jokainen lähtöisin, ja he taas omistaan. Ihmisen perimää voidaan tutkia pitkälle. Minusta olisi mielenkiintoista mennä tutkimuksiin joissa nähtäisiin mistä oikein meidän suku on lähtöisin. Mutta lähimmät ovat kuitenkin vanhemmat ja isovanhemmat. Eivät kaikki perheen lapset peri samoja asioita, senhän tietää jo sairauksista. Joku perii jonkun sairauden ja toinen taas ei, emme suinkaan ole klooneja. Ja luonteenpiirteet, niin mistä ne lähtee ja kuinka peritään. En minä ainakaan tietoisesti perinyt asioita äidin äidiltä, ei kolme vuotias muista parista tapaamiskerrasta tai kerkiä edes tietämään kaikkea. Tätiäni muistutan monesti paljon enemmän kuin omaa äitiäni. Ja tämä kaikki on nyt vaan minusta mutta jos vedän mukaan sisareni ja hänen lapsensa tulee liian pitkä kertomus.
sanovat, että edellisten kokemuksetkin periytyvät solutasolla, tai ne siirtyvät geeneihimme. Ilmankos.
olen miettinyt että olisipas olleet isovanhemmat silloin kun vielä muistin jotain, mutta onhan sentään tarinoita. En muista että olisin mummojen sylissä ollut, en mitään. Vanhempani olivat yli neljäkymmentä kun minut saivat, eikä lapsuuteni ollut helppo. Siitä kaikesta olen kuitenkin kasvanut minä, joka arvostan minulle tärkeitä asioita ja kipuilen omien kipujeni, niin henkisten kuin ruummillisten kanssa. Huonomminkin olisi voinut käydä. Ollaan Pirre vaan tyytyväisiä että meistä tuli näinkin hyviä tyyppejä :)
Olisipa elämää jäljellä monia monia vuosia, jotta ymmärtäisi enemmän ja enemmän. Muuten en loputtomia vuosia enää kaipaa. Me olemme monimutkainen psykofyysinen tippaleipä, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tiedostamattomia asioita kumpuaa pintaan, jos haluaa kuunnella niitä.
Surmasi ajattelijat. Tai sitten heidät poltettiin...
siksi hyvää aikaa elää kun saa AJATELLA. Ei haukku haavaa tee vaikka täälläkin joskus joku sitä yrittää. Hih :)