Laseni on ollut kriisisijoituksessa lastenkodissa lyhytaikaisella osastolla. Nyt häntä ollaan sijoittamassa perhekotiin vastoin tahtoani, mutta lapsen itsensä tahtomana. Kun perhekodin väki kuuli, että en hyväksy sijoitusta, he sanoivat, että heidän perhekotinsa ei ota vastaan lasta, jonka vanhempi ei suostu huostaan ottoon. Enemmän näitä sijoiutuspaikkoja, niin loppuu turhat huostat.
Vielä
löytyy oikeutta
231185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
sinne?
manipuloida lapsia.
Eräs fiksu sossu kertoi kerran, ettei erästä sijoitusta tehty ollenkaan, kun vanhemmat ja koko suku vastustiva. Seurauksena olisi ollut vaan ristiriitoja yms. Näin sen pitää toimia. Joko yhteistyössä tai sitten ei ollenkaan.
sossu jatkaa sijoituksen valmistelua jonkun muun perhekodin kanssa. Sossuhan ei erehdy tai ainakaan tunnusta sitä-
että lapsesi haluaa pois kotoa, jollei mitään syytä mielestäsi ole?
En minä ainakaan sellaista tuosta tekstistä erota. Sossu on tietysti puhunut lapselle, miten paljon kivampaan paikkaan hän pääsee, kun ei voi kotiinkaan vielä mennä. Ja kuka lapsi ei haluaisi pois lastenkodista? Sossuthan ovat manipuloinnin mestareita, kyllä he osaavat lapsia käsitellä aina ja saada heistä ulos toivotun sanomisen aina, kun vain haluavat.
Lahjottiin lasta jäämään viikonlopuiksi sinne. Niinpä lapseni alkoi kiristämään minua tyyliin, tulen kotiin viikonlopuksi, jos ostat mopon jne. Nyt, kun avotoimentukitoimenpiteenä tehty mukamas kriisisijoitus on päättymässä, lapsi laittaa minulle rankkoja ehtoja, joita täyttämällä minä saan hänet HARKITSEMAAN kotiinpalaamista. Joku kirjoitti sossujen manipuloivan. Sen myös osaa lastarin väki ja ennen kaikkea myös lapseni.
yksikään perhekoti täsä maasa ei jätä rahasampoa otamatta........keksi lisää
ei yksikään sijari tolla perusteella kieltäydy, ja toisekseen jos lapsi haluaa sijoitukseen niin kyllähän sossut sen vaan sijoittaa. eli lopeta paskan jauhaminen täällä ja vie pentus hoitoon tai mene itse.
sijareita...
sinun mielestä on töissä? perhekodin vanhemmat ovat myös sijaisvanhempia, vai eikö?
Ymmärrät varmaankin, että epäämällä lapsesi sijoituksen perhekotiin olet ohjaamassa lastasi pitkäaikaissijoitukseen lastenkotiin tai SOS-lapsikylään - näihin sijoitetaan lapsia, joiden vanhemmat vastustavat sijoitusta eli yhteistyö on vaikeaa heidän kanssaan. Miksi lapsesi on ollut kriisisijoituksessa ? Onko tilanne nyt korjaantunut siten, että lapsi mielestäsi voi palata kotiin ?
Lapseni soitti hälytyskeskukseen, että häntä hakataan kotona. Tämä ei ole totta, vaan tuli riitaa rajoista ja kotitöistä. Poliisitutkinnassa meidät aikuiset on todettu syyttömiksi, mutta lapsi kieltäytyy tulemaasta kotiin. Epäilemme hänellä olevan neurilogista tai psyykkistä ongelmaa. Sanottakoon vielä, että lapsen kaveripiirissä muutkin lapset ovat soitelleet hälytyskeskukseen vanhemmistaan ja neuvovat toinen toistaan tekemään niin, elleivät saa tahtoaan läpi.
Lapsellemme ainoa oikea paikka on koti ja tutkimusjakso sairaalan neurologisella- tai psykiatrisella lasten osastolla asianomainen hoito. Jos hän saa tahtonsa läpi tässä asiassa, hän tahtoo seuraavastakin "kodista" pois, kun arki astuu ovesta sisään.
Miten ammatti-ihmiset voivat lähteä mukaan lapsen juttuihin ? Lapsellehan pitäisi selvästi ilmoittaa, että perätön ilmianto on rikos ja että alaikäisen paikka on kotona, jossa on noudatettava yhteisiä sääntöjä. Eihän tässä kohta kukaan enää uskalla lastaan kasvattaa, kun pahimmassa tapauksessa lapsi järjestää vanhempansa vankilaan kostoksi (vrt.isä, joka oli syyttömänä vankilassa poikansa insestisyytösten takia).
sossut menevät halpaan. Eiväthän he voi kyseenalaistaa lapsen / nuoren kertomaa. Kyllä tämä tällainen aina valitettavasti kääntyy vanhempia ja siinä samalla lapsiakin vastaan.
..saada apua miettimällä miksi lapsesi käyttäytyy niin? Miten kasvatus meni? Mitä ilman lapsi jäi? Jos kyseessä on sairaus niin kuin kirjoitit niin miksi sitä ei ole havaittu koulussa? Miksi et ole hakenut apua koulun kautta? Siinä olet oikeassa että lapsella pitää olla rajat, mutta lapsella pitää olla myös paljon muutakin. Saako hän tarvitsemansa muualta?
nyt jo aikuinen lapsi, jota kierrätettiin vastaavankaltaisen käytöksen takia sijaishuoltopaikasta toiseen. Hän alkoi karkailla kotoaan ja laitettiin ensimmäiseen sijaishuoltopaikkaan, josta niin ikään karkaili. Puolen vuoden kuluttua laitettiin seuraavaan jne. Alun alkaen olisi pitänyt auttaa omaa vanhempaa! Nyt kun lapsi on aikuinen, asuu kotonaan. Hänen äitinsä on koko ajan ollut hänen tukipilari. Kuinkahan monta miljoonaa veronmaksajien rahoja kaadettiin tuossakin kankkulan kaivoon.
On huomattu ja reagoitu eroittamalla lapsi useaan otteeseen koulusta milloin viikoksi, milloin kahdeksi. Pieleen meni varmaankin siinä, kun oltuaan vuosiahemmoteltu kuopus, hän sai pikkusisaruksen, jonka hän käski heti toimittamaan meiltä pois. Siitä saakka lapsi on todella koetellut aikuisia sekä kotona, että koulussa. Oma vikamme, sen tunnustamme nöyrinä.
apua kuin sijoitus ja huostaanotto. Helsingissä oli ainakin jokunen vuosi sitten sellainen kriisitukimuoto, jolloin työpari (eri alojen ammattilaisia) vietti esim. puolet päivästä nuoren ja perheen tukena vaikkapa 2 viikon ajan joka päivä. Ja tukiprosessi jatkui senkin jälkeen. Onko mihinkään tällaiseen mahdollisuutta? Lasten- ja nuortenpsykiatriakin tekee kotikäyntejä,miten tällainen...Kaikki kannattaa yrittää.
täytyisi kuulla, ja lapset jättää sivuseikaksi...mitähän siitäkin tulisi? Tämä lasten kuuleminen on uudessa lastensuojelulaissa nimenomaan nostettu tärkeäksi asiaksi, etteivät kokonaan olisi vaikkapa paskaa puhuvan vanhempansa armoilla....
suoltaa suustaan kakkaa. Jostainhan ne valehtelevat aikuisetkin tulevat. Valehtelevista lapsista?
kuulla sekä vanhempaa, että lasta, sekä jotain muuta heidän elamästään tietävää tahoa.