Olisin etsimässä uusia, mielenkiintoisia animesarjoja. Genrellä ei ole niin kauheasti väliä, mutta olen alempana kuvannut millaisesta tykkään.
Sanotaan näin aluksi etten lue mangaa enkä oikein usein katso myöskään animesarjoja. Olin aina kuvitellut että animesarjat ovat näitä velhokoulutyttöjä, jättiläisrobotteja tai samuraininjoja... kaverini kehotuksella kuitenkin katsoin muutaman hyvän ja nyt haluaisin lisää.
En myöskään tykkää pitkistä sarjoista koska yleensä ne alkavat toistamaan itseään liikaa. Olen katsellut muutamia jaksoja joistakin sarjoista, mutta kauhean monikaan ei ole innostanut katsomaan loppuun asti.
Tässä on kuitenkin kolme sarjaa joista oikeasti tykkäsin. Olen myös laittanut nimen loppuun syyn minkä takia tykkäsin siitä.
1) Neon Genesis Evangelion. Suoraan sanottuna en odottanut tältä sarjalta oikein mitään kun aloin tätä katselemaan... teinit ohjailemassa jättiläisrobotteja, hmm, joo. En oikein koskaan innostunut sarjan scifielementeistä, mutta psykologisuus, tietynlainen outous ja viittaukset kristinuskoon olivat mieluisia. Päähenkilöihin pystyi jollakin tavalla samaistumaan ja heistä oikeasti välitti miten heille tulee käymään. Olen nähnyt myös The End of Evangelionin.
2) Elfen Lied. Tähän sarjaan rakastuin kun näin näin sen ensimmäisen kerran. Musiikki, piirustustyyli, juoni ja kaikki. Samalla tavalla kuin NGE:ssä niin tykkäsin päähenkilöistä ja heidän psykologisesta osuudestaan. Sarja käytti myös jonkin verran "ei-tuota-voi-näyttää-televisioissa" tekniikkaa säväyttääkseen katsojaansa ja se myös toimi. Sarjan yliluonnollisuus ei myöskään häirinnyt vaan antoi kivan piristysruiskeen.
3) Welcome to the NHK! Tämä oli aivan loistava. Kaikista näistä kolmesta sarjasta tässä oli luultavasti realistisin kuvaus elämästä ja hahmoihin oli panostettu mukavasti. Vaikka en olekaan ihan niin no-life kuin tarinan päähenkilö niin jotenkin kuitenkin osasin eläytyä hänen rooliinsa. Yksinäisyys, masentuneisuus ja paranoia olivat vahvoja tekijöitä sarjassa. Mutta tämä ei todellakaan ole synkkä sarja (vaikka sellaisia hetkiä onkin) vaan itseasiassa komedia ja tämä onkin ensimmäinen animesarja jolle nauroin ääneen. Mia oli myös kyllä ihanan söpö hahmo.
"Death Note" oli todella hyvä... noin puoleen väliin saakka. Jotenkin siinä vaiheessa minulla meni maku sarjasta ja se alkoi toistamaan itseään. "Cowboy Bebop" oli myös ihan ok, mutta ehkä n. 20% jaksoista oli oikeasti hyviä. "Monster" vaikutti aluksi mielenkiintoiselta sarjalta, mutta tämä kaatui sen järkyttävää pituuteen.
Osaatteko suositella mitään animea minulle? Kiitoksia kaikille vastanneille ^_^
Uusi animesarja?
noanimettaja
5588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aika pahan pistit oikeastaan. Mutta yritetään. En keksinyt yhtään komediaa, valitan. Outoja, mutta mielenkiintoisia: Serial Experiments Lain (tätä suosittelen erityisesti) Karas (OVA) Higurashi no Naku Koro ni Paranoia Agent Ei niin outoja: Red Garden Haibane Renmei Baccano! (tätä suosittelen myös erittäin lämpimästi) Dennou Coil Fantastic Children Kimi ga Nozomu Eien Last Exile Michiko to Hatchin Planetes Mushishi Natsume Yuujinchou (kuuluu suosikkeihini) Näissä ei ole ns. juonta, vaan ne koostuvat lyhyemmistä tarinoista, jotka keskittyvät eri jaksoissa eri henkilöiden ympärille. Mutta varsinkin Natsumessa, on myös todella mielenkiintoista seurata päähenkilön itsensä henkistä kehitystä. Code Geass Gundam Seed ja Gundam 00 Näitä puolestaan suosittelen vähän varauksella. Code Geass on mielenkiintoinen, se muistuttaa vähän Death Notea. Juoni ei kuitenkaan kulje hektisesti eteenpäin vaan junnailee välillä paikoillaan. Gundamit ovat puolestaan mechasarjoja ja ne ovat pitkiä(~50 jaksoa). Gundam Seed ja Gundam 00 ovat kuitenkin mielestäni todella hyviä ja varsinkaan jälkimmäisessä ei turhia fillerijaksoja juurikaan pyöri. Näitä on tässä nyt muutama. Toivottavasti löydät, jonkun katsomisen arvoisen.
Joo Paranoid Agent tosiaan on mielenkiintoinen sarja. Juoni etenee verkkaisesti eikä jää odottelemaan vaikka joitakin asioita olisi vaikea käsittää. Paranee huomattavasti toisella katsomis kerralla. Onneksi on vain 13 jaksoa, joten uudelleen katsominen on mukavaa. Long live lyhyet sarjat! Toinen mitä suosittelisin on Saishu Heiki Kanojo, eli Saikano. Pidin sarjasta heti ensimmäisestä jaksosta lopputeksteihin asti. Ei oikein löydy mitään moitittavaa. Loppu on aivan uskomaton ;___; Sinulla on aikalailla samanlainen maku kuin minulla, joten olen 99% varma, että pidät kyseisistä sarjoista. Ja jottei katsominen loppuisi kesken niin kannattaa tutustua näihin komedioihin: Full metal panic fumoffu ja Azumanga daioh. Tulikin vielä yksi erityismaininnan arvoinen lyhyempi sarja mieleen: Kino no tabi. Sarja kertoo Kino nimisestä matkailijasta, joka kulkee paikasta toiseen puheliaan moottoripyöränsä Hermeksen kanssa. Toisen DVD:n takakannessa lukeepi näin: "Päämäärä on tila. Ajatus. Päämäärä ei ole koskaan matkan tarkoitus. Matkaaja tietää, ettei päämäärä ole tärkeä. Tärkeää on lipua ympäriinsä kauniissa maalilmassamme. Pienet tarkoituksettomat paikat ja kohtaamiset tekevät matkasta matkaamise narvoisen"
Listassasi kaikki muut ok, mutta Neon Genesis Evangelion ei uppoo muhun. Tässä olisi oma fav lista, jos joku löytää vastaavia niin kertokaa ihmeessä. Nodame Cantabile Nodame Cantabile pari hen Hachimitsu to Clover Hachimitsu to Clover 2 Eikoku Koi Monogatari Emma Eikoku Koi Monogatari Emma: Molders Hen Ookami to Koushinryou Niin ja http://anidb.net löytyy infoa näistä.
Rullaa niin alas kuin jaksat :D. Niin sitten saat tietää mistä animesta pidän ja monta jaksoa siinä on.
..........................................................

.........................................................

Lovely Complex- jaksoja on 1-24
http://www.anime-planet.com/anime/welcome-to-the-nhk
Mee tohon linkkiin ja rullaa alaspäin niin saat tietää mitkä animet on suurinpiirtein samantyyppisiä Welcome to the NHK:n kanssa