Yhtiökokouksesta

Yhtiökokouksissa on usein päätarkoitus unohtunut. Kokouksissa pitäisi käsitellä sääntömääräiset asiat ja hallitukselle kirjallisesti ennen kokousta esitetyt asiat. Erässääkin taloyhtiössä yhtiökokoukset on siirretty kaupunkikunnassa paikkaan , jonne autottomien bussilla kulkien on mentävä vaihdolla ja käveltäväkin vielä lisäksi pitkän matkaa. Syyksi mainitaan, että paikassa jota käytetään on mahdollisuus kahvi- ja pullatarjoiluun. Kuitenkin taloyhtiön vieressä on paikka,jota aiemmin käytettiin ja jonne on lyhyt kävelymatka, mutta jossa ei ole enää kavitarjoilumahdollisuutta. Kokouksissa käytettään lähes puolet ajasta kahvittelluun ja sen pitkittämiseen ja esim. tilinpäätöksen tarkastukseen ym. ei jää enää aikaa.Perheiden tärkein omaisuus on yleensä asunto ja elämiseen ja onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat ihmissuhteet ja taloyhtiön ja ympäristön turvallisuus ja myös taloudellinen turvallisuus.Joka viimeksi mainittu tarkoittaa yhtiöissä, että korjauksista sovitaan yhdessä ja maksutavat järjestetään mahdollisimman hyvin talouteen sopiviksi eli otetaan edullista taloyhtiölainaa tarvittaessa, toisin sanoen kaikkien pitäisi voida osallistua yhdessä päätettäviin asioihin, eikä stilaisuus saisi olla isännöitsijän ja hallituksen pitsansyöntitilaisuus.
0273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tarkoitus unohtunut kirjoitti:

Yhtiökokouksissa on usein päätarkoitus unohtunut. Kokouksissa pitäisi käsitellä sääntömääräiset asiat ja hallitukselle kirjallisesti ennen kokousta esitetyt asiat. Erässääkin taloyhtiössä yhtiökokoukset on siirretty kaupunkikunnassa paikkaan , jonne autottomien bussilla kulkien on mentävä vaihdolla ja käveltäväkin vielä lisäksi pitkän matkaa. Syyksi mainitaan, että paikassa jota käytetään on mahdollisuus kahvi- ja pullatarjoiluun. Kuitenkin taloyhtiön vieressä on paikka,jota aiemmin käytettiin ja jonne on lyhyt kävelymatka, mutta jossa ei ole enää kavitarjoilumahdollisuutta. Kokouksissa käytettään lähes puolet ajasta kahvittelluun ja sen pitkittämiseen ja esim. tilinpäätöksen tarkastukseen ym. ei jää enää aikaa.Perheiden tärkein omaisuus on yleensä asunto ja elämiseen ja onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat ihmissuhteet ja taloyhtiön ja ympäristön turvallisuus ja myös taloudellinen turvallisuus.Joka viimeksi mainittu tarkoittaa yhtiöissä, että korjauksista sovitaan yhdessä ja maksutavat järjestetään mahdollisimman hyvin talouteen sopiviksi eli otetaan edullista taloyhtiölainaa tarvittaessa, toisin sanoen kaikkien pitäisi voida osallistua yhdessä päätettäviin asioihin, eikä stilaisuus saisi olla isännöitsijän ja hallituksen pitsansyöntitilaisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu