Pieni keltainen Mini kaarsi pihatielle ja odotti autotallin automaattioven avautumista. Kuljettajan mielestä oli huojentavaa kuunnella soran rapinaa renkaiden alla. Kura ja loska olivat poissa ja nurmikon huumaava tuoksu leijui avoimesta ikkunasta kuljettajan nenään. Pihalla olisi valtavasti töitä, kunhan se vain ensin kuivuisi, jotta hän voisi vetää hanskat käsiinsä ja tarttua puutarhasaksiin ja saapastella päättäväisenä kasvillisuuden kimppuun.
Piha ja puutarhalehden viimeinen numero makasi luettuna yöpöydällä tarkkaan pohdittuine vinkkeineen. Joskus lukeminen oli kuitenkin tylsempää kuin kuvien katseleminen.
Hän ajoi auton talliin ja sammutti moottorin. Ovi laskeutui kiinni. Musiikki soi yhä autoradiossa. Kappale oli niin hyvä, että hän jäi kuuntelemaan sen loppuun. Hänen mielessään kummittelivat nuoruus ja omenapuun oksat, kumisaappaat ja terävät sanat, joita hän oli joutunut käyttämään töissä. Hetkeen hän ei osannut hahmottaa itseään, sillä aikakaudet ja tapahtumat tuntuivat nivoutuvan päällekkäin muodostaen sekavan kuvan termisestä sanasta minä. Hän ojensi kätensä peruutuspeilille, ja väänsi sen tuijottamaan itseään. Kuinka monta kertaa hän oli nähnyt saman kuvan tuijottavan vastaan?
Miljoonan?
Lapsena hän etsi itseään peilin takaa ja rikkoi molemmat.
Ruohonleikkurin johto roikkui jykevässä koukussa peräseinällä. Hän vilkaisi töpseliä ja sitten pistorasiaa seinällä. Hän näki jo itsensä työntämässä johdon seinään ja avaavan vyyhdin, kävelevän aurinkoon purkaen johtoa pitkin nurmikkoa. Mitä hänellä olisi silloin päällään? Nämä ovat aina niin vaikeita asioita. Omakotitalossa asuminen on paljon näkyvämpää toimintaa kuin kerrostalossa budjaus. Tämä fakta oli yllättänyt hänet täysin. Omakotitaloalueella asuminen on kuin teatterin lavalla seisominen: alastonta.
Johto ylettyi aina metsänrajaan asti, orapihlajaan, ojaan, joka erotti hänet villistä luonnosta. Hän rakasti edessä avautuvaan metsämaisemaan, kuusia ja niiden viileitä varjoja. Hyvin usein hän käveli itsekseen pienessä metsikössä ja tutki kaiken mitä näki, poimi oksia ja käpyjä ja mustikoita, ihaili kasvien voimaa ja sitkeyttä, elämää. Metsä ei ollut hänelle hänen lapsuudenmaisemansa, vaan aivan uusi tuttavuus. Hän pystyi jälleen hengittämään muuttonsa ansiosta. Kaupunki oli lähes tukehduttanut hänet, tappanut, kuristanut siniseksi ja pusertanut tajuttomaksi.
Ikkunassa häntä seuraa kissa. Musta suurikokoinen uroskissa katselee keltaisin viirusilmin miten hän astelee metsänrajaan ja koskettaa orapihlajan piikkejä kuin värttinää neito suuressa sadussa. Jälleen hän huomasi miettivänsä, että mihin kohtaan hiekkalaatikko tulisi, jos hän saisi lapsia.
Hän väänsi peilin sijoiltaan ja se irtosi. Olisi jälleen mentävä korjaamolle ja yritettävä selittää.
Kirjoittaminen pullahti ulos hansikaslokerosta. Kirjoittaminen istahti viereiselle penkille ja aukaisi suunsa. Se oli liian tuttu minihirviö - tyyppi, joka heilutteli jalkojaan ja narskutti hampaitaan raapien penkin nahkaan naarmuja. Yritin sanoa sille, että tällainen ei kannata, mutta se vain pyöritteli silmiään ja kiskoi hiuksia päästään. Yritti vaihtaa radiokanavaa, mutta kielsin sitä. Se kiljui ja kirkui kuin piloille hemmoteltu lapsi. Yritti purra, mutta löin sitä kasvoille. En kovaa, mutta niin napakasti, että se puhkesi itkuun. Hoivailin sitä hetken, kun se nyyhkytti ja niiskutti vasten kylkeä. Annoin sille nenäliinan hetken rauhoituttua.
Avasin oven ja otin hänet syliini.
Kaikessa sovinnossa me menimme yhdessä keittiöön tekemään merihenkisesti improvisoidun kevätsalaatin. Hän sai avata purkit, sillä tiesin hänen pitävän erityisesti juuri tällaisesta, sekä tuoreesta basilikasta aivan huumaantuvan.
pieni keltainen
6. päivystäjä
2348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
... tämä on kyllä hyvä. Ettet nyt vaan olisi se ... ja nuo runotkin tuolla runopalstoilla... juuh kirjoita lisää ! Kiitos lukuelämyksistä!
Mä voin myöntää aivan suoraan että tunnen kyseisen henkilön huulet, johon viittaat vasemmalla kädelläsi. Ja jos tunnen niin käyn oletettavasti myös keskustelua hänen kanssaan kaikenlaisesta mieltä kuohuttavasta (skumppa), joten en siten voi mitenkään olla hän. Eli kuka mä sitten olen. Sitä sä olet pähkäillyt muistaakseni jo vuosia. Anna mä otan siitä itse ensin selvää ja sitten kerron heti ensimmäiseksi uutiset sulle. Muutenkin antaisin heti fiktiiviselle yhtiökumppanilleni bittiversioina sekä itseni että lohdutuspalkinnon, tällaisen eräänlaisen puhtaan totuuden. Ole hyvä. Eikö telkustasi tule lätkää?