Jäähyväiset.

Jäähyväiset. Nämä ovat viimeiset sanani sinulle. Tähän on tultu monien siirtojen jälkeen. Nämä ovat sanoja sinulle, joka olet elänyt niin kauan sisimmässäni. Olen saanut muuta ajateltavaa - kiirettä, säästämistä, sijoitettavaa. Sanoisin, että kyseessä on loppu- elämän organisointi. Minulle toinen ihminen on ollut aina ylellisyyttä. Sellaista, johon minulla ei olisi edes nykytilanteessa varaa. En voi jakaa viimeisiä voimavarojani sellaiseen, joka on vain utopiaa. Se johtaisi vain lopulliseen romahdukseen. Siirryn turvallisimmille vesille. Sellaiseen maailmaan, johon ystäviksi on valikoitunut samoilla ajatuksilla varustettuja ystäviä. Sellaisia, joiden seurassa en mieti, mitä olen menettänyt tai mitä pitäisi saavuttaa. Olen huomannut, että olen edelleen haavoittuvainen sanoille, mielipiteille. Miksi siis itseäni enää kiusaisin? On siis aika tullut jättää hyvästit.
2221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Haluan optimaalisen hyödyn sijoituksilleni koskivatpa ne ihmisiä tai pörssikursseja. Minun maailmassani ei istuskella rapaisilla rappusilla jäätelötuuttia imeskellen. Minun maailmassani ei jutella spurgun kanssa pankki-automaatilla. Minun maailmani on täydellinen.

Äänestä

toisiamme kuitenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mahdotonyhtalo kirjoitti:

Jäähyväiset. Nämä ovat viimeiset sanani sinulle. Tähän on tultu monien siirtojen jälkeen. Nämä ovat sanoja sinulle, joka olet elänyt niin kauan sisimmässäni. Olen saanut muuta ajateltavaa - kiirettä, säästämistä, sijoitettavaa. Sanoisin, että kyseessä on loppu- elämän organisointi. Minulle toinen ihminen on ollut aina ylellisyyttä. Sellaista, johon minulla ei olisi edes nykytilanteessa varaa. En voi jakaa viimeisiä voimavarojani sellaiseen, joka on vain utopiaa. Se johtaisi vain lopulliseen romahdukseen. Siirryn turvallisimmille vesille. Sellaiseen maailmaan, johon ystäviksi on valikoitunut samoilla ajatuksilla varustettuja ystäviä. Sellaisia, joiden seurassa en mieti, mitä olen menettänyt tai mitä pitäisi saavuttaa. Olen huomannut, että olen edelleen haavoittuvainen sanoille, mielipiteille. Miksi siis itseäni enää kiusaisin? On siis aika tullut jättää hyvästit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu