meitä oikein mahtaa olla? Tuossa alemmassa viestissä olleessa linkissä oli perinteinen arvio 200-300. Aika alakanttiin on toi arvio.
Kuinka
paljon...
221464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
eikä pystytäkään. Kaikki eivät edes ymmärrä omaa sukupuoliristiriitaansa. Joskus on mainittu kansainvälinen arvio että 1 ihminen 11 000:a voi olla TS. Tuon perusteella Suomessa olisi noin 500. Jotkut ovat arvioineet että olisi vielä enemmän.
on varmasti paljon, mutta moniko on hakeutunut hoitoon on eri asia. Mistä muuten tiedät, että tuo arvio on alakanttiin, oletko tehnyt asiasta jotain tutkimusta?
kuuluuko tämä palstan vaitiolovelvollisuuden piiriin, mutta jos ts-miesten foorumeillakin on jo ton verran rekisteröityneitä, niin...
Siis keitä meitä? Kaikkia, jotka on tai joskus olleet ts? Arvoisin parituhatta.
lasketaanko siihen mukaan kaikki vauvat ja hoitamattomat vanhukset... "Suomessa arvioidaan olevan 200-300 ts:ää". Mihinköhän toi arvio perustui? Ennen vaan harva uskalsi hakeutua hoitoihin, kun kaikki ei edes tienneet, että Suomessa saa hoitoja.
että tuo lukema voisi olla aika lähellä prosessin kokonaan loppuun käyneiden määrää. Mutta sekin taitaa jo olla vanhaa tietoa kun hoitoja saadaan valmiiksi entistä nopeammassa tahdissa.
Hoitoputkista (HYKS TAYS) tulee ulos vuosittain noin 30 ja jos kerrotaan se vaikka luvulla 50 vuotta niin tulos on 1500. Se olisi 50 vuodessa hoidettujen keissien kokonaistuotos. Eli tuo parisataa ei vastaa mitään lukua oikeasti.
Noihin lukemiin päästäneen (optimistinen arvio) ehkäpä 2030-luvulla. Nuo hoitoputken lukemat ovat vasta muutamalta viimeiseltä vuodelta. Töölö ei taida vieläkään päästä noihin lukemiin. Tuollaisiin määriin on ollut käytännössä mahdollista vasta vuoden 2003 jälkeen. En muista tarkkaa vuosilukua, mutta olikohan jossain 60-luvulla kun Suomessa kokeiltiin tehdä muutama korjausleikkaus ja sen jälkeen hoidot pistettiin jäihin. Ilmeisesti vasta 80-luvulla tutkimuksia ja hoitoja käynnisteltiin vähitellen. Muistaisin jostain lukeneeni että ennen translain 2003 voimaantuloa hoidettuja transsukupuolisia olisi ollut satakunta.
hoidettuja/hoitojonossa olevia vai itsensäkieltäjiä/pohtijoita? Tietysti alaikäiset on toistaiseksi vaan "pohtijoita".
Enemmistö on varmasti noita pohdiskelijoita. Osa heistä ei ole ts:iä. Tutkimuksiin lähteneistäkin karsitaan eri syistä kolmasosa, ehkä puoletkin. Joten tutkimuksiin lähtemättömistä on varmasti alle puolet oikeita tapauksia, jotka läpäisisivät hoitoputken.
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2005:18 mukaan vuonna 2004 Suomessa leikattiin 11 potilasta, ja luku käsittää korjausleikkaukset molempiin suuntiin. Muistan nähneeni myös aikaisempia selvityksiä joissa potilasmäärät olivat vielä pienempiä. Tosin sitä ei kerro mikään tilasto kuinka monet ovat käyneet ulkomailla leikkauksissa, mutta arvioiden mukaan heitä on ollut 2000-luvulla vähemmän kuin Suomessa leikattuja.
Harvemmin kyllä kuulee ennen 90-lukua leikkauksen läpikäyneistä, mutta on heitäkin jonkinverran, joidenkin huhujen mukaan suomalaispotilaita olisi leikattu jo 50-luvullakin, mutta varmaa on ainakin, että osa kävi hoidot ja leikkaukset jo ennen 80-lukua. Ymmärrettävistä ja hyvistä syistä toki ihmiset haluavat pitää taustansa salassa ja siksi varmaan tästä asiasta ei mitään oikeaa historiikkia ole Suomen osalta tehty, sitä en sitten tiedä miten ovat hetunsa korjanneet, jos ovat edes korjanneet. Luultavasti näitä ennen 1990-lukua leikattuja on kuitenkin yhteensä mahdollisesti jopa isompi määrä kun sen jälkeen TAYSissa ja Töölössä leikattuja.
"Luultavasti näitä ennen 1990-lukua leikattuja on kuitenkin yhteensä mahdollisesti jopa isompi määrä kun sen jälkeen TAYSissa ja Töölössä leikattuja." 80-luvulla ei Suomessa juurikaan leikkauksia tehty, ja 90-luvullakin suurin osa vähistä tapauksista taisi käydä ulkomailla (mm briteissä). Kun 70-luvulla leikattujakaan ei taida enää olla montaakaan elossa, niin tuo arvio 200-300 (yhteensä molempiin suuntiin) taitaa osua aika oikeaan.
transsukupuolisit keskimääräistä nuorempina, kun arvioit, että heistä jo suurin osa olisi kuollut. 70 luvulla noin kaksikymppinen on nyt noin viisikymppinen. Minä olin v75, 26 vuotias ja nyt olen 60 vuotias. Olisin siis mielestäsi jo kuollut, jos minut olsi leikattu silloin. Onpa huono eliniän ennuste transseksuaaleilla ja minä ainakin olen tosi hyvässä kunnossa.
Tosiasia vaan on se, että kun vanhoja kertomuksia aiheesta lukee, niin operoitujen keski-ikä on muinoin ollut yleensä aika korkea verrattuna nykyiseen monestakin syystä.
Luku on todellakin hyvinkin realistinen. "Mutulukehemiamia" tietty nämäkin ovat. Se 500, viidestä miljoonasta tulee jostakin kansainväilisestä promillen kymmenosasta, mikä on minimimä ajateltu. * Vanha vitsi, Suomea ajatellen. * Miekin tunnen varmaan jo kaksisataa niin m2f ja f2m suuntaantunutta, jotka useimat ovat jo HRK.llä... Pitäisikö nyt soveltaa tiettyjä tilastotieteelisiä olettamuksia.. 20/80 vai 10/90 %;n sääntöä. No kummin vain saatan tosiaan tuntea vain joka viidennen tai kymmennenen transsukukupuolisien henkilön. Omiin kokemukseeni nojataen asia on todellakin näin, koska miltei viikkottain tapaan yhden tai kaksi uuttaa tuttavauuta. Kovin epätieteellistähän tämä on, mutta vakaasti uskon että toissukupuolsia saattaa hyvinkin olla likemmä kaksituhatta kuin vain tuhat.
Luku 2000 on todellakin hyvinkin realistinen. "Mutu lukemia " tietty nämäkin ovat. Se 500, viidestä miljoonasta tulee jostakin kansainväilisestä promillen kymmenosasta, mikä on minimimä on usein ajateltu. ( 0,1 promille) * Vanha vitsi, Ihan Suomea ajatellen. * Miekin tunnen varmaan jo henkilökohtaisesti liki niin kaksisataa niin m2f ja f2m suuntaantunutta, jotka useimat ovat jo HRT.llä... http://en.wikipedia.org/wiki/Hormone_replacement_therapy Pitäisikö nyt soveltaa myöskin tiettyjä tilastotieteelisiä olettamuksia.. 20/80 vai 10/90 %;n sääntöä käyttäen No kummin vain saatan tosiaan tuntea vain joka viidennen tai kymmennenen transsukukupuolisien henkilön. Omiin kokemukseeni siis nojataen asia on todellakin näin, koska miltei viikkottain tapaan yhden tai kaksi uuttaa tuttavauuta. Kovin epätieteellistähän tämä on, mutta vakaasti uskon että toissukupuolsia saattaa hyvinkin olla tässä populaatiossa likemmä kaksituhatta kuin vain tuhat.
kertyy näitä uusia tuttavuuksia tuohon tahtiin. Taidat olla niitä kirjoittajia, jotka haluavat olla joka asiasta kaikentietäviä ja loistaa muiden yläpuolella. Epäilen suuresti, että et tunne ainuttakaan transsukupuolista. Täällähän voi kirjoittaa vaikka mitä.
tarkoittaa tuntemisella (alkuperäinen sanamuoto). Olenhan minäkin kuullut puhuttavan ja lukenut monesta TS:tä, mutta henkilökohtaisesti olen tavannut ehkäpä puolisensataa.
"Omiin kokemukseeni nojataen asia on todellakin näin, koska miltei viikkottain tapaan yhden tai kaksi uuttaa tuttavauuta." Onko sinulla ollenkaan elämää transpiirien ulkopuolella? Itse olen tavannut viimeisen viiden vuoden aikana vain yhden ts:n.
Meitä? Transvestiitteja väestöstä ehkä n. 1-2 prosenttia (kuka tietää tarkkoja lukuja? n. 50 000), transseksuaaleja (~transsukupuolisia) n. 1 promille eli 0,1 prosenttia väestöstä. Luvut ovat vain suuntaa-antavia. Kukaan ei voi tietää tarkkoja lukuja.
Tuossakin taisi olla virhe. Transsukupuolisia arvioidaan olevan 0,1 PROMILLEA.