airBaltic on aloittamassa lennot reitillä Tampere - Kuopio - Tampere. Riika - Tampere ja Riika - Kuopio -reitit yhdistetään yhdeksi Riika - Tampere - Kuopio -reitiksi, jolloin myös Tre - Kuopio -väli tulee mahdolliseksi. Sikäli hyvä, että nyt Kuopiosta pääsee kätevästi Treelle Ryanairin lennoille. http://www.lennalomalle.com/content/view/1186/43/
airBalticin lennot Tampere-Kuopio
4
622
Vastaukset
- Airt Balticilla
Voi lentää myös Helsinki-Riika-Tampere-Kuopio reittiä Kuopioon ;)
- matkakuume.info
jep, leppoisa reitti eikä matka-aikakaan ole kuin 17h.
Aika hyvin AirBaltic laajentaa Suomeen, heinäkuussa alkaa Turku-Riika neljä kertaa viikossa. Harmi ettei Kuopioon ja Tampereelle jatku erilliset lennot, mutta onhan Suomi kuitenkin pinta-alaansa nähden harvinainen maa Euroopassa, ettei ole juurikaan kotimaanlentoja muualta kuin isoimmalta kentältä, että hyvä että laajentuu tämäkin verkosto. Toki on kuitenkin totta, ettei Suomessa riitä porukka esim Kajaani-Seinäjoki- reitille.
- Kokeile itse!
AirBaltic mahdollistaa järkevän hintaisen matkustamisen esimerkiksi Euroopan kulttuuripääkaupunkiin 2009, Vilnaan.
Kaupunki on tosissaan tutustumisen arvoinen ja siellä on paljon nähtävää ja koettavaa.
Välilasku ja koneenvaihto Riikassa. Sen jälkeen pääseekin tutustumaan Vilnan vanhaan kaupunkiin. Suosittelen vaikkapa suuskuiseksi viikonloppumatkaksi.
Toinen Liettuan ihastuttava kaupunki on mielestäni Kaunas.
Kaupunki joenvarsineen on minusta näkemisen arvoinen.
Vaikka itsekin olen matkustanut paljon Baltiassa ja minulle matka Tallinnaan ei ole enää mitään lomaa tai tutustumista, niin Liettua on mielestäni erilainen maa jo ihmisten ystävällisyyden perusteella.
Suosittelen etenkin nyt Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotena 2009.
Hotellihuoneen tai hyvän ravintolaruokailun hinta ei todellakaan huimaa päätä Liettuassa!
Suomalaisittain kiinnostavia asioita kannattaa seurata esimerkiksi Suomen Vilnan lähetystön sivuilta.
Miltä kuulostaisi saunamatka Vilnaan Nerisjoen rannalle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p555705Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752872Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella202095No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401905Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1611819- 191798
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5154881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy831152Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah69986