Menen tohon edelliseen kun puhutaan kiireestä! Kyllä me kaikki täältä lähdetään. Poikkean joskus tällä palstalla. (On täällä välillä hyviä kommenttja)
Mihin on kiire
5
349
Vastaukset
täällä Tellastiina. Mihin tosiaan on kiire? Minä ainakin ajattelen, että kiireet alkavat olla ohi, onhan sitä aikansa jo tehnyt ja kiirettäkin on pitänyt. Puutarhahommia vähän olisi tehtävä, mutta en niidenkään tähden aio itseäni stressata. Sipulia, hernettä ja kurkkua laitan. niin ja tilliä ja persiljaa sekä kesäkukan siemeniä muutaman pussillisen. Niissä on tarpeeksi perkaamista, porkkanat ja punajuuret olen jo kylvöaikaan unohtanut. Perennoita pitäisi ottaa ylös, jakaa ja istuttaa hiukan sinne sun tänne suloisessa sekamelskassa. Siinä ne toukotyöt! Hyvää kevättä sinulle! Kirjoitellaan.
- vaimo jo tähtien kanssa?
Tellastellaan ja Annastellaan pihamaalla, niin teen minäkin. Eräs tuttavani kyllä kertoi, että mitä sitä kaunista kesää pilaamaan pihahommissa, pitäis vain nauttia ja löhöillä, niin niin, mutta tuo luonto, se vetää pihan rikkaruohoja katselemaan. Minäkin mies jatkuvasti tonkimassa ja siirtelemässä, mutta mutta saahan sieltä aina hyvän syyn maistaa välillä viiniä, niin tietysti vaimon kanssa.
vaimo jo tähtien kanssa? kirjoitti:

Keneltä kyselet? Muuten ei sitä kaunista ihailtavaa ole ellei jotain vähän tee sen eteenkin. Ilman viiniäkin voi siellä tonkia. Nimim. Kokemusta on. D))
- Hajanainen
Toivottavasti Tellastiina ottaa rennosti nämä kevätkiireet ja istutukset. Ei kannata yöuniaan niiden takia menettää. Nyt on monella ihmisellä ihan oikeitakin huolia. Hyvää kevättä vaan, nautitaan nyt auringosta kun se pitkästä aikaa tänne meille ilmestyi.
Hajanainen kirjoitti:

Oletko käsittänyt hieman väärin kirjoitukseni? Kerroinhan kiireiden olevan jo ohi ja puutarhatöiden kanssa en luvannut itseäni stressata. Turhaan siis surit minun yöunieni menettämistä! Pieni lisäys vielä - täällä sataa, hienoa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 252593
- 951576
- 1211374
- 751150
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa361141Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo25961Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270931- 52922
MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil216889- 34825