Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa mutta EU:n maatalouspolitiikan suunnan näkee jokainen, suuret vievät, pienet kitisevät.
"EU:n yhteinen maatalouspolitiikka soveltuu huonosti Suomelle. Ranska saa paremmin tuottaville pelloilleen kaksinkertaisen tuen EU:lta ja on nykyjärjestelmän suurin hyötyjä. Suomen nettomaksu EU:lle on 525 miljoonaa euroa ja suuri osa siitä on maataloustukia muille maille.
Vuoden 2013 uudistuksessa monen jäsenvaltion, pääasiassa Saksan, intresseissä olisi päästä eroon maataloustuista kokonaan. Kuten EU:ssa on totuttu, vääntöä valmistellaan anna pikkusormi vien koko käden-menetelmällä. Osa menetelmää on maitokiintiöjärjestelmän purkaminen, josta riidellään seuraavaksi. Kiintiöistä luopumisesta vuonna 2015 on jo tehty periaatepäätös. Maidon osuus Suomen maatilojen myyntituloista on lähes puolet. Vapaa kilpailu veisi maidon tuotantoa väistämättä pois Suomesta."
Suomi tukee Ranskan
viljelijöitä
6296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
on eu:n päättäjien yritys siirtää tuotantoa ns. uusiin eu maihin.Se on vain verhottu ns. tuotannon lisäyksen taakse.Tälläkin hetkellä maidosta on selvä ylituotanto tilanne ja se on pudottanut tuottajahinnat monissa maissa katastrofaalisen alas.
kolmen vuoden päässä, ääniä kuuluu että tuki tempoilusta täytyisi luopua, tuelvaisuus näyttää.
-
-
-
-