POLIISEILTA SAA

Tiedoksi teille, että poliisit kirjaa kaikki käynnit ylös JA TE SAATTE tilaamalla käynnistä raportin missä näkyy mitä poliisit havainneet kohteessa, ja onko ketään poistettu paikalta. Itselle kävi juuri näin, että jouduin häirikön piinaamaksi. Eka kerralla olin nukkumassa ja toisella kertaa en ollut edes kotona. Minulla oli faktaa näyttää, että poliisit ovat käyneet turhan takia. Yleensä nämä häiriköt juoksee itse tekemään tekaistuja ja perättömiä rikos-tutkintapyyntöjä uhrista ennekuin uhri tekee niistä. usenpa on näin, että uhrista tulee syytetty ja kiusaajasta uhri.
5995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

itse soitin häirikkönaapureilleni Poliisin, olivat koko illan pitäneet kamalaa melua ja kollaamista että oksat pois... Poliisien tulo vaan kesti niin kauan, että väki ehti haihtua jonnekin. Menivät ilmeisestikin grillille tai lisää viinaa hakemaan ja olivat juuri silloin poissa kun Poliisi kävi oven takana tsekkaamassa. Poliisien lähdettyä n. puolen tunnin kuluttua palasivat möykkääjät asuntoonsa takaisin ja jatkoivat mesoamistaan. No en sitten kehdannut enää pyytää Polisia uudelleen paikalle ja onneksi lopettivat puoli kaksi yöllä että sai edes vähän nukkua. Kukaan ei kuitenkaan ole tästä asiasta minulta mitään kysellyt, enkä ole siitä itsekään murhetta kantanut. Kävivät kuitenkin poliisit samalla reissullaan ylempänä talossa jossa bailattiin ja oli musa täysillä ja käskivät laittaa musiikin pois. Joten jokin hyöty tästä kuitenkin talon asukkaille oli, vaikka menivätkin väärään osoitteeseen ja ymmärsivätkin varmaan täysin väärin tuon hälytyksen aiheen. Sattuuhan sitä.

Äänestä
  • Tarkoitinkin turhista soitoista. Kyllä poliisit kuuntelee usein alaovella kuuluuko mesuamista ym. Ja havannoivat onko epäilty kännissä ym. Poliisit myös jututtavat ja kertovat syyn käynneilleen. Toisella kertaa satuin olemaan töissä.

    Äänestä

  • tyhmiä ole kirjoitti:

    Tarkoitinkin turhista soitoista. Kyllä poliisit kuuntelee usein alaovella kuuluuko mesuamista ym. Ja havannoivat onko epäilty kännissä ym. Poliisit myös jututtavat ja kertovat syyn käynneilleen. Toisella kertaa satuin olemaan töissä.

    Mitenkähän pitäisi toimia jos mummo tovereineen tekee turhia valituksia metelistä ym. jonka seurauksena saan huomautuksia isännöitsijältä. Omasta ja lähimpien naapureiden mielestä mitään meteliä asunnostamme ei kuitenkaan ole kuulunut. Pitäisikö tuollaisen huomautuksen jälkeen tehdä jokin kirjallinen vastine ja keräillä niiden lähimpien naapureiden nimet jotka eivät asunnostamme mitään meteliä kuule. Ja voiko vaatia isännöitsijältä että soittavat poliisin raportoimaan "melusta". Minulla ei todellakaan olisi mitään sitä vastaan, että totuus todellakin paljastuisi. Mitäs tuomiota niistä perättömistä syytteistä saa...

    Äänestä

  • Kokematon...... kirjoitti:

    jokaiseen huoneistoon, voi olla että naapurillasi on kuulolaite pois päältä ja ei sen takia kuule meteliä vaikka sitä pitäisittekin. Tai voihan olla että kohteliaisuuttaan ei kehtaa sanoa kuulevansa sitä melua, ettei suututa sinua... Monia syitä voi olla asiaan, mutta ei niitä valituksia yleensä syyttä suotta tehdä. Siihen mennään vasta sitten jos melua on jatkunut pidempää aikaa. Lisäksi saattaa tässä talossa olla huonommat äänieristeen kuin aiemmassa joten olisi myöskin se otettava huomioon, varsinkin yöaikaan. Jos on huonot äänieristeet se ei edellytä sitä että voi möykätä mielin määrin, vaan on otettava ne muutkin asukkaat talossa huomioon jotka kärsivät syyttä samasta asiasta, se ei todellakaan anna oikeutta soittaa esimerkiksi täysillä sitä jumputusmusiikkia tai hyppimään sisätiloissa narua niin että koko talo jytisee ja jyskää. Tuollaisista kerrostaloista pitäisi tehdä kivikasoja jotka rakennettaisiin uudelleen kokonaan, mutta sehän on vain toiveajattelua. Siihen saakka olisi opittava vain ottamaan ne muutkin talossa asujat huomioon. Ethän sinäkään tahtoisi kuunnella aina mitä naapureissasi tapahtuu, vaan haluaisit keskittyä elämään sitä omaa elämääsi, rauhassa. Kotirauhaa kiitos!

    Äänestä

et uhrista tulee syytetty.. niin koulu- kuin työmaailmassa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TODISTEEN kirjoitti:

Tiedoksi teille, että poliisit kirjaa kaikki käynnit ylös JA TE SAATTE tilaamalla käynnistä raportin missä näkyy mitä poliisit havainneet kohteessa, ja onko ketään poistettu paikalta. Itselle kävi juuri näin, että jouduin häirikön piinaamaksi. Eka kerralla olin nukkumassa ja toisella kertaa en ollut edes kotona. Minulla oli faktaa näyttää, että poliisit ovat käyneet turhan takia. Yleensä nämä häiriköt juoksee itse tekemään tekaistuja ja perättömiä rikos-tutkintapyyntöjä uhrista ennekuin uhri tekee niistä. usenpa on näin, että uhrista tulee syytetty ja kiusaajasta uhri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu