Liika on

... ja kohtuus liian vähän. Kyllä taas väsyttää elatusavusta kinaamiset. Sehän on selvää ettei elatusapua saavalle vanhemmalle mikään ole liikaa, aina on liian pienet elarit. Itse maksan kolmesta lapsesta 380 e/kk per lapsi eli 1140 e/kk ja pitkästä tapaamismatkasta johtuvat kulut n. 240 e/kk. Siihen päälle makselen lasten kännykkälaskut ja pieniä hankintoja silloin tällöin. Sitten saan kuunnella valitusta siitä, kuinka lasten äiti joutuu kaikki lasten harrastukset ja muut maksamaan. Mikään ei riitä. En mitenkään pysty välttämään sitä vahingoniloa, joka mieleen nousee, kun lapset lähestyvät 18 vuoden ikää... lapsilisät putoavat pois ja vuotta myöhemmin elatusmaksut... siinä voi olla ihmettelemistä, kun rahasampo ei enää toimikaan. Voi jopa joutua omaa palkkaa käyttämään asumiseen ja lasten menoihin.
261045
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Itse maksan kahdesta lapsesta 500 e/kk per lapsi eli 1000 e/kk, rahastosijoituksiin, kuten tekee myös entinen puolisoni. Osallistun lisäksi päivittäisiin kulutustavaroihin, tuon käyttötavaraa ulkomaille suuntautuvilta työmatkoilta, jne...Lasteni äiti maksaa asumisen, harrastukset, netit, puhelimet yms...Valitusta en ole häneltä kuullut, enkä ole itsekkään hänelle valittanut. Lasten lähestyessä 18v. ikään, lapsilisät putoavat pois(menevät eräälle lastejärjestölle, veikkaan, että lasteni äiti jatkaa, järjestön tukemista) ja vuotta myöhemmin putoavat pois elatusmaksut, mutta LAPSI:lla onkin perusta, johon nojata, kun on tulee aika tähdätä itsenäistymiseen ja aikuisuuteen.

Äänestä
  • Jos asiat voi yhteistuumin sopia järkevästi, niin tällaisia ratkaisuja löytyy. Tuossa mallissa omalla kohdalla suksi tökkäisi heti siihen, että lasten äidin pitäisi huolehtia lasten elatuksesta yksin. Ei näissä asioissa useinkaan oikeasti ole edes rahasta kiinni, vaan periaatteesta ja kostonhimosta: "Se sika saa maksaa..."

    Äänestä

  • sovinnolta kirjoitti:

    Jos asiat voi yhteistuumin sopia järkevästi, niin tällaisia ratkaisuja löytyy. Tuossa mallissa omalla kohdalla suksi tökkäisi heti siihen, että lasten äidin pitäisi huolehtia lasten elatuksesta yksin. Ei näissä asioissa useinkaan oikeasti ole edes rahasta kiinni, vaan periaatteesta ja kostonhimosta: "Se sika saa maksaa..."

    Katkerana on vaikea olla viisas. Pitäisikö vanhemmat pakottaa neuvottelemaan, jotta toinen ei voi vain sanella asioiden kulkua?

    Äänestä

  • kohtuus myös tyhmyydessä kirjoitti:

    Katkerana on vaikea olla viisas. Pitäisikö vanhemmat pakottaa neuvottelemaan, jotta toinen ei voi vain sanella asioiden kulkua?

    Eihän elatusasioissa kukaan mitään sanelemaan pysty, mutta aina voi käyttää toisen heikkoa hetkeä hyväksi. Varsinkin eroavan miehen syyllisyydentunteella kannattaa ratsastaa, vaikka pätee sama varmaan äitiinkin, joka on päättänyt ottaa eron. Siinä on hyvä surkutella lasten kohtaloa ja sitten vähän sivulauseessa huomauttaa, että jos et maksa mitä minä lasten etua ajatellen vaadin, niin voi tulla tapaamisten kanssa vaikeuksia. Usein lähtevä/jättävä puoliso on siinä tilanteessa niin peloissaan, että maksaa mitä tahansa.

    Äänestä

Saan neljästä lapsesta kustakin 136 euroa, etä ei osallistu mihinkään hankintoihin, tapaa kolmea lastaan silloin tällöin yhden vuorokauden, erityislasta hän ei halua nähdä lainkaan. Koskaan hän ei ole yhtäjaksoisesti pitänyt lapsia kahta päivää kauempaa. Hänkään ei pysty välttämään vahingoniloaan, kun lapset lähestyvät 18 vuoden ikää ja lapsilisät putoavat pois ja vuotta myöhemmin elatusmaksut. Lapset jatkavat opiskelujaan ja harrastuksiaan kuten ennenkin, mutta silloin minulla ei ole enää varaa elää leveästi, eli käydä kaksi kertaa vuodessa hiustenleikkuussa ja elokuvissa, tai ylläpitää enää autoa. Jostain on tingittävä, etteivät lapset joudu liian tiukoille.

Äänestä
  • Äiti ei perheessä kuluta yksin, miksi hänen tulisi yksin kattaa kaikki kulut?

    Äänestä

  • vastuulliseksi aikuiseksi kirjoitti:

    Äiti ei perheessä kuluta yksin, miksi hänen tulisi yksin kattaa kaikki kulut?

    Jos olisimme ydinperhe, lasten ei tarvitsisi ansaita opiskelujen aikana, miksi lasten tulisi kärsiä vanhempiensa erosta? Minusta on riittävästi, että hankkivat viikkorahansa kesätöillä.

    Äänestä

  • Se on hauskaa kuinka nimenomaan hyvätuloiset yh-äidit saavat hyvätuloisilta exiltään isot elatusmaksut, ja pienituloiset yh-äidit vastaavasti pienet elatusmaksut. Molemmat kuitenkin valittavat liian pienistä elareista ihan samalla tavalla. Itsekin eroperheen kasvattina ymmärsin vasta aikuisiällä, kuinka valtavat elatusmaksut oma äitini sai ja kuinka hän piehtaroi rahoissa, vaikka meille lapsille aina valitti että tiukkaa on, kun yksinhuoltajana joutuu penniä venyttämään eikä isä mitään suostu ostamaan...

    Äänestä

  • antaa lapselle opiskelurauhan kirjoitti:

    Jos olisimme ydinperhe, lasten ei tarvitsisi ansaita opiskelujen aikana, miksi lasten tulisi kärsiä vanhempiensa erosta? Minusta on riittävästi, että hankkivat viikkorahansa kesätöillä.

    Jos-jos-jos... Samaan törmään oman exän kanssa: jos et olisi päättänyt erota, jos et asuisi siellä, jos olisi ydinperhe, jos sitä, jos tätä... Taloudellinen tilanne on se mikä on ja lapset elävät siinä perheessä missä elävät. Sitä on turha jossitella, että ei lasten tarvitse omiin menoihinsa osallistua, kun ei silloinkaan tarvitsisi jos olisi vielä ydinperhe. Eikös voisi yhtä hyvin perustella, että kyllä lapsilla pitää omat Ferrarit olla, kun sellaisiin olisi varaa, jos olisi Bill Gatesin lapsi... ei lapsen pidä vanhempiensa vähävaraisuudesta kärsiä.

    Äänestä

  • sama valitus kirjoitti:

    Se on hauskaa kuinka nimenomaan hyvätuloiset yh-äidit saavat hyvätuloisilta exiltään isot elatusmaksut, ja pienituloiset yh-äidit vastaavasti pienet elatusmaksut. Molemmat kuitenkin valittavat liian pienistä elareista ihan samalla tavalla. Itsekin eroperheen kasvattina ymmärsin vasta aikuisiällä, kuinka valtavat elatusmaksut oma äitini sai ja kuinka hän piehtaroi rahoissa, vaikka meille lapsille aina valitti että tiukkaa on, kun yksinhuoltajana joutuu penniä venyttämään eikä isä mitään suostu ostamaan...

    Valitinko minä elatusmaksujen pienuutta? Hymyilin sarkastisesti, kun luin aloittajan valitusvirttä, koska on aivan sama, maksaako etä 130 tai 450 kuussa, niin yhdistävä tekijä löytyy ilosta, joka kumpuaa lapsilisien ja elatusmaksujen loppumisesta ja sen johdosta odotettavissa olevasta lähin talouden tiukkenemisesta. Tuloni ovat pienet, koska olen tehnyt valintani. Lapsille (4, joista yksi erityislapsi) on parempi, että heidän äitinsä jaksaa olla iloinen ja tekeväinen kotona, kuin vetäisi itsensä piippuun työmarkkinoiden ehdoilla ja he olisivat vailla huoltoa ja hoivaa. Etävanhempi on suurituloinen ja hänen maksukykynsä olisi varmasti samaa tasoa kuin aloittajankin, mutta saan minimin sossusta. Toivottavasti et tee kuten äitisi ja piehtaroi elatusapurahassa.

    Äänestä

  • olisi... kirjoitti:

    Jos-jos-jos... Samaan törmään oman exän kanssa: jos et olisi päättänyt erota, jos et asuisi siellä, jos olisi ydinperhe, jos sitä, jos tätä... Taloudellinen tilanne on se mikä on ja lapset elävät siinä perheessä missä elävät. Sitä on turha jossitella, että ei lasten tarvitse omiin menoihinsa osallistua, kun ei silloinkaan tarvitsisi jos olisi vielä ydinperhe. Eikös voisi yhtä hyvin perustella, että kyllä lapsilla pitää omat Ferrarit olla, kun sellaisiin olisi varaa, jos olisi Bill Gatesin lapsi... ei lapsen pidä vanhempiensa vähävaraisuudesta kärsiä.

    Eli, kun vanhemmat eroavat, sen pitää tuntua lapsen ja lähin elämässä nimenomaan taloudellisesti, mutta etävanhemman elämässä ei. Miksi elatusmaksun suuruus lasketaan suhteessa tuloihin? Olikohan se nyt niin, ettei lapsen elintaso putoaisi ihan hirvittävästi jäädessään pienempituloiselle lähihuollettavaksi.

    Äänestä

  • antaa lapselle opiskelurauhan kirjoitti:

    Jos olisimme ydinperhe, lasten ei tarvitsisi ansaita opiskelujen aikana, miksi lasten tulisi kärsiä vanhempiensa erosta? Minusta on riittävästi, että hankkivat viikkorahansa kesätöillä.

    Valitettavasti monet vanhemmat päätyvät toiseen ääripäähän huomatessaan lastensa kasvavan, luovuttavat päätösvallan kokonaan lapsilleen, nämä valitsevat sitten kaiken. Vaaravyöhykkeessä ovat etenkin eronneet vanhemmat, jotka näyttävät tuntevan syyllisyyttä kaikesta mahdollisesta, yhtäkkiä heistä tulee 150-prosenttisia vanhempia. Ilman opastusta kukaan ei kykene järkevöitymään, jokaisessa lapsessa on sisäänrakennettu määräys kasvaa paitsi suureksi, myös aikuiseksi. Vanhemmat eivät pelkästään tee kaikkia kodin töitä, vaan tuntuvat ajattelevan, ettei lapselle tarvi opettaa monenlaisia elämäntaitoja. Yli teini-ikäisen tulee osallistua työhön, muussakin, kuin vain viihdytysmielessä. Kuinka paljon vanhempi voi tarpoa lapsen ollessa itsenäisyyteen ja aikuisuuteen tähtäävässä iässä, lapsen reviirillä?

    Äänestä

  • äidistäsi kirjoitti:

    Valitinko minä elatusmaksujen pienuutta? Hymyilin sarkastisesti, kun luin aloittajan valitusvirttä, koska on aivan sama, maksaako etä 130 tai 450 kuussa, niin yhdistävä tekijä löytyy ilosta, joka kumpuaa lapsilisien ja elatusmaksujen loppumisesta ja sen johdosta odotettavissa olevasta lähin talouden tiukkenemisesta. Tuloni ovat pienet, koska olen tehnyt valintani. Lapsille (4, joista yksi erityislapsi) on parempi, että heidän äitinsä jaksaa olla iloinen ja tekeväinen kotona, kuin vetäisi itsensä piippuun työmarkkinoiden ehdoilla ja he olisivat vailla huoltoa ja hoivaa. Etävanhempi on suurituloinen ja hänen maksukykynsä olisi varmasti samaa tasoa kuin aloittajankin, mutta saan minimin sossusta. Toivottavasti et tee kuten äitisi ja piehtaroi elatusapurahassa.

    Kyllä se kieltämättä aivan erehdyttävästi valitusta muistutti, mutta jos olet tyytyväinen tilanteeseen, hyvä niin. Tuo etävanhemman taloudellinen katkeruus voi tulla myös siitä, ettei itsellä ole varaa ostaa lapsille mitään mukavaa, ei käydä lomamatkoilla, ei harrastaa. Ei ole mukavaa kuulla lapsilta kommentteja, että sinä et koskaan osta mitään, mutta äiti ostaa mopon ja vie ulkomaanmatkoille viiden tähden hotelleihin. Kun vie lapset Vihtiin laskettelemaan, niin saa kuulla vain kuinka paljon hienompaa oli äidin kanssa Itävallassa. Siinä kun tietää, että leveää elämää eletään minun rahoillani, niin kyllä se tuntuu pahalta. Sellainenkin ajatus voi alkaa itää, että sitten kun lapset täyttävät 18, niin sittenhän se nähdään. Korkea moraali kun kuitenkin estää läksyttämästä lapsia siitä, kuka heidän reissut oikeasti maksaa.

    Äänestä

  • hmmm... kirjoitti:

    Lapsille (4, joista yksi erityislapsi) on parempi, että heidän äitinsä jaksaa olla iloinen ja tekeväinen kotona, kuin vetäisi itsensä piippuun työmarkkinoiden ehdoilla ja he olisivat vailla huoltoa ja hoivaa." (Burnout ja huono omatunto on jo koettu matkatöiden takia.) Etävanhempi käy ulkomailla ja osti juuri toisen moottoripyörän matkaltaan; tämä uusi on bomber-harrastus tarkoitukseen. Lapseni eivät ainakaan sano kaipaavansa ulkomaanlomia ja meille on iso ilo, kun pääsimme tuetulle lomalle ja saamme viettää isoäidin mökillä lopun heinäkuun ihan vaan omalla porukalla. Kesäkuun ja elokuun alun kaksi vanhempaa ovatkin kesätöissä. Kalastaminen, isoenon veneen kanssa prutkuttelu, uiminen, laituritanssit ja puutarhatyöt... Elämä on valintoja ja yksi niistä tärkeimmistä valinnoista on oma henkinen hyvinvointi.

    Äänestä

  • opastaa kirjoitti:

    Valitettavasti monet vanhemmat päätyvät toiseen ääripäähän huomatessaan lastensa kasvavan, luovuttavat päätösvallan kokonaan lapsilleen, nämä valitsevat sitten kaiken. Vaaravyöhykkeessä ovat etenkin eronneet vanhemmat, jotka näyttävät tuntevan syyllisyyttä kaikesta mahdollisesta, yhtäkkiä heistä tulee 150-prosenttisia vanhempia. Ilman opastusta kukaan ei kykene järkevöitymään, jokaisessa lapsessa on sisäänrakennettu määräys kasvaa paitsi suureksi, myös aikuiseksi. Vanhemmat eivät pelkästään tee kaikkia kodin töitä, vaan tuntuvat ajattelevan, ettei lapselle tarvi opettaa monenlaisia elämäntaitoja. Yli teini-ikäisen tulee osallistua työhön, muussakin, kuin vain viihdytysmielessä. Kuinka paljon vanhempi voi tarpoa lapsen ollessa itsenäisyyteen ja aikuisuuteen tähtäävässä iässä, lapsen reviirillä?

    Jos vanhemmat eivät ole ymmärtäneet rooliaan vanhempina lasten murrosikään mennessä, on aivan turha odottaa vanhemmuuden hoksaamista silloinkaan enää. Joistakin lapsista tulee selviytyjiä joka tapauksessa, olivatpa vanhemmat yhdessä, erossa, hyviä, huonoja tai jotain siltä väliltä. Jos lapset hoitavat kunnialla koti- ja koulutyönsä, ja yksi toisensa jälkeen hommaavat itselleen kesätöitä saadakseen taskurahaa kouluvuodeksi minusta olen onnistunut loistavasti. Ei ole mitään järkeä patistaa nuorta ilta- ja vkl-töihin kaiken tuon lisäksi, koska hormoneillakin on sana sanottavana; lepo - mikäli muistatte vielä niin pitkälle taaksepäin.

    Äänestä

  • kasvattanut omasi? kirjoitti:

    Siten, että häntä ei tarvitse patistaa. Joka asiasta touhottamalla ei tee lapselleen parhainta. Lapsi pitää panna itse miettimään asioita ja muistaa, että pienistä pettymyksistä seuraa kasvua. Me kaikki tarvitsemme myös tyhjää aikaa ja joskus jopa pitkästymistä kehittääksemme ajattelua ja luovuutta. Vanhemipien tehtävä on luoda raamit, mutta ei koskea sisältöön. Kesätyö taskurahojen hankkimiseksi on tiettyyn ikään asti pätevää, mutta se on myös asia, joka tulisi päivittää tarpeen mukaan, jota ei pidä venyttää vain siksi, että vanhemmalla on tarvetta tarpoa nuoren reviirillä, odottamassa, että lapsesi säälii sinua, koska tuomitset sen vanhemman, jonka velvollisuus päättyy siihen 18 vuoden ikään.

    Äänestä

  • elämä ei ole täydellistä kirjoitti:

    En ymmärrä vertaustasi nuoren reviirillä tarpomisesta, enkä puhettasi säälistä, jota hakisin nuorelta. Ymmärrätkö väärin kirjoitukseni koska et halua ymmärtää sitä oikein vai ymmärrätkö sen väärin jostain muusta syystä? Ihan sama, ymmärrä vain. Meidän ovemme on auki kaikenlaisille persoonille ja jokaiselle löytyy teemuki, korppu ja kuunteleva korva. Tosiasiassa etävanhemman elatusvelvollisuus ei pääty 18 vuoteen, mutten halua asettaa lasta tilanteeseen, jossa hän joutuu käräjöimään etävanhempaansa vastaan saadakseen sen, mikä ydinperheen lapselle on itsestäänselvyys, eli vanhempien tuki opintojen päättymiseen saakka.

    Äänestä

Eli sinulla täytyy olla tosi isosti tuloja, jos nuo on tulojen mukaan laskettu?

Äänestä
  • Ei niitä mitään laskettu ole. Lasten äiti esitti vaatimuksen ja ilmoitti, että jos en suostu, niin sitten selvitellään käräjillä. Päätin välttää käräjöimisen ja suostuin, vaikka vaatimus oli ylimitoitettu. Olisi siitä varmaan saanut yli sata euroa pois, jos olisi ollut valmis riitelemään. Silloin uskoin että kun joustavasti ja sovinnolla hoitaa, niin sitten hoituu tulevaisuudessakin kaikki asiat helpommin... ja kuinka aliarvioinkaan sen pitkävihaisuuden, johon vain jätetty nainen kykenee.

    Äänestä

  • laskettu ole kirjoitti:

    Ei niitä mitään laskettu ole. Lasten äiti esitti vaatimuksen ja ilmoitti, että jos en suostu, niin sitten selvitellään käräjillä. Päätin välttää käräjöimisen ja suostuin, vaikka vaatimus oli ylimitoitettu. Olisi siitä varmaan saanut yli sata euroa pois, jos olisi ollut valmis riitelemään. Silloin uskoin että kun joustavasti ja sovinnolla hoitaa, niin sitten hoituu tulevaisuudessakin kaikki asiat helpommin... ja kuinka aliarvioinkaan sen pitkävihaisuuden, johon vain jätetty nainen kykenee.

    siihen pitkävihaisuuteen miehetkin,yhtälailla.. molemmilta osapuolilta vaaditaan vain aikuisen järkeä,ja ikävä kyllä monilta puuttuu tyystin. järki. ja alkeelliset(kin) käytöstavat..

    Äänestä

  • laskettu ole kirjoitti:

    Ei niitä mitään laskettu ole. Lasten äiti esitti vaatimuksen ja ilmoitti, että jos en suostu, niin sitten selvitellään käräjillä. Päätin välttää käräjöimisen ja suostuin, vaikka vaatimus oli ylimitoitettu. Olisi siitä varmaan saanut yli sata euroa pois, jos olisi ollut valmis riitelemään. Silloin uskoin että kun joustavasti ja sovinnolla hoitaa, niin sitten hoituu tulevaisuudessakin kaikki asiat helpommin... ja kuinka aliarvioinkaan sen pitkävihaisuuden, johon vain jätetty nainen kykenee.

    paljon, että kävisit lasketuttamassa elatusmaksusi lastenvalvojalla tai käräjillä. Käräjät on pikkujuttu ja siellä exäsi on perusteltava ylimitoitetut elarivaateensa. Tyypillistä mieheltä. Maksaa nöyrästi ja kitisee siitä jossain palstalla ja jatkaa samaan malliin tekemättä mitään. Yllä jälleen yksi miehen ja naisen eroavaisuus.

    Äänestä

  • kismitä niin kirjoitti:

    Käräjät on usein pitkä ja kallis prosessi, varsinkin lapsen huollosta erotetulle vanhemmalle. Lähivanhempi saa aina halutessaan, maksuttoman oikeudenkäynnin, kun kantajaksi laitetaan lapsi, riippumatta siitä, onko hakemuksessa edes mitään perusteita. Muualla asuvalta vanhemmalta, on riistetty perustuslaillinen oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Yhteiskunnassa on erikoislaatuisia isejä syrjiviä rakenteita ja käytäntöjä, mutta niiden tarkastelu ei juuri ketään kiinnosta. Arvokeskustelut ajaa todellisuudessa, vain äidin aseman parantamista ja isien ongelmat lakaistaan maton alle, isien ongelmista vaietaan.

    Äänestä

  • laskettu ole kirjoitti:

    Ei niitä mitään laskettu ole. Lasten äiti esitti vaatimuksen ja ilmoitti, että jos en suostu, niin sitten selvitellään käräjillä. Päätin välttää käräjöimisen ja suostuin, vaikka vaatimus oli ylimitoitettu. Olisi siitä varmaan saanut yli sata euroa pois, jos olisi ollut valmis riitelemään. Silloin uskoin että kun joustavasti ja sovinnolla hoitaa, niin sitten hoituu tulevaisuudessakin kaikki asiat helpommin... ja kuinka aliarvioinkaan sen pitkävihaisuuden, johon vain jätetty nainen kykenee.

    Riippuu tietenkin tuloistasi, mutta kyllä nuo sinun sanomat summat kuulostaa aivan liian suurilta. Lastenvalvojallahan on sellainen lista, jossa on määritelty, minkä verran minkin ikäinen lapsi kuluttaa. Muistaakseni 9 vuotiaan lapsen kulutus on 360 e kuussa, eli minä maksan siitä puolet ja isä puolet. Jos menet ensin laskettamaan nämä elarit, että saatte oikean summan ja anna äidin sitten viedä asia oikeuteen, jos näkee tarpeelliseksi.

    Äänestä

  • ruma sana kirjoitti:

    Käräjät on usein pitkä ja kallis prosessi, varsinkin lapsen huollosta erotetulle vanhemmalle. Lähivanhempi saa aina halutessaan, maksuttoman oikeudenkäynnin, kun kantajaksi laitetaan lapsi, riippumatta siitä, onko hakemuksessa edes mitään perusteita. Muualla asuvalta vanhemmalta, on riistetty perustuslaillinen oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Yhteiskunnassa on erikoislaatuisia isejä syrjiviä rakenteita ja käytäntöjä, mutta niiden tarkastelu ei juuri ketään kiinnosta. Arvokeskustelut ajaa todellisuudessa, vain äidin aseman parantamista ja isien ongelmat lakaistaan maton alle, isien ongelmista vaietaan.

    puhetta ;)

    Äänestä

1140 euroa!?!? Saman verran kuin minä saan palkkaa!

Äänestä

ihan siitä minkä hintaisin harrastuksia lapsilla on. Eikös golffaaminen maksa aikalailla? Tai ratsastus etenkin jos on oma hevonen ja mitäs niitä muita onkaan. Ei siinä 380€:n elarit paljon paina kun golfosakekin taitaa maksaa useita tonneja. Jos sinulla on varaa maksaa tuollaiset elatusmaksut ja vielä kännykkälaskut päälle niin eipä ole hätäpäivää. Sitäpaitsi lasten kännykkälaskut eivät sisälly elatusmaksuihin. Lopetatko niidenkin maksamisen kun lapset täyttävät 18? Teidän ongelma ei ole se, että elarit olisivat liian pienet tai ex ei laittaisi omiaan lasten elämiseen, vaan liian korkea elintaso, jota yritetään pitää yllä erosta huolimatta. Se on ikävä kyllä periytyvä ominaisuus ja tulee varmaan vaivaamaan lapsiakin kun joutuvat aikuistuttuaan "tippumaan" jalustaltaan tavallisten nuorten aikuisten taloudellisesti tiukkaan arkeen. Exäsi tuskin kärsii rahapulaa jos on pystynyt kustantamaan lasten harrastukset. Eiköhän taida hänkin olla ihan hyvätuloinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aina liikaa... kirjoitti:

... ja kohtuus liian vähän. Kyllä taas väsyttää elatusavusta kinaamiset. Sehän on selvää ettei elatusapua saavalle vanhemmalle mikään ole liikaa, aina on liian pienet elarit. Itse maksan kolmesta lapsesta 380 e/kk per lapsi eli 1140 e/kk ja pitkästä tapaamismatkasta johtuvat kulut n. 240 e/kk. Siihen päälle makselen lasten kännykkälaskut ja pieniä hankintoja silloin tällöin. Sitten saan kuunnella valitusta siitä, kuinka lasten äiti joutuu kaikki lasten harrastukset ja muut maksamaan. Mikään ei riitä. En mitenkään pysty välttämään sitä vahingoniloa, joka mieleen nousee, kun lapset lähestyvät 18 vuoden ikää... lapsilisät putoavat pois ja vuotta myöhemmin elatusmaksut... siinä voi olla ihmettelemistä, kun rahasampo ei enää toimikaan. Voi jopa joutua omaa palkkaa käyttämään asumiseen ja lasten menoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu