luokka- ja ikä

Millä perusteella valitsette mihin luokkaan koiranne osallistuu? Yli 15 kk ikäinenhän saa osallistua useampaan. Mieluumminko mahdollisimman aikaisin "ylimpään" luokkaan, jos niin miksi? Vai "alimpaan" niin kauan kuin mahdollista? Miksi ikäjako on, jos yli 15 kk voi osallistua mihin tahansa luokkaan????
2359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

päätän mihin luokkaan. Jos koira on kovin keskeneräinen kehitykseltään, silloin tietysti siihen alempaan luokkaan, jolloin saa olla vielä hieman kakara. Näissä ns. ylemmissä luokissa vaaditaan rungolta valmiutta eli kehittynyt valmiiksi ja samalla käytöstavat ovat hioutuneet näyttelykehään sopiviksi. Eli kakara nuoriin ja aikuinen valmis koira avoimeen. Yleensä avointa vältetään loppuun asti, sinne siirrytään vasta pakosta, siellä kun ikähaarukka on jopa se 5 vuotta, jolloin vanhemmat koirat ovat enemmän aikuisia kuin ne ihan nuoret. Yleensä vielä monen rodun urokset kehittyvät vasta siinä 2-3 vuotiaina, sitä ennen ovat keskeneräisiä, näyttävät siis kakaroilta. Käyttöluokkaan et taas pääse muuta kuin jos sinulla on käyttökoiraksi katsottu rotu ja sillä vaaditut käyttötulokset.

Äänestä

oon samaa mieltä kans tossa et kannattaa keskeneräne koira laittaa alempaa luokkaa eli nuorten luokkaa... Oltii tänä vuon turun KV:ssä ja ilmotettii 16 kk penikka vahingossa avoimee luokkaa... sielt kuiteski tuli PN-2, serti ja vara cacib, mut ollaa nyt laitettu meijä koira nuortenluokkaa ja vast ku täyttää 2 ni sit AVO:on :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymyssss kirjoitti:

Millä perusteella valitsette mihin luokkaan koiranne osallistuu? Yli 15 kk ikäinenhän saa osallistua useampaan. Mieluumminko mahdollisimman aikaisin "ylimpään" luokkaan, jos niin miksi? Vai "alimpaan" niin kauan kuin mahdollista? Miksi ikäjako on, jos yli 15 kk voi osallistua mihin tahansa luokkaan????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu