Tala on tajunnut lopulta, että loppu tuli

Vuosikausia Heikki Tala -niminen 'nuori eläkeläinen' (aluksi n. 50 v mutta nyt jo 70) - on spämmäillyt parin hassun kaverinsa innostamana tänne 'ihmeelliseen internettiin' sekopäisyyksiään. Nyt on havaittavissa Tala-pöljäkkeen hyytyminen. Hän on huomannut, että tällä viimeisellä saarekkeellaan ei ole enää jäljellä ainuttakaa varteenotettavaa kannattajaansa. Onkohan ne Talamieliset kaikki kuolleet tai vanhainkodeissa dementtikkovaippaosastoilla? No, i varje fall, Tala on huomannut että koko hommansa on ohi. Hän ei saa enää mitään järjellistä kannatusta, vastustamisensa on ylitsepääsemätöntä hänelle. Lyön pienen veikan että Tala on mennyt nurkkaan, kun ei enää muuhun pysty. Ja se nurkka on Talan oma sivusto, jonne ei kukaan älyllisesti toimiva tai edes itseään kunnioittava ei mene suurin surminkaan. Siellä se Tala nyt taitaa olla, mutta ympäristönsä lienee ny vallan mukava ja sopuisa. Totuus on, että Talan touhut ovat lopahtaneet ja ansionsa mukaan saaneet. Potkut pois täältä. Noh, ihan piakkoin Tala taas heittää tänne jonkin sekopäisen aloituksensa, ihan vaan itteään tyydyttääkseen. Mutta eihän Talan, tuon nuoren eläkeläisen hommassa muusta ollutkaan koskaan kysymys: vain Talan itsetyydytyksestä! Me harvat olimme Talalle tarpeellisia siksi, että hieman erikoisena hemmona hän halusi itsetyydytykselleen yleisöä. Semmonen tapaus se Tala...

9

341

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maaseudun maffia

      Jos Tala on sun mielestä turha jätkä niin miksi vaivaudut kirjoittaan noin pitkän sepustuksen? Vai onko Tala sittenkin paha uhka rotusorrolle?

      • kirjoitus oli turhan

        pitkä vaivannäkö Talan takia.


    • ikuisesti kkin

      Kyllä kaikenlaista sortoa tulee olemaan aina , se on kivaa ja mukavaa viihteellistä puuhaa.

    • jo tuhannesti!

      Kaikki me kolme fiksua on se huomattu, mutta ei ehkä tala ite ja hänen kaks kannattajaansa!! Tala on loppu.

    • Pelkk I.Ä. Sammakoita

      Miksi nimim. Heikki Tala saa jatkaa Perussuomalaisten edustajana Järvenpäässä ja Suomalaisuuden liiton puheenjohtajana. Viimeksi hän sanoi, että urhoollisuusristin saaneet ruotsinkieliset sotaveteraanit ovat varkaita eli ovat varastaneet mitalinsa. Asia on annettu lakimiesten käsittelyyn. Sananvapauden nimissä ei tulisi edes vanhuudenhöperöiltä sallia mitä tahansa! Yritäpä sanoa samoja asioita maahanmuuttajista ja olet raastuvassa alta aikayksikön.

    • miten Talan

      mielisten määrä Perussuomalaisissa kasvaa! Kohta neljänneksi suurin puolue ja sille menestykselle kaltaisesi tyypit ette voi mitään, sillä Perussuomalaisten arvoja kannattaa pääosa kansasta.

    • En seuraa muitten poliittisten puolueiden palstoja mutta kysyisin että onko se yleistä että puolueiden edustajat ja luottamustehtävissä olevat aktiivijäsenet käyvät muitten puolueiden palstoilla haukkumassa ja mollaamassa toisten puolueiden politiikkaa ja niiden äänestäjiä? Omalla nimellään jopa! Eikö oikeat poliitikot yleensä häärää omiensa joukossa kehumassa itseään tai ainakin flirttailemassa potentiaalisten uusien äänestäjien kanssa. Mitä se Tala täällä RKP:n palstalla tekee?? Kalastelemassa ääniä? Talan kirjoituksista saa sen käsityksen että hän on katkera, pahansuopa, kärttyinen, omahyväinen vanha "has been" joka on ottanut elämäntehtäväkseen vainota kaikkea mikä alkaa kirjaimilla "ruots..". Olisi kiva jos hän pysyttelisi siellä omiensa joukossa, Persujen ikiomilla palstoilla. Meillä RKP:ssä on lupa tehdä ihan sellaista politiikkaa kuin meitä huvittaa, mitä se kenellekään höyrypää persulle kuuluu? Poliittinen puolue toimii aina äänestäjiensä antamalla mandaatilla. Se että Tala käy täällä meitä haukkumassa on vain todiste hänen ja hänen aatteensa onttoudesta, sen sijaan että hän saisi haalittua oikeita varteenotettavia kannattajia äänestämään kanssaan hän tulee tänne räksyttämään - kun ei muuhun kykene. Politiikassa on tapana äänestää vastustaja nurin eikä käydä vonkaamassa luovutusvoittoa.

      • erikoinen epeli

        Kannattaa haastattaa hänen aikojen takaisia "työkavereitaan". Uskomattomia juttuja!


      • seuraisitko ehkä hiukan rkp,n,

        ja folktingetin, aliaksia, ja lapio, rautoja, ym,ym,aliaksia, jotka kirjoittelevat, kuka mihinkin ja useilla sgnatuureilla, etkö tajua, muita kuin suomenkielen puolustajien ylilyöntejä, ja antaistkohan yhden esimerkin, ehkä suomenkielisten tekemistä virheistä, ja yli lyönneistä, täällä, anna vaikka lapiomiehen, miesten, vastata koska tuntuu siltä, että sekoat hameesi helmoihin, jos alat itse, setviä puolue politikan, ja kielivihan syntyjä syviä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      112
      711
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      551
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      526
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      73
      492
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      41
      485
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      483
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      434
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      40
      408
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      404
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe