Talvinen aurinko oli vasta kiipeämässä taivaanrannan tälle puolelle, kun maanantaina viikonlopun velttoiluun tympääntyneenä jätin taakseni päivänvalon ja astuin kuntosalin ovesta sisätiloihin. Salilla näytti olevan vielä hiljaista, ja itsekin olin vielä puoliunessa, haukottelin pukuhuoneessa vaatteita vaihtaessani. Vilkaisin itseäni vielä peilistä, siltä varalta että on paita nurinpäin tai hammastahnaviikset naamassa. Irvistin peilikuvalleni ja päätin, että noin rumalla naamalla ei kyllä peilejä kannata kiusaamaan käydä. Hiuksetkin sojottaa joka suuntaan, vaikka vasta illalla pestyt. Piru kun on tuota mahaakin tullut. Sitä suuremmalla syyllä astelin päättäväisesti salin puolelle. Hämmästyin itsekin huomatessani, ettei salilla ollut vielä ketään. Istuin soutulaitteeseen ja aloin lämmitellä lihaksiani. Saisinpahan kiusata kroppaani rauhassa, kerrankin. Vaikka toisaalta motivaatio ei ole parhaimmillaan, kun ei ole paikalla yhtään opiskelijatyttöä, jolle voisi näyttää voimiaan. Nauroin ääneen ajatukselle, tässä kunnossa ei ole paljoa esiteltävää.
Samassa huomasinkin jo, että en ollut enää yksin. Ovesta asteli se kaipaamani opiskelijatyttö, tunsin hänet ulkonäöltä yliopiston käytäviltä. Hän näytti uniselta mutta suunnilleen yhtä päättäväiseltä kuin minäkin. Sattuipa kerrankin tosiaan näin mukavasti, että pääsin treenaamaan ihan kahteen pekkaan viehättävän naisen kanssa. Harmitti vain, että hän oli niin kertakaikkisesti oman tasoni yläpuolella. Päästä varpaisiin persoonallisen kaunis. Jopa löysissä verkkareissa hänen täydellistynyttä pyöreyttä edustava takapuolensa pääsi oikeuksiinsa. Hieman leveähkö lantio korostui, kun verkkareiden lisäksi hän oli varustautunut melko tiukasti istuvaan valkoiseen toppiin. Pienet rinnat erottuivat topin alta arvoituksellisina kohoumina, jotka jättivät arvailujen varaan todellisen muotonsa. En voinut olla miettimättä, mitä kankaan alta mahtaisikaan löytyä. Näitä elämän peruskysymyksiä pohtiessani huikkasin tytölle puolihuolimattoman tervehdyksen, kun kerran olimme ainoat paikalla. Punatukkainen tyttö käänsi pyöreäposkiset kasvonsa minuun päin, ja näytti tunnistavan minut ulkonäöltä. Hän vastasi tervehdykseeni pienen hämmentyneen hymyn kera, kai itsekin ihmetellen hiljaista aamua.
Yritin unohtaa koko naisen. Vitutti ajatella, että tuollaisia kiusauksia miehen tielle asetetaan. Siinä hän venyttelee rintalihaksiaan kaikessa rauhassa, niin vetovoimaisena, mutta täysin saavuttamattomana. Eihän häntä voi mielestään sulkeakaan, kun vartalon sulot ovat koko ajan siinä muutaman metrin säteellä ihailtavana. Lopulta päätinkin vain nauttia tilanteesta. Katsella kaikessa rauhassa, eihän se syntiä ole. Kunhan muistan vain oman olkapääsarjanikin tehdä, tuskin tyttö sentään vaivautuu. Tämähän on kuin entisaikojen ruhtinaiden hoveissa, oma viihdyttäjä ja kaikki. Tunsin pientä vääntöä vatsanpohjassani. Tyttö oli juuri minun makuuni, enkä voinut vastustaa jännitystä, joka hiipi paitsi ajatuksiini, myös Nalle Puh –kalsareihini. Vaihdoin sentään muutaman sanan hänen kanssaan hiljaisesta aamusta. Hän oli iloisella tuulella, mutta minua hänen läsnäolonsa alkoi vaivata. Ääneni tuntui omituisen epävarmalta ja käänsin kiusaantuneena katseeni, muka ojentajiani venytellen.
Jossain vaiheessa punatukkainen tyttö seisoi peilin edessä ja teki jotain ihmeellisiä, varmaan aerobictunneilla opittuja vempautuskiepautusliikkeitään, joita olisin toisessa tilanteessa saattanut arvioida hyvinkin kriittisesti. Mutta kai ne kiinteyttää tai jotain. Itse istuin sivummalla käsipainojen kanssa taukoa viettäen. Yritin päätellä, mitä lihaksia tytön tekemät merkilliset liikkeet oikein kehittävät, ja juutuin suorastaan tuijottamaan hänen liikehdintäänsä. Olin sopivasti takavasemmalla, joten ei hän katsettani voinut huomata. Yhtäkkiä tyttö lopetti liikkeensä ja jäi katsomaan johonkin kaukaisuuteen. Ihmettelin, mikä hänelle oikein tuli. Jotenkin takaraivossani alkoi pikkuhiljaa häiritä hänen omituinen käytöksensä, ja yritin katsella, mihin suuntaan hän oikein tuijottaa. Käänsin päätäni ja näin hänen tuijottavan... minua, peilin kautta perkele. Hän oli tietysti huomannut, millä silmällä olin häntä katsonut. Säpsähdin hereille, punastuin ja yritin muka kysellä, mihin tuo liike vaikuttaa. Tytön hymy oli kuitenkin karissut kasvoilta, kai hän oli säikähtänytkin vähän. Kai punasteluni ja tökerö puheeni kuitenkin paljasti hänelle, että olin täysin vaaraton tapaus, pahainen pojannulikka, joka oli päässyt salaa tirkistelemään ja jäänyt kiinni. Harmitti vietävästi.
Pian kuitenkin huomasin, että tyttö taisikin olla hieman imarreltu katseistani. Hän vilkuili minua hymyillen, tuli viereeni, ja selitti jotain palautumisesta ja urheilujuomista. En osannut vastata mitään, mutta palauduin kuitenkin nolostumisestani ja hikeni alkoi taas tuntua kylmältä, kun kasvoihin pakkautunut veri palasi omille teilleen. Autoin häntä siirtämään suurimpia painoja pois tieltä, ja tunsin taas itseni ihan normaaliksi ihmiseksi. Välttelin kuitenkin tytön kirkasta katsetta, mikä tuntui huvittavan häntä entistä enemmän. Harkitsin jo pikaista poistumista, mutta päätin olla sen verran mies, että en pakenisi kesken hyvän treenin. Eniten harmitti koko ajan kovettumaan pyrkivä kaluni. Tyttö tuntui kumartelevan tahallaan lähistölläni niin, että pakarat piirtyivät verkkarien kankaaseen kutsuvina. Jouduin peittelemään seisokkiani.
Yhtäkkiä kuulin ison tömähdyksen ja perään railakasta kiroilua. Punatukkainen tyttö oli kumarassa varpaitaan pidellen ja potkaisi toisella jalallaan neljän kilon käsipainoa, joka vyöryi jalkoihini. ”Vittu kun tippu tuo paino varpaille.” Pistin painon paikalleen ja ehdotin, että hän ottaisi sisäpelikenkänsä pois. Hän istui varovasti penkin reunalle ja alkoi avata kengännauhoja. Muka herrasmiehenä menin polvilleni ja hivutin kengän tytön sirosta jalasta. Tyttö istui nyt hiljaa selkänsä suoristaneena, eikä sanonut mitään. ”Jos mä otan tän sukan kanssa pois”, ehdotin ja tyttö nyökkäsi hyväksyvästi. Valkoinen puuvillasukka oli hieman hionnut, mutta yritin vetää sen varovasti jalasta, että en satuttaisi kipeitä varpaita. Heitin sukan kengän seuraksi ja laskin tytön jalan varovasti maahan. Varpaissa ei näkynyt mitään jälkiä. Ajattelin jo, että tyttö taitaakin olla varsinainen prinsessa, mutta yritin pitää kohteliaisuudesta kiinni ja olin muka huojentunut, että ei tainnut käydä pahemmin. Ihmettelin, miksi loukkaantuneen kasvoille oli hiipinyt pientä hymynpoikastakin. ”Juu, taisin säikähtää vähän turhaan”, tyttö vastasi. Nousin istumaan viereiselle penkille ja kehotin häntä kuitenkin varalta tarkkailemaan varpaita turpoamisen varalta. Jos vaikka on hiusmurtumia, voihan niinkin käydä. Tyttö kiitti avusta, nousi ja lähti varovasti astelemaan kohti naisten pukuhuonetta. Olin tyytyväinen hänen lähtöönsä.
Kun punatukkainen tyttö oli jo ehtinyt pukuhuoneen puolelle, tajusin hänen jättäneen kenkänsä ja sukkansa salille. Meinasin huikata hänen peränsä, mutta en viitsinyt alkaa huutamaan, vaan nostin ne vain penkille näkyviin. Eiköhän se tule mieleen vielä ennen kotiinlähtöä. Olin juuri aloittamassa hauisvääntöä, kun kuulin oven äänen. ”Hei jäikö se minun kenkä sinne!”, kuulin tytön kysyvän. Jotenkin ääni kuulosti epävarmalta, ja käännyin katsomaan. Ovenraosta kurkistavan suihkun märäksi kasteleman pään lisäksi sain nähdä paljaan olkapään nojaavan karmiin. ”Viitsisitkö tuoda sen tänne, etten sotke jalkojani”, tyttö pyysi suihkunraikkaana. Mutisin myöntävän vastauksen ja lähdin hakemaan kenkää. Olin todella vaivautunut kävellessäni kohti naisten pukuhuonetta. Tyttö katsoi suoraan silmiin, ja mietin, oliko hän alasti. Kävelin kuin zombie, kurkottaen käsilläni niin pitkälle eteen kuin yletin. Ojentaessani vaatekappaleita hänelle meinasin horjahtaa eteenpäin, ja jouduin astumaan vielä askeleen lähemmäksi. ”Kiitti”, tyttö sanoi virnistäen ja mutisin taas vastauksen. Tässä vaiheessa katseeni karkasi hallinnastani ja laskeutui tutkimaan paljasta olkapäätä. Olin juuri kääntymässä takaisin, kun kuulin hieman värisevän tytönäänen. ”Haluaisitsä nyt sen palkinnon, tai siis kiitoksen.” Tajusin salamannopeasti mahdollisuuden ja merkillisen voimakas tunne kouraisi vatsaani, kun pysähdyin katsomaan takaisin punatukkaisen tytön ilkikurisiin silmiin. ”Huomasin että sinulla on vähän jäykkyyttä... lihaksissa.”, hän sanoi käteeni tarttuen. En vastustellut, kun minut vedettiin naisten pukuhuoneeseen. Punatukkainen tyttö oli alasti. Ehdin nähdä vilauksen hänen rinnoistaan, kiinteistä pienistä kohoumista, jotka täydellistivät naisvartaloa yhdessä pienen pömppömasun kanssa. Tyttö talutti minua päättäväisesti kohti vessaa, ja minä olin vangittu askelten tahdissa tärähtelevien pakaroiden pyöreyteen, notkeana kaartuvaan selkään ja kuumana sormiani polttavaan naisen käteen.
Vessaan päästyämme punatukkainen tyttö irrotti otteensa kädestäni, heitti kenkänsä nurkkaan ja lukitsi oven. Halusin suudella häntä ja tartuin siroihin olkapäihin vetääkseni hänet syliini. Hän kuitenkin irrotti otteeni hymyillen ja työnsi minu seinää vasten nojaamaan. Mietin mitä oli tulossa, kalu verkkareissa telttana pullottaen. Nainen, kaunis alaston nainen edessänim tuntui haluavan kiusata minua vartalonsa kaarilla. Tajusin, että ohjat ovat hänellä, katselin vain, kuinka hän tavoitteli kissamaisen raukeaa liikehdintää venyttäessään vartaloaan rintojaan eteenpäin työntäen. Ojensin käteni kohti häntä kutsuen syleilyyni, mutta sain vastaukseksi vain pienen läpsäyksen sormilleni. Hämmentyneenä annoin katseeni painua, kunnes se kiinnittyi jalkovälin punertavaan karvoitukseen, joka peitti puolittain eroottisimmat alueet. Silloin jalat liikahtivat, punatukkainen tyttö polvistui sirosti eteeni ja laski hetkeksi kätensä polvilleen. Katsoimme toisiamme silmiin, olin näkevinäni tummissa silmissä kysymyksen, johon vastasin varovasti nyökkäämällä. Silloin tyttö nosti kätensä, työnsi ne hivuttamalla paitani alle ja veti housunkaulustani hieman alaspäin. Hän raotti toisella kädellään housujani ja työnsi toisen alavatsaa sormeillen kalulleni saakka. Hellät sormet kiertyivät penikseni tyveen ja värähdin kosketuksesta. Varovasti hän venytti housujani niin, että sai vedettyä kaluni näkyviin. Hänen silmänsä katselivat tarkkaavaisesti lopulliseen mittaansa paisuvaa elintäni joka puolelta ja sormet tiukensivat otetaan vetäen esinahkaa taakse saaden aikaan huokauksen huulilleni.
Kaluni on muuten virallisella tavalla (kiinteä mitta häpyluuta vasten painaen) parhaimmillaan noin 15 senttiä pitkä. Paksu verisuoni kulkee yläpinnalla, seisokissa selvästi erottuvana tummana kohoumana. Ympärysmitta on paksuimmalta kohdalta terskan tyvestä 14,5 cm, Siitä se kapenee hieman, kunnes taas paksunee keskivaiheilla. Penis on lähes tarkalleen suora, seisokissa hieman vaakatasosta ylöspäin osoittava. Tumma karvoitus on tiheää ja karkeaa, en viitsi siistiä sitä koskaan kun ei sitä muut näe kuin minä. Lepotilassa esinahka peittää kalun kokonaan ja jää hieman kurttuun, ja kalu vetäytyy aika pieneksi. Pakkasella varsinkin, mutta saunassa tai urheillessa se taas kasvaa itsestään, samalla kun kivekset laskeutuvat lämpöä paeten.
Hitaasti punatukkainen tyttö alkoi liikutella esinahkaani, samalla kaluani tiiviisti katsoen. Toinen käsi tarttui arasti kasseihini ja tunnusteli nahan alla vapaasti liikkuvia pallejani. Päätin antaa tytön tehdä mitä haluaa, eihän hän antanut minun asiaan puuttua. Nojasin pääni taaksepäin seinää vasten ja suljin silmäni. Tunsin lämpimän käden kalullani varovasti liikkumassa. Tunsin kuinka lämpö sisälläni kasvoi, tuntui kuin olisin suorastaan rakastunut, niin suurta nautintoa tuo kosketus minulle toi. Annoin kaiken tapahtua, kuulin vain oman hengitykseni kiihtyneen.
Yhtäkkiä tunsin kuin sähköiskun lyövän kalustani aina varpaisiin asti. Avasin silmäni ja sävähdin katsomaan alas. Punatukkainen tyttö veti päänsä säikähtäneenä kauemmas ja käden liike pysähtyi. Tajusin, että isku oli ollut huulten hellä kosketus kaluni päässä. Rentouduin ja puhalsin ilman keuhkoistani vapautuneena. Tyttö katsoi silmiini ja näki kai niistä hyväksynnän, sillä sain nähdä kapeiden huulten avautuvan ja pään nytkähtävän varovasti kohti kaluani. Kaluni pää katosi hitaasti näkyvistä ja sain tuntea pehmeiden huulten kietovan sen otteeseensa. Kielen kärki tavoitteli varovasti penistäni, nuolaisi sitten reilummin ja nyt näin taas tytön katseen kohoavan. Yritin pitää malttini ja nyökkäsin hymyillen, suljin sitten taas silmäni ja nojasin taakse. Hitaasti tyttö alkoi työnsä. Hän tarttui toisella kädellään tiukasti kalun tyveen ja otti toisella tukea reidestäni. Sain tuntea hänen kielensä kaluni varrella tunnustelemassa arasti. Samalla tunsin hänen poskensa pehmeän lämmön arimpia alueitani vasten. Välillä suudelmat kostuttivat herkkää ihoa, mutta yhä tiiviimmin punatukkainen tyttö halusi kaluni suuhunsa. Sormet liikkuivat hitaasti kalun varrella, ja samalla tytön sileä, jännityksestä punoittava otsa lähestyi vatsaani, kunnes käsi irroitti otteensa ja tunsin nenänpään kosketuksen karvoitukseni keskellä. Vehkeeni oli nyt lähes kokonaan lämpimän suun syleilyssä. Hitaasti hän taas vetäytyi kauemmas, tavoitellen nyt tasaista liikettä.
Nostin kättäni koskettaakseni kuultavaa poskea, mutta ehdin vain hipaista, kun käteni työnnettiin pois. Katsoin tyttöä silmiin, ja tämä teki silmillään kieltävän eleen kaluni yhä suussaan. Käsi varrella alkoi liikkua nopeammin ja kuopat poskissa syvenivät. Tuntui kuin kaluani imisi naisen sisään jokin korkeampi voima. Punaisista hiuksista tipahteli vettä lattialle pään nyökähdellessä suihinoton tahdissa. Merkillisellä tavalla tytön sormet tuntuivat puristavan kaluani välillä tiukemmin ja välillä taas hellittäen, kunnes yhtäkkiä hän otti sen taas lähes kokonaan suuhunsa. Sormet kiertyivät aivan kaluni juureen ja puristivat tiukasti. Tytön toinen käsi takertui housunlahkeeseeni ja repi sitä niin, että kangas kiristyi jalkani ympärille. Tyttö jännittyi ja tärähteli orgasminsa tullessa. Samalla huulet tiukensivat otettaan kalustani, ja orgasmin aaltojen tullessa hänen suunsa alkoi tehdä nielemistä muistuttavaa liikettä. Tätä en enää kestänyt, vaan tunsin oman orgasmini tulevan. Sperma syöksyi suoraan tytön kurkkuun ja katosi sinne tytön pumpatessa lemmennestettäni kontrolloimattomalla liikkeellään. Tartuin kiinni housunlahjettani repivään käteen ja laukesimme yhdessä, käsi kädessä, kun vaikerrus pääsi huuliltani. Kun tunsin huippuni laskevan, katsoin taas tyttöä silmiin ja hän tuntui rentoutuvan samalla. Kaluni alkoi pehmentyä, mutta tyttö halusi pitää sen suussaan vielä hetken, samalla spermaa nieleskellen ja kielellään hyväillen. Lopulta hän päästi sen otteestaan, laski kätensä ja vaipui istualleen lattialle. Jalkani tuntuivat lyijynraskailta, mutta järki alkoi vähitellen palata päähäni. Alaston tyttö karulla kivilattialla oli kaunis kuin lumen keskeltä nouseva kevään ensimmäinen kukka. Vedin housuni jalkaan ja uskaltauduin suutelemaan tyttöä hellästi otsalle. Hän hymyili ja autoin hänet kädestä tukien ylös. Laskin käteni vielä hetkeksi tuolle täydellisesti muotoillulle takapuolelle, nyökkäsin lyhyesti ja livahdin ovesta, ennen kuin pukuhuoneeseen ehtii muita.
---------------
Mitäs tykkäsitte? Olihan tämä vähän miehen näkökulmasta kirjoitettu, mutta ei ole noista naisista niin hirveästi kokemusta, että voisi siinä mielessä kirjoittaa. Kommentteja kiitos, varsinkin naisilta!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Unohdin kiitttää nimimerkkiä "feministi", joka kommentillaan inspiroi minua tämä kokemuksen kirjallista muotoa hioessani. Siis kiitos hänelle.
Ihan luulin, että naiset joukolla ryntäävät ylistämään tarinaani. Ei näköjään.
Mitäs kirjoittaisin seuraavaksi? Kinky-tarinan naisesta, joka tykkää sitoa miehiä sänkyynsä ja saa orgasmeja pelkästään koskemalla huulillaan kalua? Miltä kuulostaisi? Voisinhan minä sellaisenkin naisen tavata. Toivomuksia saa esittää, rakkaat lukijani.
Herkullinen tarina. Kirjoita ihmeessä lisää, mieluummin kyllä "tavallista" kuin kinkyä.
Se kaipaamasi nais. ;o)