Lupasin palattuani kertoa kokemuksistani kyseisestä hotellista, joten tässä hieman tietoa hotellin palveluista ja liikkumisesta ja muutamista ostospaikoista. Hotellihan on täyden palvelun paikka ja kaikki pelasi todella hyvin, kävimme varmaan lähes kaikki palvelut kokeilemassa. Hotellin alueella ei kyllä tarvitse nähdä nälkää, pääravintolassa on aamiainen, päivällinen ja illallinen seisovasta pöydästä ja valinnanvaraa kyllä löytyy. Viikossa ei ehdi kyllästyä, vaikka joku niin voisi väittää. Sen lisäksi alueelta löytyy kolme muutakin ruokapaikka joissa voi päivisin syödä kevyemmin. Altaan vieressä on sekä allasbaari josta saa kylmiä juomia ja kahvia, sekä ns. vitamiinibaari josta sai hyvän makuisia hedelmistä tehtyjä "tuoremehuja" ilman alkoholia kannatta maistaa. Hotellialueen reunalla oli kahvila, josta sai kahvia ja jälkiruokia sekä jäätelöä. Kannatta myös illalla käydä näköalabaarissa siellä tornissa, näkymät ovat hienot ja siellä on tarjolla kuohuviiniä ja tavallisia viinejä sekä kahvia. Liikkuimme pääsääntöisesti dolmuksilla, joita menee noin 10 minuutin välein keskustaan. Osa menee suoraan Antalyan keskustaan toiset hieman kiertävät mutta oli mukava katsella maisemia. Ostoksilla kävimme sekä keskustan liikkeissä, 5 M Migroksessa ja Deepo Outletissa. Kaikkiin pääsee dolmuksilla, tosin Migrokseen emme löytäneet suoraan yhteyttä ja teimme sen varman päälle, ensin dolmuksella keskustaan sen jälkeen ratikalla museolle ja lopuksi kävelimme noin 1,5 km. Takaisin tulimme huomattavasti helpommin. Kun on tehnyt jotakin ostoksia Migroksessa ja kuittia näyttämällä pääsi ilmaiseen bussikuljetukseen keskustaan ja siitä hyppäsimme taas dolmukseen ja takaisin hotelliin. Kysyimme myös taksiautovälittäjältä, joka päivystää hotellin ulkopuolella paljonko Migroksen reissu olisi maksanut hinta oli 55 euroa . Taksi olisi odottanut 4 tuntia ja tuonut takaisin, mutta nyt menimme sinne vain alla 10 eurolla. Teimme kyllä yhden pidemmän reissun taksilla. Kävimme Dudenin vesiputouksilla, sekä ylä- että alaputouksella. Hinta oli 55 euroa ja taksi odotti koko ajan. Maksu suoritettiin aina takaisin tullessa. Suosittelen käymistä siellä. Taksissa on iltapäivisin enemmän tinkimisen varaa kuin aamulla. Deepo outlet oli shoppailun kannnalta hyvä paikka, sieltä löytyivät nuorisolle kaikki tuliaiset, sekä myös meille "vanhuksille" ja sinnekin pääsi todella hyvin hotellin edestä dolmuksella 103. Ja takaisin tullessa vain tien toiselle puolelle ja taas dolmuksella takaisin. Isolle Festival basaarille pääsee myös 103:lla. Kaiken kaikkiaan hyvä paikka ja voisin varmaan mennä sinne uudestaan. Paljon jäi vielä näkemättä.
Topkapista
sunnustaina palannut
0280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.