Eilen su

Ensiesittelyssä vain minä yksin ainoana kävijänä. Ilman minua ei olisi ketään käynyt. Siis ensiesittelyssä, jossa yleensä suurin kiinnostus, kertoo aika paljon myyntiajoita, ja että hintaa syytä tarkastaa...
4398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Ilman minua ei olisi ketään käynyt." Mistäs sen tiedät, jos kerran et olisi siellä ollut? Siellähän olisi voinut olla vaikka kuinka monta kävijää.

Äänestä
  • Aika sopiva vastakysymys ;))))))))))) Mutta asiaan. Jos kohteeseen ei ilmesty katsojia, siihen voi olla montakin syytä. Harvemmin hintapyynti on se 1. syy. Pyyntihän on ainoastaan suuntaa-antava arvio. Sijainti ja itse asunto/yhtiö ovat ne ratkaisevat tekijät.

    Äänestä

Olen nähnyt tammi- ja helmikuussa näytön jossa oli tungosta, vaikka hintapyyntö oli selvästi yläkanttiin kuntoon nähden. Koko ja sijainti olivat melko hyvät hintapyyntiin nähden. Paikalla oli siis yli 15 perhettä. Hintapyynti ei ole se asia miksi sinne ei tulla. Aina saa tarjota mitä haluaa. tiedät sen jos olet joskus itse ostanut asuntoa tai edes tarjonnut jotain.

Äänestä

.. kohteesta kuin nykyisestä markkinatilanteesta. Kauppamääristä en tiedä, mutta se on ainakin jo uutisoitu, että näytöillä käy enemmän väkeä kuin vuosi sitten! Eli ainakin kiinnostuneita riittää - ja patoutunutta ostotarvetta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ensiesittelyssä kirjoitti:

Ensiesittelyssä vain minä yksin ainoana kävijänä. Ilman minua ei olisi ketään käynyt. Siis ensiesittelyssä, jossa yleensä suurin kiinnostus, kertoo aika paljon myyntiajoita, ja että hintaa syytä tarkastaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu