Ostin vuodenvaihteessa AEG akkuporakonepaketin 18 V kone, kaksi akkua ja virtalähde. Käytin pari kertaa ja toinen akku simahti. Kone ja toinen akku toimivat toistaiseksi hyvin. Vein akun myyjälle takuuhuoltoon. Ei käynyt; pitää tuoda koko paketti. AEG kuulema tutkii, missä vika on.
Olisi jäänyt viikonlopun remontit vähiin, ellei muutama vuosi sitten Starkilta ostettu 25 euron akkukone olisi ollut käytössä. Myyjän mukaan sama pätee koko kokonaisuuteen: jos yksikin osa akku, pora tai laturi menee takuuaikana rikki, on tuotava koko paketti takuuhuoltoon. Tästä ei ainakaan myyjä minua ostotilanteessa informoinut. Jouduin tekemään kaksi reissua kauppaan.
Miten yritys voi romuttaa konseptinsa tällä lailla? Kahden akun etuhan on, että jos toinen on syystä tai toisesta pois käytöstä, niin toisen akun varassa työtä voi jatkaa.
Nyt sitten odotellaan, milloin tutkimus on ohi ja saadaan työkalu takaisin. Ammattilaiselle (en ole) tilanne voi olla vaikea, joten kannattaa kysellä takuukäytäntöjä ennen ostopäätöstä.
AEG takuuhuolto -katso ennen kuin ostat
Asiakas, joka ei palaa
2809
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Kahden akun etuhan on, että jos toinen on syystä tai toisesta pois käytöstä, niin toisen akun varassa työtä voi jatkaa." No, miksi et jatkanut vienyt pakettia vkl:n jälkeen huoltoon?
Ei meillä palvelut parane jos asiakkaat joutuvat keksimään keinoja pienentääkseen huonon palvelun haittoja. Tässä tapauksessa syy on yksinkertainen: Olen ko. paikkakunnalla vain viikonlopun ja lähden sunnuntai iltana takaisin kotiin. (Tietysti voisin kuljetella laitteen AEG:n huoltoon, joka on kotipaikkakunnallani. Myyjä kuitenkin vastaa takuusta, joten tuote on takuun aikana aina viisasta palauttaa myyjälle). Lisäksi minulla oli tuo halpiskone käytössä. Nyt paketti tuli takaisin ja korjauksena oli viallisen akun vaihto. Tuli seuraavana torstaina. Ihmettelisit nyt oikeita asioita.