Nyt loppui sitten takkuaminen exän kanssa (tosin viime aikoina enää hirveästi takuta ole tarvinnut), kun lasten isä kuoli aivan yhtäkkisesti. Exän äiti soitti, että poikansa on kuollut ja sanoinkin sille, että olen osannut odottaa tätä puhelua, kun lasten isän elämä on ollut vähän sekaisin jo pitkään kaljan yms. asioiden takia. Meidän erosta on jo kauan ja lapsetkaan ei isäänsä kovin useasti ole tavanneet, kun ei sillä ole ollut niitä rahaa tavata, mutta siltikin tuntuu oudolta, että nyt sitä ei oikeasti enää ole. Lapset ei ole hirveästi asiaan reagoineet tai ainakaan eivät sitä mulle ole näyttäneet, mutta aika varmaan näyttää miten käy. Lasten isä haudataan perjantaina ja sinne ollaan menossa tietenkin, mutta inhottaa ajatus mennä muistotilaisuuteen ex-anopin ym. porukan kanssa, joita sinne tulee, mutta ei taida sellaista syytä olla minkä varjolla lähtisin nostelemaan suoraan hautajaisista. Nyt olen sitten oikeasti ihan totaali-yh, vaikka sitä olen käytännössä ollut jo 9 vuotta. Silti en olisi halunnut, että lasten isä kuolee (40-vuotiaana), vaikkei sitä nyt juuri isäksi ole voinut sanoa, mutta on kuitenkin ollut olemassa jossain...
No niin...
Yksi yh-äiti vain
11712
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Erään aikakauden loppu. Sinulle exän kuolema tarkoittaa sitä, että hän, jonka kanssa olet tehnyt elämäsi merkittävimmät asiat, ei ole enää sinun kanssasi "muistoja jakamassa". Isän ikävä iskee lapsiin vasta aikuisena. Olen itse miettinyt moneen kertaan, miten suhtautuisin, jos samanlainen viesti tulisi minulle ja lapsille. Miten suhtautuisin, miten lapset... Olen jopa miettinyt käytännön kysymyksiä alaikäisten lasten kannalta. Olen jopa toivonut viestiä. Mutta sitähän ei saa ääneen sanoa. Miksi menette muistotilaisuuteen kuuntelemaan korulauseita? Keitä teidän tarvitsee pokkuroida? Ex-anoppiako? Minä lähdin isäni hautajaisista suoraan kappelista kotiin ja join kahvini kotoisasti keittiönpöydän vieressä ja toivotin ääneen hyvää matkaa Faijalle. En jaksanut osallistua teatteriin jota pidetään hautajaisissa ja kuunnella paskanjauhantaa miehestä, jolle viina oli ykkönen niin kauan kuin muistini kantaa. Hän oli eri ihminen sisaruksilleen ja äidilleen, meille lapsilleen hän oli vieras ihminen. Miksi mennä pakosta tilaisuuteen jossa ei ole hyvä olla? Kohteliaisuudesta jotakuta kohtaan? Vainajakaan mieltänsä tuskin pahoittaa, vaikkei lapsia sinne rahdata. JOS lapset muistotilaisuuteen haluavat mennä, silloin menet tietenkin heidän tuekseen, mutta anna heille valinnanvapaus. Jos menette, nosta nokka pystyyn, ylpeänä lapsistasi, etkä anna kenenkään talloa sinua. Olet tehnyt kahden työn, sinua pitäisi kiittää. Älä hetkeäkään ajattele, että kenelläkään on oikeutta katsoa sinua tai lapsia päästä varpaisiin tai ihmetellä läsnäoloasi. Menet tai et, aina joku huomauttaa siitä kuitenkin "Ei sitten Maija tullut" tai "Mitä ihmettä se Maija täällä teki, eronneetkin jo 9 vuotta sitten". Lapsia ei taas hautajaisiin voi yksin päästää, joten... Rauha lastesi isän muistolle, ehkä tämä oli se, jota hän elämältään halusikin.
Tiedätkö, että välillä itsekin olen toivonut, että se viesti tulisi, mutta nyt kun se tuli niin ei se tuntunut hyvältä. Olis se mies voinut elossa pysyä jo lastenkin takia, mutta sen elämäntyylillä tuon viestin tuleminen oli tosiaan vain aikakysymys. Menemme muistotilaisuuteen nimenomaan lasten takia, joskaan en ymmärrä miksi ne sinne niin kauheasti haluaa mennä, koska kukaan lasten isän sukulaisista ei ole ollut kiinostunut näistä lapsista pitkään aikaan ja mä luulen, että nyt, kun se isäkin on poissa niin meidän yhteiset lapset voi kokonaan unohtaa. Pakkohan siihen tilaisuteen ei tosiaankaan ole mennä, enkä menisi millään ilveellä, jos kysymys oliskin vain minusta, mutta ketään ei sinne pokkuroimaan mennä, ollaan vain sen aikaa, että kehtaan sanoa, että nyt lähdetään, ajomatka kotia on kuitenkin pitkä. Ja vainaja ei muuten luultavasti mieltään pahoittaisi, vaikka ei sinne muistotilaisuuteen mentäisikään... Ymmärtäis luultavasti miksi emme sinne mene. Toisaalta ei mun tarvi ajatella sitä, että kukaan ajattelis, että miksi mä sinne menisin, mut on kyllä ihan kutsuttu lasten kanssa. Ollaan jonkinlaisissa väleissä ex-anopin kanssa, joten voin senkin puolesta mennä. Mä luulen, että ex-mieheni ja lasteni isä on saanut rauhan elämäänsä nyt, ei tarvi miettiä mistä sais rahat seuraaviin kaljoihin, mitä tehdä taas, kun vouti lähettää seuraavan lappunsa yms. Helpompaa hänen elämänsä on nyt, toivottavasti ainakin !
Käytännön asioita: hae lapsille puoliorvon eläke, ota selvää onko isä-vainaalla ollut henkivakuutus, jos oli viime vuosina työelämässä voi olla työntekijän ryhmähenkivakuutus. Tekstisi vaikutti että päätoiminen kaljavellu. Lapsilla on kuitenkin perintöoikeus isäänsä, jolta tuskin mitään jäi, mutta lapset perivät isänsä osuuden aikanaan isovanhempien jälkeen. Voit pysytellä ex-anopin kanssa asiallisissa väleissä. Olen nähnyt tapauksen, jossa isä joi itsensä hengiltä ja isovanhemmat eivät olleet missään tekemisissä lastenlasten kanssa... kunnes saivat kutsun pojan tyttären häihin, itkivät siellä onnesta, olivat luulleet ettei lapset (ja heidän paha äiti) halua olla yhteydessä.
Sukulaistahoilla voidaan todella ajatella sisimmässään jotain muuta kuin oletamme. Elämä ei pääty hautajaisiin.
Mä tiesin, että lapset tulee samaan lapseneläkettä, mutta ajattelin, että odottelen hetken aikaa ennenkuin sitä lähden hakemaan. KELA:n sivuilla lisäksi luki, että "hae lasteneläkettä seuraavan kuukauden alusta, kun vanhempi kuollut". No kuitenkin ei menny, kun reilu viikko tuli KELA:sta kirjeet, että väestörekisterikeskus oli lähettänyt sinne tiedon vanhemman kuolemasta eli ne laput on jo täytetty ja lähetetty ja tässä nyt sitten odotellaan KELA:n päätöstä, että mitä lapseneläke tulee olemaan Ja ehti se lasten isä olla yhteensä 15 vuotta töissä eli ne hakemukset laitetaan vielä työeläkelaitokselle, josko sieltä tulis jotain. Meinas silmät pudota toisaalta päästä, kun nuo lapsieläkkeen hakulaput tuli reilun kuukauden päästä eli siinä se koneisto toimi yllättävän nopeasti. Mulla ei ole tarkoitus olla minkäälaisissa tekemisissä ex-anopin kanssa lasten isän hautajaisten jälkeen. Sille ihmiselle on annettu kaikki mahdollisuudet "tuntea" poikansa lapset, mutta se ei ole niistä ollut kiinnostunut. Ei ole tullut joululahjoja, ei synttärilahjoja, ei edes korttia moneen vuoteen. Ja nyt mä luulen, että kun poikansa on kuollut niin sen lapset sitten tavallaan "unohtuu" siinä samassa. Ja isältä ei tosiaan mitään perintöä jäänyt, velkaa vain...
Kyllä se luultavasti tässä meidän tapauksessa päättyy se sukulaisuussuhde lasten isän hautajaisiin. Ei sitä oikeastaan ole ollut olemassa tähänkään asti, niin nyt se päättyy niiden isän sukulaisten taholta kokonaan. Tai eihän lasten tädit, joita 3, ole koskaan olleet kiinnostuneita veljensä lapsista ja mummonkin kiinnostunut ollut hyvin vähäistä. Lapset ei isän puolen sukuansa kaipaa, koska eivät sitä oikeastaan tunne, mutta mä ihmettelen, varsinkin tuon mummon kohdalla, että miten ihminen voi olla tuollainen...
parashan se on olla odottamatta mitään, ei ainakaan enempää pety lasten puolesta, omat pettymyksesi olet jo varmaan loppuun elänyt. Lapset ovat kuitenkin kirjoittamaton sivu, tiedä vielä minkälaisia sukulaiskontakteja ottavat ja ehkä saavatkin luotua oma-aloitteiseseti, sitten myöhemmin. Ajattelin vaan, että hyvä kun menet sinne hautajaisiin jos lapsekin sinne haluavat mennä.
kannalta että siellä annat kaikkien ymmärtää että lapsiin saa pitää yhteyttä ja että olet asialle myönteinen. Ettei lapset menetä kaikkia isänpuoleisia sukulaisiaan samaan syssyyn.
Mä mietin ja toivon tälläkin hetkellä että exäni/lasteni isä kuolisi!!! Kuulostaa rankalle varmaan, mutta tarinani menee näin: Oma tilanteeni on siis saman kaltainen joskin vielä pahasti kesken on toi takkuaminen. Inhottava alkkis on siis exäni ja viime marraskuussa teki viimeisen känni sekoilunsa ja hajotti yhteisen asunnon kännis päissään suuttuneena. Pahinta on se että lapset, 1 ja 3 vuotta, piti olla syvässä unessa (yöllä kun tää riehuminen tapahtui) mutta kävikin aamulla karu totuus ilmi että 3 vuotias on ollut hereillä ja peloissaan sängyssä ja kuullut kuinka isä huutaa ja rikkoo paikkoja. 3- vuotias näki useita viikkoja painajaisia ja palaa edelleen 5kk päästä tapahtuneesta siihen iltaan ja kertaa tapahtumia minulle, toteaa loppuun että isä on hänelle vihainen eikä isä rakasta häntä... Siihen kaatui jahkailut ja 5 vuoden suhteen lopettamis "yritykset" kun potkaisin poliisin avustuksella ukon pihalle ja vaihdoin lukot sekä tein harvinaisen selväksi että homma loppui siihen. Jonkun viikon se majaili sukulaisella jonka jälkeen paineli ruotsiin eikä tänä päivänä ole sieltä tullut lapsiaan edes tervehtimään, puhumattakaan siitä että jätti taakseen hillittömän velka taakan yksin tietysti minun harteille eikä pennin latia ole maksanut elatus apua. Olisin ollut ja olen edelleen valmis siihen että isä olisi lasten kanssa ihan niin paljon kuin haluaa, mutta luovuttamaan en suostu lapsiani alkoholistin luo asumaan ja vielä toiseen maahan kuten hän ehdotti. Viina vie miestä edelleen, ja nyt myös uusi nainen ja sen lapset. Kävimmekin sitten raskaan tivaamis keskustelun missä vaadin saada tietää haluaako/aikooko se olla ikinä missään tekemisissä lasten elämässä? Ja valinta hänellä oli uusi "perhe" toisessa maassa, varsin kylmästi hylkää lapset tänne niinkuin on hylännyt 10-15 vuotta sitten 4 kpl ensin ruotsiin. Nyt se päätti että parempi myöhään kuin ei milloinkaan olla isä niille neljälle (3 eri äidistä) lapselle jotka tuli unohdettua aikanaan... Mun tajuntaani ei vaan yksinkertaisesti mahdu miten sairas ihmisen pitää olla voidakseen tehdä tuollaisia päätöksiä kun hylätä lapsiaan??? Kovasti väittää rakastavansa jokaista siitostaan mutta käytös kertoo minusta jotain aivan muuta. Ymmärrän toki että alkoholismi on sairaus mutta kyllä tolla äijällä täytyy olla paljon laajempi taudin kuva kun pelkkä normi juoppous.. Siinä sitten tuleekin tämä syy miksi toivon toisen ihmisen kuolemaa.. Jos se olisi vaan kuollut, se olisi vapaa vastuusta, se ei voisi huolehtia jälkikasvustaan. Nyt se vaan "päättää" olla tekemättä näin. Valitsee helpoimman tien välittämättä siitä keneen sattuu. Noilla päätöksillään se satuttaa lapsiaan pahimmalla mahdollisella tavalla mitä lastaan vaan oma vanhempi voi. Jos se olisi kuollut ei lapsillakaan olisi syytä vihata isäänsä siitä ettei isää vaan ole. Ja puhun nyt siis lapsista niin että ne kun tulee siihen ikään että ne jostain jotain tajuaa vähän syvemmin niin tottakai minun on kerrottava miten asiat oikeasti meni, voinhan minä nyt niille puhua kauniisti ja kertoa valheita siitä miksi isä ei heitä nää, mutta myöhemmin??? Se tulee tekemään hirveät haavat lapsiin ja todennäköisesti tulee vaikuttamaan niiden kehitykseen ja kasvuun ihmisinä jollain tapaa. Siksi toivon hänen olevan mielummin kuollut kuin vaan tunnevammainen alkoholisti/narsisti... Onhan se tietysti hyvä että se on nyt sitten 15 vuoden viiveellä isää edes jollekin sen lapsista mutta silti mulla ei tällaiseen kriisin aikaan riitä sympatia muille kuin omille lapsilleni joiden kärsimystä joudun seuraamaan vierestä. Terapiaan joudutaan lähtemään kaikki...
hautajaisten jatkoille? Se on jokaisen oma asia, jos ei sinne mene.
kutsumatta kehdosta hautaan jatkoille kaikki vaikka ei huvittaisikaan.