lisäruokaa

minkä ikäisenä olette aloittaneet antamaan lisäruokia? oletko aloittanut perunalla? entäs velli?
5468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Marjasoseita alettiin antamaan kun poika oli 2kk kun korviketta meni hirveät määrät vuorokaudessa ja nyt poika 3,5kk ja aloitettiin juuri antamaan ruokasoseita.Aloitimme peruna-porkkanalla ja eilen ekan kerran annoin kasvista.Neuvolasta neuvottiin aloittamaan esim.peruna-porkkana,kasvis ja bataattisoseilla niin että yhtä ruokaa antaa n.viikon jotta näkee sopiiko vauvan vatsalle.

Äänestä

Ensin annoin maissivelliä iltaisin (totuttelun jälkeen) tai jos piti lähteä johonkin missä vauvan syöttäminen olisi ollut hankalaa. Velli piti nälkää päivisin poissa 2-3h kun korvike tai äidinmaito vain n.1h. Vauva oli silloin vajaan 3kk. Neuvolassa sitten juteltiin vauvan jatkuvasta nälästä ja painon vähäisestä noususta ja sain kehotuksen aloittaa kiinteät ja ne aloitettiin maissisoseella. Näin siksi että maissi oli vellin muodossa jo turvalliseksi todettu. Pari viikkoa mentiin sillä ja sitten otettiin totutteluun porkkanasose. Ensin sotkin sitä siihen maissiin ja sitten kun näin että ei tullut allergiaa niin sai sitä yksinään. Siitä eteen päin otettiin kerran viikossa uusi maku, yleensä niin että joka toinen viikko jokin hedelmä ja joka toinen viikko jokin vihannes. Peruna ei meidän lapselle meinannut maistua sitten millään. Se oli oikeastaan ainut ruoka mitä kieltäytyi syömästä tosi pitkään. Kaikkea muuta suostui syömään ekan maistias kerran jälkeen jo puoli purkkia kerrallaan. Nyt kun lapsi on jo 6kk niin perunakin menee kunhan siinä on joukossa muutakin. Meillä kävi kiinteiden aloittamisen jälkeen niin että lapsen painokäyrä lähti heti nousuun mutta tasottui ensimmäise kuukauden jälkeen ja nyt se on taas laskusuuntainen vaikka lapsi syö "kuin hevonen". En ole enää asiasta kuitenkaan kovinkaan stressaantunut kun sain tietää että lapsen isä on ollut yhtä hoikkeliini lapsena enkä minäkään ole ollut mikään kovin tukeva. Tärkeintä on että lapseni kehittyy koko ajan ja on todella tyytyväinen ja iloinen lapsi.

Äänestä

Meillä aloitettiin lisäruuan anto kun vauva oli 6 kk. Hän sai käteensä maissinaksun, ja parin päivän päästä keitettyjä parsakaalipaloja. Hän ottaa ruuan nyrkkiinsä ja syö itse. Hampaita ei ole, mutta ikenillä jyrsii ja muussaa pehmeää ruokaa. Soseita ei ole annettu eikä anneta mikäli syö jatkossakin näin taidokkaasti ihan itse.

Äänestä

4kk pari kertaa teelusikan kärjellä makua suuhun 5kk soseiden maistelua, totuttelua ja palasia järsittäviksi 6kk sosetta menee 1/2 purkkia ja puuroa 0,5dl, lisätään kertoja tämän kuukauden aikana neljään ja otetaan mukaan lihat

Äänestä

ole aloittanut lisäruokien antoa,mut suunnitelmissa olisi alkaa opetteleu tuossa pojan täytettyä 3kk lusikallisella sosetta, saa nähä miten kelpaa =) vellistä en vielä tiedä, koska poika nukkuu yöt niin hyvin rintaruokinnankin jälkeen, ja siksi vaan toi teelusikallinen ettei vatsalaukku pääsis liiaksi venymään..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3kk kirjoitti:

minkä ikäisenä olette aloittaneet antamaan lisäruokia? oletko aloittanut perunalla? entäs velli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu