Paikalliset herrat hokevat juhlapuheissaan kasvukeskuksesta, ja loistavasta tulevaisuudesta, mutta kuinka mahtaa olla todellisuus? Yli 6-kymp,eläkeläisenä yritin tilata aikaa lääkärille terveyskeskuksesta mutta turhaan, sain kuulla olevani jonossa ( jälleen kerran) ja jonkin ajan kuluttua naisääni kertoi että en voi antaa minkäänlaista aikaa. Ainoa mitä voin tehdä, saat puhelin ajan lääkärille joka soittaa Sinulle,ja voitte sopia jatkosta. No jahkailun jälkeen pääsin verikokeeseen , josta tulokset viikon kuluttua, aikaa kuluu ensimmäisestä soitosta tolosten saamiseen kokonaista 27vuorokautta ! ! Selitykseksi ei riitä lääkäripula, sitähän ollaan hoettu kaupungissa vuosikausia ilman näkyvämpää tulosta. Olen kuullut muilta saman tapaista kohtalua, joten lopuksi voi vain todeta, että tässä kaupungissa on todella paljon mälsää!
Surkea tilanne !!
Yli 60v!
161010
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Politkot on ryssineet tervydenhoidon. Kokomus haluaa sen yksityistää ja tehdä kalliiksi huviksi vain rikkaille. - Yli 40v ei enää hoideta. - Köyhät joutaakin kuolla pois, se on toivo-talkoot idea, fantastista !!
Terveydenhuollon yksityistämisen aloitti muuten sdp. Perheeni on sitten varmaan joko erityistapaus kun saamme/olemme saaneet hoitoa aina kun sitä on tarvittu. En laske perhettäni mitenkään varakkaaksi.
että näin.
Etkö ole yli 60 ikävuoteen mennessä onnistunut keräämään sen verran varallisuutta, että kävisit vaikkapa lääkäriasemalla? Ei se montaa kymppiä maksa, ja kelakin osallistuu.
Sinä ahne kerääjä ja kokokmuspaska, mene mätänemään suureen mausoleumiisi !
kitisit toissapäivänä SUBTV:n CHATISSA samasta asiasta.NOLOA!!
Taitaa olla nolo vain politkoille, jotka on ajaneet suomen kansan edut ja terveydenhoidon alennustilaan ! samaan aikaan rikkaat saa etua, ahneet syö kuormasta. ja Kansa ajetaan leipäjonihin. FANTASTISTA !!!
"samaan aikaan rikkaat saa etua, ahneet syö kuormasta. ja Kansa ajetaan leipäjonihin." Annapa joka käytännön esimerkki siitä miten poliitikot ovat syyllisiä ko. toimintaan, kuten väität.
Poliitikothan päättävät missä muodoissa hyvinvointivaltiomme asioita käsitellään, millaisia päätöksiä tehdään. Tämän saa kun äänestetään kauniita ja rohkeita, yleensä yksityisyrittäjiä kaikki tyynni tajuamatta, ettei yksikään yrittäjä ala sahaamaan omaa oksaansa esimerkiksi lääkäripalvelujen tuottajana. Tokihan jokainen yrittäjä haluaa asiakkaat itselleen, aletaan ajamaan lääkäripalvelujen yksityistämistä eikä sanallakaan mainita, että se on ja tulee olemaan osalle veronmaksajia aina liian kallista, vaikka KELA maksaisi mitä takaisin. KELA on valjastettu samaan yksityisten suosimiseen, ja se varmasti onkin valtakunnan virallinen terveydenhuollon järjestämisen linja, vaikka vielä yritetäänkin esittää jotain julkista terveydenhuoltoa. Aina onneksi koirat paskoo toisten tonteille, siitä voidaan turvallisesti puhua, nostattaa tunteita, ja samaan aikaan ihmiset vaikenevat todellisista ongelmista. Koiranpaska sentään maatuu luontoon kesässä, ihmiset kituvat hoidotta vuosia.
Esim. - Rikkaille vero-etua ja vero-alea. - Tasaverot ja maksut. - voittoa, tuloa ja työtä ei ahneet halua jakaa. - mutta haluavat jakaa talouskriisin. samaan aikaan, - köyhien turvaverkko heikentynyt. - kansa leipäjonoissa. - terveydenhoito ei toimi kunnolla, jne FANTASTISTA FANTASTISTA !!!
Rakennuttaa ilotaloja ulkomaille. SDP. SETA. Meidän köyhien verorahoilla. Berlusconi haluaa köyriä kaikki yli 18 v. tytöt suomesta. Tässä tämän illan uutiset. Äänestäkää SDP. Berlusconi sai Elintarvikeviraston Italiaan, kun käytti poikamiestaitojaan "suomen presidenttiin" !
Sinähän kumoat itsesi noissa väittämissäsi. Ensin sanot että rikkaat saavat veroa etuja ja veroa alea. Seuraavassa väittämässä väität että "tasaverot ja maksut"!?!?!?!?!? Miten joku voi saada veroetua jos maksaa yhtä paljon tuloistaan veroja, en ymmärrä! "voittoa, tuloa ja työtä ei ahneet halua jakaa", viittaat tällä varaankin kaikkien punikkien lempi aiheeseen optioihin ja bonuksiin. Optiot yms muut palkka järjestelyt on tätä päivää. Minusta on vain hyvä asia että yhtiöön sitoutetaan johtajia bonusjärjestelmin, esim Nokia. johtajille pitää maksaa johtajan palkkaa, se ei mene oikein että tavallinen duunari tienaa samoja kuin johtaja. Metsäteollisuudessa näemme kuinka siinä käy! Fortumin optiojärjestelmän alulle pani ja hyväksyi SDP ja silloinen valtionvarainministeri Kalliomäki ja Heinäluoma jatkoi ansiokkaasti. "mutta haluavat jakaa talouskriisin". Miten kriisiä voi olla jakamatta? jos firma kaatuu niin miten pidät ihmiset töissä? Minä en ainakaan ole huomannut turvaverkon heikentymistä. Hoitoon pääsee jos sitä tarvitsee. Tietysti "karpomaisia" esimerkkejä löytyy, josta saa raflaavia juttuja, mutta ne ovat vain ääripää. Samanlaista sosiaalipornoa saisi aikaan myös työttömyystuen väärin käytöistä, se on varma! Minä, perheeni, sukulaiseni, ystäväni kuulumme ns. kansaan ja meistä kukaan ei ole leipäjonoissa. Muutaman kerran olen sen jonon ohi ajanut ja huomannut että siellä seisoo myös sellaisia ihmisiä jotka ei sinne kuulu, mietippä sitä.
Jumalaton ahneus kukoistaa. Oikeisto syö kuormasta ! Tasavero on aina rikkaan etu !! - suhteessa tuloihin rikkaalle halpa vero ! Oikeisto haluua siksi ahneeena tasaveroa / tasamaksuja joka paikkaan...
kyllä se rikas maksaa jumalattomasti enemmän euro määräisesti kuin vähemmän tienaava. Vaikka vero% onkin sama, onko tullut ikinä mieleen? Sama homma koskee optioita, niistä maksetaan veroja hirveitä summia. Tasavero, tasamaksut.... Miten sinun mielestä asia tulisi hoitaa. Bussimaksuihin eri taksat tulotasojen mukaan. Lääkärimaksut samoin. Rikkaat maksaa kirjastopalveluista ym. Ai niin eihän sun kanssa aikaan keskustelua, tähänkin tulee vastaukseksi jotain iskulauseita suoraan vappumarssilta, ne ei ole tätä päivää.
Oikeistohallitus jatkaa sdp lipposen tuholinjaa. Kokoomus-kepu-sdp mursivat veropohjan Suomessa. Tulevina vuosina ollaan syvällä kusessa. Kun rikkaat ei maksa veroa riittävästi. Rikkaiden vero-ale 2009 rahoitettiin muuten lainaamalla rahaa ulkomailta !! HIENOA, sanoisinko FANTASTISTA ! Nyt sitten pitäis päästä rikkaiden "kirjatomaksuilla" vero-vastuustaan. Halvalla. Koska rikkaat ottaa ahneesti voitot, mutta tappiot maksatetaan kansalla. Siksi voimme tätä talousmallia nimittää sikatalous-malliksi, ahneus-taloudeksi. Tämä on sitä ahneuspolitiikkaa, kokomus-kepu-sdp.
Soitin vappuaattona kello 10 terveyskeskuksen puhelinnumeroon. Puhelimessa terveydenhoitaja kehoitti menemään päivystävälle terveydenhoitajalle. Menin heti ja sain ajan Armilaan kello 12.10. Viiden minuutin odotus Armilassa ja sisään. Viisi minuuttia tutkimuksissa ja resepti käteen. Nyt kuuden päivän jälkeen alan olla terve poika.