Mikä on ns. "ylläpidon" vastuu esim. kasvatuksellisessa asiassa, tai yleensä gallerian valvonnassa. Itse olen muutaman vuoden aikana huomannut että ainakaan sieltä taholta ei juurikaan älykästä kommenttia tule, mutta kun alkaa asiaa puhumaan niin mennään pilkunviilaustasolle ja naurettavien sääntöjen taakse, ja sitten leikitään niin "aikuista" että oikeaa aikuista naurattaa. Ylläpitohan olisi, tai kuuluisi olla, ensimmäisenä vastuussa siitä mitä galleriassa tapahtuu, vaan kaikki heidän pelleilyt perustuu vaan siihen että joku antaa ilmi jonkun, melko naiivia touhua. Jos heillä olisi edes vähän vastuuta niin kyllä tuollainen joukko joka itseään ylläpitäjiksi nimittää saisi jo aikaan jotain älykästäkin, vaan ku rahaa tulee tekemättä mitään niin otetaan raha pois, ihan kuin suomen kansanedustajat menee EU.n taakse, palkka juoksee mutta vastuuta ei mistään, ihan kuin ylläpito. Ja se että jollakin naurettavalla syyllä katkaistaa ihmisten välisiä kommentoiteja ja yhteydenpitoja niin se jos mikä on ala-arvoisinta käytöstä mitä minä tiedän, siinä ei kunnioiteta nuoria, tosin eihän ihminen joka ei edes itseään kunnioita voi kunnioittaa muitakaan. Ihan vähän asioita muuttamalla galleriakin olisi sellainen mihin se kai on aikanaan tarkoitettu, ei tarvitsisi kuin vaihtaa ylläpito ihmistä kunnioittaviin yksilöihin, vaan taitaa olla melko vaikea toteuttaa.
T: Hannu_O
Vastuu
Nimetön
2481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
moderaattoriksi ja alkaa ilmiantajaksi. Jos ajattelit että irc-galleria tai jokin muu osakeyhtiön omistama viihdehärveli kasvattaa lapsesi, niin ei mene hyvin. Vai mihin viittaat kasvatuksellisilla asioilla? Osta dynamoid, niin pääset päättäjäksi päättäjän paikalle.
"galtsuhan" oli alunperinkin irkkaajille tarkoitettu, että jos sitä rajoittatomampaa keskustelua haluat, suosittelisin siirtymään ihan irkin puolelle. Perusta vaikka oma "Hannu_O:n pedarichat", tai mitä ikinä mielesi tekeekään. Sitä vain ihmettelen, että eikö jo ilmeisesti eläkevuotensa aloittaneella henkilöllä ole parempaa tekemistä, kuin kytätä teinejä, ja jaella heille "neuvojaan", aka haukkua lyttyyn. Oletettakoon nyt ettet ole trolli - missä nyt ei tietenkään olisi mitään uutta. Kyllä itseäkin hävettäisi, jos olisi tuollainen isä.