Tulilahden

Tulilahdella vuonna -59 tapahtunut kaksoismurha muistuttaa paljon Bodomin tapahtumia. Murhaajaa ei saatu tuomituksi ja syytteen näyttö oli hatara: joku oli nähnyt ajavan tiellä mopolla. Bodomillakin jotkut näkivät vaaleatukkaisen kiharaisen miehen kävelevän tiellä, mutta ei se riittänyt mihinkään. Miksi Tulilahti ei kiinnosta? Aikaeroa ei ole paljon Bodomiin ja useinhan sarjamurhaajat toimivat näin. http://fi.wikipedia.org/wiki/Tulilahden_kaksoismurha
151100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ei saatu tuomituksi, koska hän tappoi itsensä ennen oikeudenkäyntiä. Jos hän olisi ollut hengissä, hänet olisi tuomittu, koska oikeus oli jo määrännyt hänet mielentilatutkimukseen, mikä tehdään rikollisille, joiden syyntakeisuudesta ei voida olla varmoja. Jos tuomio olisi aikanaan tullut, jutusta ei puhuttaisi tämänkään vertaa.

Äänestä
  • Syytettyä ei tuomittu mistään, koska teki syyte vaiheessa itsemurhan. Poliisin näyttö syyllisyydestä oli olematon ja asianomainen ei myöntänyt tehneensä rikosta. Joten höpinä tuomiosta on täyttä paskaa.

    Äänestä

  • varmaa, että kirjoitti:

    Syytettyä ei tuomittu mistään, koska teki syyte vaiheessa itsemurhan. Poliisin näyttö syyllisyydestä oli olematon ja asianomainen ei myöntänyt tehneensä rikosta. Joten höpinä tuomiosta on täyttä paskaa.

    ei voi tuomita. Näyttö oli riittävä, koska mielentilatutkimukseen määrättiin. Ei sinne pelkkien epäilysten vuoksi laiteta vaan sen tutkimiseksi, seuraako rikoksesta vankeustuomio vai mielisairaalahoito. Tämä on tarkistettavissa oleva fakta. Lisäksi asianomainen tunnusti, mutta kertoi myöhemmin kyllä tehneensä sen siksi, että poliisille tulisi hyvä mieli. Melkoinen huulenheittäjä :)

    Äänestä

  • koska kuolleita kirjoitti:

    Oikeus ei antanut tuomiota ja asia ei ole selvä edes poliisillekaan, joka on tutkinut asiaa jälkikäteen, vaan ei ole mitään näytteitä rikospaikalta. Poliisille sattui haaviin sopiva reppana, josta tuli kansan silmissä syyllinen, kuten Bodom näytelmässäkin. http://www.alibi.fi/alibin-parhaat/poliisi-tutkii-uudelleen-vanhat-rikokset

    Äänestä

  • oikeuslynkkaus kirjoitti:

    tietolähteet :) Ruumiita ei tuomita ja sillä selvä. On myös poliisiviranomaisia, joille tapaus on täysin selvä. Reppanat tekevät rikoksia jatkuvasti, tälläkin reppanalla oli jo rikosrekisteri. Ei tuollaiseen säälittävään kahden tytön tappoon mitään yliälykkyyttä saati korkeaa asemaa tarvita.

    Äänestä

Bodomin ja Tulilahden syyllinen on sama kaksikko. Kyllikki Saari -53 (vertailun vuoksi) Kyllikki Saaren katoamispaikan läheiseltä tieltä löytyi hänen oikean jalkansa kenkä, jonka sisältä miehen sukka ja K:n revitty kaulaliina puunjuurakon alle tungettuna. Vasen kenkä 17 m:n päästä kannon juurien välistä. Ruumis löytyi tarkasti leikattujen ja peitettyjen turpeiden alta vasen poskiluu murtuneena, teräaseen pistojälkiä sisäelimissä. Pieni mänty suohaudan paällä hämäykseksi upotettuna. Alaruumis riisuttu, seksuaalimurha, puukotettu ja isketty voimakkaasti. Tulilahti -59 Tulilahden suolta heinäkuussa -59 löytyivät nuoret E. Nyyssönen ja R.Pakkanen toinen tylpällä esineellä päähän murjottuna ja toinen puukotettuna. Turpeen palaset oli aseteltu samassa järjestyksessä peittämään hautaa kuin ne alun perin olivat ja kuusen taimi oli päällä. Polkupyörät löytyivät Kermajârven pohjasta. Rahat, kamera ja kellot kateissa. Assman on ollut lähistöllä maalaustöissâ, kengät ja muuta omaisuutta piiloitettu eri paikkoihin. Murhat tehty tylpällä esineellä ja puukolla. Epäilty Runar ei tunnustanut, teki itsemurhan Bodom 6O Toinen murhatuista tytoistä riisuttu samalla tavalla kuin Kyllikki Saari. Assman asui lähistöllä Bodomilla. Kenkiä ja muuta omaisuutta piilotettu. Rahat, kellot ym. omaisuutta kateissa. Tuntemattoman ulkopuolisen spermaa ja verta tyynyliinassa. Murhat tehty tylpällä esineellä ja puukolla Epäilty käräjäoikeuden päâtöksellä syytön.

Äänestä

että asian saama julkisuus ruokkii vastaavanlaisia tekoja, tekijä ei ole todennäköisesti sama. Esimerkkinä vaikka nämä koulusurmat viime vuosilta ja koulu-uhkaukset.

Äänestä
  • Bodomin murhissa olikin pyrkimys "jäljitellä" Tulilahden murhia, jotta luultaisiin saman tekemiksi. Tulilahdesta oli sen verran vähän aikaa, jotta se tapahtumat oli hyvin muistissa. Iät ajat on otettu esimerkkiä niin silloin kuin nykyäänkin...tosin jäljittelyn motiivit ovat olleet erilaiset.

    Äänestä

  • todennäköistä kirjoitti:

    Bodomin murhissa olikin pyrkimys "jäljitellä" Tulilahden murhia, jotta luultaisiin saman tekemiksi. Tulilahdesta oli sen verran vähän aikaa, jotta se tapahtumat oli hyvin muistissa. Iät ajat on otettu esimerkkiä niin silloin kuin nykyäänkin...tosin jäljittelyn motiivit ovat olleet erilaiset.

    Tosin Bodomin tapahtuessa oli Tulilahden oikeudenkäynnit samoihin aikoihin päällä ja Runar oli Bodomin tapahtuessa pidätettynä joten hän ei voinut olla tekijä. Tullaan siihen, että jos Tulilahden ja Bodomin tekijä olisi sama, se ei olisi Tulilahdellakaan Runar Holmström. Ehkä ei tosiaan ollut, ja oikea Tulilahden murhamies uusi tekonsa ja halusi ehkä näyttää Bodomilla että Runar oli väärä mies. Tai Runar oli Tulilahden mies josta joku otti mallia. Tai tapauksilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

    Äänestä

  • kiinni kirjoitti:

    Noin kyyskytvuotta takaperin media oli vähäistä. Ei ollut internettiä, iltapäivälehtiä, televisiota ja lehdistön virkaa sai hoitaa joku pikku paikallislehti muutamalla sivulla. On siis vaikea uskoa, että media olisi yllyttänyt jonkun kopioimaan Tulilahden murhaa. Lisäksi Suomi on pieni maa, jossa ei ole sitä ennen tapahtunut vastaavanlaisia murhia. Murhasarja on raakuudessaan ja muutenkin omituinen. Kahden eri aseen käyttö viittaa kahteen tekijään. Poliisi tuskin paljasti kaikkia yksityiskohtia Tulilahden murhista. Kuitenkin Bodom murhat on monilta osin tehty vastaavalla "käsialalla". Runar ei, Nils ei, entäpä Hans? Ehdotonta todistetta ei varmaankaan enää löydy. Kysymys on enemmänkin palapelistä, jonka osat sopivat vain yhdellä tavalla.

    Äänestä

  • vs. kopiomurhaaja kirjoitti:

    internettiä niin lehdissä oli juttuja. Yksityiskohdat kiinnostivat kaikkia ja niitä luettiin. Myös puhuttiin tavatessa ja sana kiersi.

    henkirikokset olivat niin harvinaisia, että saivat todella suuren julkisuuden. Nykyäänhän paljon menee ihmisiltä ohi internetistä huolimatta, kun ne ovat niin yleisiä.

    Äänestä

  • ei ollut kirjoitti:

    internettiä niin lehdissä oli juttuja. Yksityiskohdat kiinnostivat kaikkia ja niitä luettiin. Myös puhuttiin tavatessa ja sana kiersi.

    Mutta jotain toki silloinkin kirjoitettiin, mutta hyvin varovaisesti, hyshysh. Ei varmaan kirjoitettu kaikkia yksityiskohtia Tulilahdesta, jotka toistuivat Bodomilla. Kopio internet-kirjoittelusta: "Kyllikki Saari, Tulilahti, Bodomjärvi... Tuo kolmio sisältää suomalaisen rikoshistorian synkimmät luvut. Kolmessa verityössä on päättynyt kuuden nuoren ihmisen elämä, viiden tytön ja yhden pojan. Yhteistä rikoksille ovat monet piirteet tekotavassa, syrjäinen paikka ja käsittämätön motiivi. Kaikkein pahin yhtäläisyys on siinä, että nuo hirmuteot ovat yhä selvittämättä. Henkirikos ei kuitenkaan vanhene koskaan. Vaikka vuodet ovat painaneet tapaukset lehtien otsikoista, niitä tutkitaan edelleen. Jokainen vihje, jokainen mahdollisuus punnitaan tarkasti. Kyllikki Saaren, Tulilahden ja Bodomjärven murhat ovat rikoksia, joita edes alamaailma ei siunaa. Sieltä ei löydy tekijälle, tai tekijöille ymmärtämystä. Heinäkuun 13. päivä tänä kesänä tapahtui Ruotsissa lähellä Jällivaaraa raaka hollantilaispariskunnan telttasurma. Tapaus nostatti hetkessä mieliin vuonna 1960 sattuneen Bodomjärven verityön. Onko tekijä yksi ja sama raakalainen? Rikoksissa on yhtäläisyyksiä melkeinpä enemmän kuin eroja. Se ei ole jäänyt poliisiltakaan huomaamatta. Alibin tutkimuksissa ilmeni, että Bodomjärven rikoksesta vahvasti epäilty saksalaissyntyinen mies muutti vuonna 1963 juuri Ruotsiin, jossa hänen tiedetään viimeksi oleskelleen." Saksalaissyntyisen epäillyn Ruotsiin muuton jälkeen Suomessa ei enää tapahtunut vastaavanlaisia murhia, vaikka niin voisi odottaa Bodom-julkisuuden perusteella. Saksassa on nyt syytettynä lähes 90 vuotias henkilö epäiltynä keskityleirin vartijana olemisesta ja jota Israelissa rääkättiin siksi 7 vuotta ilman tulosta. Suomessa entinen saksalainen keskitysleirinvartija toivotettiin tervetulleeksi Neuvostoliitosta. Syynä oli se, että hän oli NL:n palveluksessa ja Palon kirjan mukaan oli ilmoittanut saaneensa KGB:ltä vakuutuksen. Harvinaisen pitkä vakuutus. Ne olivat niitä aikoja, mutta tuntuu kuin aika siirtyisi taaksepäin.

    Äänestä

  • oli vähäistä kirjoitti:

    Hans Assmann (9. joulukuuta 1923 – 19. kesäkuuta 1998) ei liene syyllinen Jällivaaran tapahtumiin?

    Äänestä

  • arrviidi kirjoitti:

    Hans Assmann (9. joulukuuta 1923 – 19. kesäkuuta 1998) ei liene syyllinen Jällivaaran tapahtumiin?

    Ruotsalainen satusetä Thomas Quick on tunnustanut lukuisia murhia, joita on viimeaikoina perunut. Ilman teknisiä todisteita on Quick tuomittu Jällivaaran (Gällivare) murhistakin. Ei siis mitenkään luotettava selvitys, mutta pelasti mahdollisesti varsinaisen tekijän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaksoismurhat kirjoitti:

Tulilahdella vuonna -59 tapahtunut kaksoismurha muistuttaa paljon Bodomin tapahtumia. Murhaajaa ei saatu tuomituksi ja syytteen näyttö oli hatara: joku oli nähnyt ajavan tiellä mopolla. Bodomillakin jotkut näkivät vaaleatukkaisen kiharaisen miehen kävelevän tiellä, mutta ei se riittänyt mihinkään. Miksi Tulilahti ei kiinnosta? Aikaeroa ei ole paljon Bodomiin ja useinhan sarjamurhaajat toimivat näin. http://fi.wikipedia.org/wiki/Tulilahden_kaksoismurha

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu