Seuraava teksti on kirje luokkatovereilleni ala-asteella. Heille, jotka tekivät elämästäni kuuden vuoden ajan helvettiä. Heille, jotka seisoivat sivussa tekemättä mitään, ja heille, jotka aktiivisesti murskasivat itsetuntoni, minäkuvani ja onnellisuuteni. Hei, Et luultavasti muista minua. Tai ehkä muistatkin, mutta nykyään tuskin tunnistaisit. Olimme samalla luokalla ala-asteella, naapureitakin. Olin vielä iloinen, innokas ja onnellinen koulutiemme alussa. Jossain vaiheessa jokin muuttui. Et jostain syystä pitänyt minusta enää, vaikka ennen tulimme loistavasti toimeen. Jätit minut ulkopuolelle leikeistä. Haukuit, pilkkasit ja nauroit. Oman intoni koulunkäyntiäni kohtaa laski sitä mukaan, mitä pidemmälle kiusaaminen meni. Kolmanteen luokkaan mennessä olin täysin yksin. En koskaan ymmärtänyt, mikä minussa oli vikana. Muutimme pois heti kuudennen luokan jälkeen. Olin innoissani uudesta mahdollisuudesta, mutta samalla kauhuissani. Entä jos kaikki alkaisi alusta? Olin niin peloissani, etten aluksi uskaltanut edes tervehtiä uusia luokkatovereitani. Muuton jälkeenkään ette jättäneet minua täysin rauhaan, vaan vielä muutaman vuoden ajan muistutitte silloin tällöin, että minä olen huora, ruma, läski, idiootti josta ei koskaan tule mitään ja jota kukaan ei rakasta. Pikkuhiljaa sain kuitenkin aloitettua uuden minäkuvan rakentamisen ja toipumisen. Mielessäni kummittelevat edelleen ne haukut, joita kuulin sinulta ja monelta muulta lähes päivittäin. On päiviä, jolloin peiliin vilkaiseminenkin saa minut itkemään ja häpeämään ulkonäköäni. En voi viettää aikaa vanhassa kotikunnassani ahdistumatta ja näkemättä painajaisia. Pelkään kaiken sen tapahtuvan uudelleen. Joka kerta kun tutustun uuteen ihmiseen, olen varma, että hän vielä jossain vaiheessa murskaa minut uudelleen. Ajan myötä opin kyllä luottamaan osaan heistä, mikäli he jaksavat odottaa ja rakentaa luottamusta. Poikaystäväni on yksi heistä. Tiedätkö, että koin noiden kuuden ala-astevuoden aikana asioita, joita ei kenenkään pitäisi kokea ikinä, saatika sitten juuri siinä iässä, kun ihmisen minäkuva ja itsetunto ovat niin herkässä kehitysvaiheessa? Olen monesti miettinyt, kuinka te kaikki saatoitte olla niin julmia. Kuinka kaksi lasta voi pakottaa toisen seisomaan puuta vasten, kiertää narun tämän kaulan ympärille ja kiristää? Kuinka he voivat tahallisesti aiheuttaa niin paljon sekä henkistä että fyysistä kipua, ja kuvitella sen olevan vain harmitonta hupia? Kuinka kukaan voi satuttaa ketään niin pahasti silkan huvin vuoksi? Vai oliko minussa jokin vika? Miksi minä ansaitsin sen teidän mielestänne? Mitä minä tein väärin? Mikä vika minussa oli? Nyt, kun ala-asteesta alkaa olla seitsemän vuotta aikaa, päällimmäisenä mielessäni on vain kysymys miksi? Miksi te teitte sen? Miksi te tahdoitte tuhota minun elämäni? Näin sattumalta sinut eräänä iltana kaupungilla. Seisoit aivan takanani, juttelit kavereilleni. Säikähdin niin pahasti, että voin jopa fyysisesti pahoin. Pelkäsin kuollakseni että sanoisit minulle jotain. Ystäväni olivat onneksi sillä hetkellä ympärilläni, en tiedä kuinka olisin kestänyt sen hetken ilman heitä. Yksi ainoa teistä on pyytänyt minulta anteeksi. Tämä tapahtui ihan pian muuttomme jälkeen. Hänelle olen myös antanut anteeksi, vaikka hän pyytää anteeksi ja syyttää itseään edelleen. Teille muille en ole antanut anteeksi, enkä sitä tule tekemään, ennen kuin te sitä pyydätte, ennen kuin ymmärrän miksi valitsitte minut kohteeksenne. Sanoitte, ettei kukaan rakastaisi minua, että en kelpaisi mihinkään, minusta ei tulisi mitään. Tiedätkö mitä? Minusta tulee jotain. Opiskelen nykyään ammattikorkeakoulussa, saan ammatin ja töitä. Hoidan itse omat asiani. Minulla on ihana poikaystävä, joka todella rakastaa minua, ja jonain päivänä perustamme perheen. Kipu, jonka aiheutitte ei kuitenkaan koskaan katoa. Se kipu vaikeuttaa edelleen elämääni, ja nyt pyrin hallitsemaan sitä käymällä säännöllisesti puhumassa asioista psykiatrian poliklinikalla. Jotkut päivät ovat parempia kuin toiset. silloin en muista teitä. Toisina päivinä taas makaan peiton alla syömättä, itken ja hakkaan tyynyä. Tällöin olette mielessäni koko ajan, huudatte loukkauksia minulle, lyötte ja potkitte aina vain uudestaan. Jonain päivänä huonot päivät tarkoittavat enää vain sitä että olette mielessä, muttette vaikuta. Yksi tärkeä askel kohti tuota tilannetta on ymmärrys. Ymmärrys minkä takia tämä tapahtui minulle. Voisitko kertoa sen? Miksi minä? Mikä minussa oli muka vikana? Sana on vapaa, kaikki kommentit ovat tervetulleita. Jos luulet tunnistavasi minut, sano se toki ääneen. Alkuperäinen teksti julkaistu blogissani osoitteessa http://tliitu.vuodatus.net
Avoin kirje kiusaajilleni
31
2227
Vastaukset
- -T-
Blogin osoite on siis http://tliitu.blogspot.com
- eräs äiti
Kamalaa lukea tuollaista, mutta hyvä kun kirjoitit ja kiva että elämäsi on mennyt eteenpäin... Tuossa yksi syys miksi..aion muuttaa lasteni kanssa KAUPUNKIA, täällä nykyisessä paikassa lastani kiusattu monin tavoin jo vuoden ajan ja hän vielä alaasteella...pitkään mietin teenkö oikein ja tulin siihen johtopäätökeen että muutamme koska:OLEN JUTELLUT OPETTAJIEN KANSSA, KIUSAAJIEN KANSSA, KIUSAAJIEN VANHEMPIEN KANSSA JA NIIN MONET KERRAT LAPSENI KANSSA TUOSTA KIUSAAMISESTA!!! Välillä kiusataan ja sitten taas ollaan kavereita, mutta kiusaajia on3-4 yhtä pientä hentoa lasta kohtaan ja se ei enään riitä että kiusataan tunnilla, välitunnilla ja koulumatkoilla, kaikki kiusaajat asuvat lähellä ja lapseni joutuu heitä näkemään jo kun kotiovesta astuu ulos, elikkä kun kiusaaminen päällä hän ei edes ulos halua mennä ja koulumenestys kärsii, läksyt unohtuu ja kirjat kotia jne.Hänellä nyt niin heikko itsetunto että vähänväliä sanoo kiusaajien suulla"mä,olen niin tyhmä ja lapsellinen" kun kysyn miksi ei tehnyt niin tai näin.Koulussa kun joku kysyy jotain hän heti luulee sitä kiusaamiseksi ja on puolustus kannalla ja tulee pahalle päälle ja ei meinaa uskoa ettei kaikki kiusaa ja kiusaajien katseet ja sanat ei aina ole kiusantekoo....mitään muuta en ole nyt keksinyt kuin muuttaa jotta saa uudet kaverit ja itseluottamuksen EHKÄ takaisin!!! En millään ymmärrä sitä että on vanhempia jotka eivät saa ala- aste ikäisille lapsille puhuttua ETTÄ KEHENKÄÄN EI KÄYDÄ KÄSIKSI!!! ja vielä monta yhtä vastaan..missä lasten empatia...ei vanhemmat ole sitten koskaan sitä opettaneet lapsille!!! Tuo kirjoitus kosketti syvältä ja antoi vain vahvistuksen sille että teen lasteni kannalta oikein!!! ehkäpä vielä on jotain pelastettavissa!!! kiitos alkuperäiselle kirjoittajalle että kirjoitti, toivottavasti siitä on apua monille!! sekä kisatuille että tilantessani oleville kun miettivät mitä tehdä!!! t.kiusatun äiti
- minä...
tuosta kirjeestä tuli mieleen oma koulu aikani, sain monta vuotta kuulla naljailua muilta luokkalaisilta. osa niistä on niin että en halua puhua heille enää ikinä. olen saman näköinen kun olen ollut ala ja yläasteella vaikka olen jo 27v eli kaikki koulukaverini kyllä minut tunnistavat. montakin on tullut vastaan mutta he ovat ilmeestäni huomanneet että ei tarvi tulla juttelemaan. siitä tulee hyvä mieli kun ajattelen että minulla menee ihan oikeasti paremmin kun monella niistä kiusaajista;)
- -T-
Lapsi pääsee aloittamaan alusta. Toivonkin, että mahdollisimman moni kiusaaja, kiusattu tai vanhempi lukee tämän, ja oikeasti ajattelisivat sitä, miten paljon kipua ja hankaluuksia kiusaaminen voi aiheuttaa.
- Dallasista
-T- kirjoitti:
Lapsi pääsee aloittamaan alusta. Toivonkin, että mahdollisimman moni kiusaaja, kiusattu tai vanhempi lukee tämän, ja oikeasti ajattelisivat sitä, miten paljon kipua ja hankaluuksia kiusaaminen voi aiheuttaa.
Monille tutussa Dallas-sarjassa käsiteltiin myös JR juniorin koulukiusaamista. Junior istui surullisena uima-altaan reunalla, jonka asian huomanneena JR kysyi syytä tähän. Junior kertoi, että häntä kiusataan koulussa. JR polvistui poikansa eteen ja kysyi pojaltaan kiusaajan isän nimeä, jonka junior sitten sanoikin. JR laittoi tetsonin päähänsä, hymyili pojalleen ja käveli viskipaukulle sisälle. Seuraavana päivä junior oli uima-altaalla iloisena ja sanoi isälleen: "NYT MINUA EI ENÄÄ KIUSATA KOULUSSA!"
- Joskus myös ollut nuori
minä... kirjoitti:
tuosta kirjeestä tuli mieleen oma koulu aikani, sain monta vuotta kuulla naljailua muilta luokkalaisilta. osa niistä on niin että en halua puhua heille enää ikinä. olen saman näköinen kun olen ollut ala ja yläasteella vaikka olen jo 27v eli kaikki koulukaverini kyllä minut tunnistavat. montakin on tullut vastaan mutta he ovat ilmeestäni huomanneet että ei tarvi tulla juttelemaan. siitä tulee hyvä mieli kun ajattelen että minulla menee ihan oikeasti paremmin kun monella niistä kiusaajista;)
esiin ja nostetaan näkösälle ja puheenaiheeksi. Kuitenkin kunhan niihin ei uopudu liikaa, sillä mennyt on mennyttä ja sitä ei voi muuksi muttaa. Pääasia että näitä asioita ei vähäteltäis enää kuten ennen, että sitä ei saanut mistään valittaa, ei sittenkään vaikka olis asiaa.
Yrittäsit nyt iloita tästä päivästä ja siitä mitä tulevasuus tuo tullessaan. Älä anna minkään asian vaivata niin, että masentuisit siitä niin, että joutusit kokonaan sen asian hallittavaksi. Se on aina se toisen ihmsien tyhmyyttä jos käyttytyy sinua kohtaan tyhmästi. Kuitenkin on hyvä asia, että osaat purkautua, sillä ne asiat jää muutoin painamaan jos niistä ei jaksa puhua kenellekään ja jos vielä voi luulka että itessä on syy jos toinen käyttyäytyy tyhmästi.
Ilsoitse tästä päivästä ja yritän unohtaa menneet, jos niille ei enää mitään mahda. Lapset osaa olla julmia.
Toivottavasti vanhemmat heräis ja osais ohjat lapsia tässä asiassa oikeaan. Se olis hyvä opettajinekin herätä, että koulussa ei hyväksyttäis näin huonoa käytöstä. Varmasti sinä kuitenkin itse tällaista kokenena varmaankin yrität ohjata asioita sitten joskus että omat lapset ei tekis muille samaa, mitä olet joutunut itse kokemaan. - pillitku
ikävä kyllä niin äidin sekaantuminen asiaan saa kaiken pahemmaksi
- itsetunnosta kiinni!
Minuakin kiusattiin koulussa, ihan ensimäisestä luokasta lähtien, ja osapuilleen se loppui ylä-asteen loputtua. Ammattikoulu oli jo erilainen. Samoin yksityiselämäni, ja yrittäjyyteni. Koulu oli helvetti, mutta se loppui aikanaan, ja siitä elämä vasta alkoi. Ja sen oman elämäni onnistuin ihan nappiin. Paljon paremmin kuin luokkatoverini. Itsekseni oikein hymyilin kun luokkalaiseni soitti minulle ja tarjosi säälittävää (huijaus) mahdollisuutta rikastua jos sijoittaisin hänen systeemiinsä rahaa. HAH. arvaas, sijoitinko? Elämä ON ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
- oikea alfauros
onneks sanoit just ton..ton..totuuden.. KAIKKI ON OMASTA ITSETUNNOSTA KIINNI!
Mutt sua ei ollu kukaan saanu polvilleen - tajuu nyt jo se. Sä et ole mikään supermies ja ihmisen optrimoitu edustaja. Taidat itse olla aikamoinen mulkero. Jos itsetunto on tuhottu sitä ei enää ole!! Ymmärrätkö yrittäjäpelle?? SIKA!
- h.j.l.k
Huomaan että sinua on kiusattu, koska haet hyväksyntää kirjoittelemalla blogiin ja laittamalla kuvia nettiin. Saat mielenrauhan ja tyyneyden kun ymmärrät että OLET MITÄ OLET, huolimatta kenestäkään muusta. Sun ei tarvii näyttää kenellekää et sulla menee hyvin. Jos sulla menee hyvin niin nauti siitä, elä elämääsi, älä tuhlaa aikaasi blogeihin ja internettiin kirjoittelemalla. Ainakin minä sain sen kuvan että kirjoitat kaikesta mitä elämässä tapahtuu, laitat kuvia eri tilanteista ja jopa näytät kuvaa ja kerrot mitä sulla oli päällä siivotessa.? Ehkä olen ymmärtänyt väärin sinut ja elämäsi, mutta sanon tämän siksi koska itsekin harrastin tuota internet blogi juttua, kirjoitin kaikesta, siitä ,miten hyvin menee ja laitoin kuvia.. JA SURIN MENNYTTÄ. Hain sillä tavalla hyväksyntää ja hyvää kuvaa muiden silmissä.- Heti kun ymmärsin että TOSI ELÄMÄ ei ole internetissä, ja siinä että muut näkevät kuinka ihanaa elämäsi on. ELÄMÄ on sitä että osaa kunnioittaa jokaista ihanaa hetkeä ja onnellista elämäntilannetta ja elää sitä minuutti minutilta ITSELLEEN. Ei muille. rakasta itseäsi juuti sellaisena kuin olet, älä tuhlaa aikaasi blogeissa, vaan käytä elämäsi ja vapaa aikasi oikeisiin asioihin. elä poikaystäväsi kanssa, älä kerro kaikkea KAIKILLE ihmisille, sitä miten poikaystäväsi polttaa tupakkaa etkä pidä siitä (esimerkki) Pidä oma elämäsi OMANA ELÄMÄNÄSI Äläkä anna kiusaajille sitä nautintoa että he voivat edelleen pilkata elämääsi lukemalla blogejasi ja katsomalla kuviasi. Annat itsestäsi enemmän kuin on tarpeen. Annat kiusaajillesi sen kivan että kerrot kuinka yhä murehdit menneitä.. Keskity parantumiseen, se on tällä hetkellä kaikista tärkeintä.
- -T-
Kirjoitan blogiini, koska _pidän_ siitä. En kirjoita ihan kaikesta mitä elämässäni tapahtuu, kuvia laitan silloin kun siltä tuntuu, omasta mielestäni mulla oli päällä kivat vaatteet siinä siivouskuvassa, siksi se on siellä esillä. Pidän myös valokuvauksesta, ja siksi ottamiani valokuvia on myös blogissani. JOs hakisin hyväksyntää, enköhän minä muokkaisi kuviani niin, että näyttäisin hoikemmalta, ja ihoni täydelliseltä. En tasan näyttäisi kasvojani meikittömänä netissä, jos hakisin kuvillani ja teksteilläni hyväksyntää. Mulle kirjoittaminen on osaltaan terapeuttista. Näytän kiusaajilleni, että mulla menee hyvin, vaikka heidän tekonsa edelleen vaikuttavat elämääni. Minulla on paljon muutakin elämää kuin netti ja blogi, blogi on vain kiva harrastus. En näytä kiusaajilleni (Joista tuskinkukaan blogiani lukee) mielestäni sitä, että murehdin yhä menneitä, vaan sen, että pärjään huolimatta kaikesta siitä pahasta mitä minulle tehtiin. Toipumisessani olen jo siinä vaiheessa, etteivät uudet morkkaukset satuta. Nyt käsitellään enää sitä, että saan ne vanhat haukut, jotka kaikuvat pääni sisällä, vaikenemaan ja opin itse hyväksymään itseni ja antamaan itselleni luvan olla heikko. Monet, jotka blogiani lukevat, sanovat, että on mukava lukea, että ihminen, joilla on samoja ongelmia, pärjää elämässään. Ja musta tuntuu hyvältä tietää, että saan jollekin hyvän mielen tekemällä sitä, mistä pidän, eli kirjoittamalla. Mulle blogini on _vähän_ kuin julkinen päiväkirja. En käsittele siellä kaikkein henkilökohtaisimpia ja kipeimpiä asioita, mutta monia asioita kyllä. Ei ole kyse hyväksynnän hausta, vaan siitä, että saan ajatuksiani purettua ja esille. Kun tekstini ja kuvani ovat julkisia, saan palautetta, josta on hyötyä myös opiskeluissani ja tuleaisuudessa työssäni. Korostan edelleen sitä, että blogini on harrastus. Tulevana toimittajana tiedän myös sen, että tulevassa ammatissani tulen varmasti saamaan jossain vaiheessa rankkaa palautetta. Pitäisikö minun sen takia hylätä unelma-ammattinikin? Tuskin. Sama koskee blogiani. En enää anna koulukiusaamisen päättää sitä, mitä teen tai jätän tekemättä. En anna enää pelon hallita elämääni. JOs joku kiusaajistani saa tyydytystä siitä, että pilkkaa minua netissä, sopii yrittää. Pystyn nimittäin itse kontrolloimaan sitä, mitä kommentteja julkaisen ja mitä en. Asiattomat kommentit poistan saman tien enkä ajattele niitä yhtään sen enempää.
- viljanjyvä
Hei, olen käynyt läpi saman.Minua kiusattiin koulussa koko 9 vuoden ajan.Vaaleiden hiusten takia,jotka olivat luonnonkiharat ja musiikin lahjani takia.Opettajat eivät puuttuneet asiaan ja jos vanhempani tekivät valituksen rehtorille yms. se kuitattiin toteamalla; kaikki lapset "kiusaavat" toinen toisiaan..nimittelyä, ulkopuolelle jättäminen kaikessa ja kivien/ lumipallojen heittely oli tavallista.16-vuotiaana sairastuin masennukseen ja koulut jäi käymättä.Katkeruus yhteiskuntaan ja kouluja kohtaan oli kova.Katkeruudesta jäi syvä haava sisimpääni.Menetin paljon sen 22 v. aikana,kun olin vakavasti sairas ja jouduin käymään terapiassa tai osastolla.Unelmani olivat murskaantuneet ja isäni menehtyminen syöpään lisäsi tuskaani entisestään..olin juureton mitättömän itsetuntoni kanssa.Monikaan ei ymmärtänyt miksi olin työtön tai kouluttamaton.En jaksanut enää selitellä, vaan vaikenin.Nykyään olen vapaa-ehtoisesti eläkkeellä en aio koskaan kouluja käydä, tämä Elämänkoulu oli ainut kouluni.Nyt on paljon keskusteltu kouluun liittyvistä asioista, menneisyyteeni katsoessani ajattelen suurta rakkautta heitä kohtaan, jotka yrittävät taivaltaa elämänsä koulussa kohti unelmiansa.Kuin pääskyset pienet olemme me lapset täällä..kuka meistä täällä huolehtii, kun on paha olla tai olen yksin? En ole katkera, enää.Olen parantunut täysin ja voin kiittää Taivaan Isää siitä kaikesta, että huononkin ihmisen jaksoi parantaa.Enkeleiden rakkautta kaikille kiusatuille.
- Surkuliini
Järkyttävää lukea viestisi. Minustakin kuitenkin sinun pitäisi nyt keskittyä omaan itseesi ja omaan hyvään elämääsi. Julkisuuden kaipuu ja blogin pitäminen kaikelle kansalle on teennäistä kivaa. Se ei korvaa sinulle tapahtunutta vääryyttä vaan johtaa edelleen lisäsuorituspaineisiin. Jos on kivaa pitää blogia, niin ehkä voisit pitää sitä omille tuttavillesi ja läheisillesi suunnatulla suljetulla sivustolla? Olet vielä niin nuori, että kuvittelet tekeväsi kaiken omasta halustasi. Oikeasti motiivisi on nyt erottua ja näyttää, että pärjäät ja että et enää välitä. Olen kokenut tuon ja tiedän, että 5 vuoden kuluttua ymmärrät viestini.
- Voi kun ihmiset ymmärtäisiv...
Surkuliini kirjoitti:
Järkyttävää lukea viestisi. Minustakin kuitenkin sinun pitäisi nyt keskittyä omaan itseesi ja omaan hyvään elämääsi. Julkisuuden kaipuu ja blogin pitäminen kaikelle kansalle on teennäistä kivaa. Se ei korvaa sinulle tapahtunutta vääryyttä vaan johtaa edelleen lisäsuorituspaineisiin. Jos on kivaa pitää blogia, niin ehkä voisit pitää sitä omille tuttavillesi ja läheisillesi suunnatulla suljetulla sivustolla? Olet vielä niin nuori, että kuvittelet tekeväsi kaiken omasta halustasi. Oikeasti motiivisi on nyt erottua ja näyttää, että pärjäät ja että et enää välitä. Olen kokenut tuon ja tiedän, että 5 vuoden kuluttua ymmärrät viestini.
Äiti, ensimmäinen koulupäivä oli hurjan jännä ja kiva ja siellä oli paljon kavereita. Koulussa on niin hauskaa, tahdon mennä sinne joka päivä. Äiti, olen vähän yksinäinen. Välitunnilla seison syrjässä, sillä minua ei oteta mukaan, vaikka niin haluaisin. Ehkä huomenna pääsen kavereiden kanssa leikkimään. Äiti, miksi en saa olla muiden kanssa? Olenko tyhmä, niinkuin muut sanovat? Minä en ymmärrä, en ole tehnyt mitään pahaa, mutta silti jään aina yksin. Äiti, miksi muut haukkuvat ja tönivät? Eihän niin saisi tehdä? Kuljen yksin. En yritä enää muiden seuraan, mutta silti minulle nauretaan ja huudellaan. Huomenna koitan olla mahdollisimman näkymätön, ehkä sitten saan olla rauhassa. Äiti, en haluaisi mennä kouluun. Siellä on paha olla. Minuun sattuu ja sydämeni kutistuu aivan pieneksi. Olen niin surullinen. Kun itkee tarpeeksi kauan, loppuvatko kyyneleet? Mutsi, mä vihaan koulua, mä vihaan maailmaa. Ihmiset on ilkeitä ja rumia. Mun tekis mieli lyödä, hakata, purra. Mun tekis mieli tappaa. Sä olet opettanut, että niin ei saa tehdä, mutta mä vihaan, mä vihaan niin paljon! Otin tämän talteen. Toivon että moni lukisi ja oppisi ymmärtämään.
- -T-
Surkuliini kirjoitti:
Järkyttävää lukea viestisi. Minustakin kuitenkin sinun pitäisi nyt keskittyä omaan itseesi ja omaan hyvään elämääsi. Julkisuuden kaipuu ja blogin pitäminen kaikelle kansalle on teennäistä kivaa. Se ei korvaa sinulle tapahtunutta vääryyttä vaan johtaa edelleen lisäsuorituspaineisiin. Jos on kivaa pitää blogia, niin ehkä voisit pitää sitä omille tuttavillesi ja läheisillesi suunnatulla suljetulla sivustolla? Olet vielä niin nuori, että kuvittelet tekeväsi kaiken omasta halustasi. Oikeasti motiivisi on nyt erottua ja näyttää, että pärjäät ja että et enää välitä. Olen kokenut tuon ja tiedän, että 5 vuoden kuluttua ymmärrät viestini.
Ja uskon, että jos siitä olisi oikeasti jotain haittaa, myös hoitajani psykiatrisella polilla siitä sanoisivat. Olen siis heille ihan avoimesti kertonut pitäväni blogia, jossa kerron elämästäni. Kyse ei ole julkisuuden kaipuusta, vaan kirjoittamisen halusta. Kirjoittaminen ei aiheuta minulle minkäänlaisia paineita, enkä kuvittelekaan, että se korvaisi mitään tapahtunutta. Se hyöty kirjoittamisesta kyllä on, että saan ajatukseni paremmin järjestykseen, kun kirjoitan ne ylös.
- kertoo kyllä
Surkuliini kirjoitti:
Järkyttävää lukea viestisi. Minustakin kuitenkin sinun pitäisi nyt keskittyä omaan itseesi ja omaan hyvään elämääsi. Julkisuuden kaipuu ja blogin pitäminen kaikelle kansalle on teennäistä kivaa. Se ei korvaa sinulle tapahtunutta vääryyttä vaan johtaa edelleen lisäsuorituspaineisiin. Jos on kivaa pitää blogia, niin ehkä voisit pitää sitä omille tuttavillesi ja läheisillesi suunnatulla suljetulla sivustolla? Olet vielä niin nuori, että kuvittelet tekeväsi kaiken omasta halustasi. Oikeasti motiivisi on nyt erottua ja näyttää, että pärjäät ja että et enää välitä. Olen kokenut tuon ja tiedän, että 5 vuoden kuluttua ymmärrät viestini.
narsistisesta luonteesta. Kirjoituksesi on täydellinen ja sopii ottaa kenen hyvänsä oppia siitä.
- koulukiusattu
Minäkin olin koulukiusattu. Yläasteela, jatkui koko 3v. Alkoi heti ekana päivänä, koska satuin mainitsemaan, että asun maalaistalossa ja vanhemmillani on lehmiä. Olin siis ainut, jolla tällainen tausta. Välillä kiusaus oli fyysistä, päälleni räkäistiin, ammuttiin teräviä aspeja ritsoilla selkään, tönitiin ym. Enempi kuitenkin henkistä, huutelua, eristämistä porukasta ym. Vaihdoin rinnakkasiluokalle, kiusaus helpotti hiukan, mutta jatkui kuitenkin. Itsetuntoni kärsi pahasti. Kuitenkin perusluonteeltani olen/olin positiivinen. Kun peruskoulu loppui, lähdin täysin eri paikkakunnalle opiskelemaan ja aloin kaiken ihan alusta. Se kannatti! Sain paljon uusia ystäviä ja itsetuntoni palasi kohdalleen. Koulukiusauskokemuksista uskalsin puhua vasta n 10 myöhemmin. Nyt kun peruskoulun päättymisestä on jo yli 20v aikaa, voin sanoa, että kiusaus antoi minulle jotakin sellaista, mitä en olisi ilman sitä. Eli olen koulunkäyntiavustaja, toimin apua tarvitsevien lasten kanssa ja jotenkin olen sitä mieltä, että aistin aika herkästi jo hyvin varhaiset kiusaamisen merkit lapsissa. Tästä ominaisuudestani olen saannut usesti kiitosta, niin vanhemmilta kuin opettajiltakin. Nyt asun samalla paikkakunnallla ja työskentelen samassa koulussa, jossa minua kiusattiin. Olen seurannut jonkin verran kiusaajieni elämää. Osan maallinen vaellus on päättynyt jo vuosia sitten ja ne ketkä täällä tallaavat, ovat erilaisten ongelmien keskellä. Voimia sinulle, selviydyt kyllä!
- Sorrettu ja solvaistu
Tekstisi oli täyttä asiaa, pisti oikein vihaksi muistaa taas millaista koulu pahimmillaan voi olla. Itseäni rääkättiin koko yläasteen ajan, ja vieläkin minulla on itsetunto-ongelmia, satunnaisia painajaisia ym. "kivaa". Mutta, jos se yhtään auttaa, voin kertoa että aika arpeuttaa lopulta haavat ja voi parantaa osan jopa täysin. Joskus se voi tapahtua yllättävänkin nopeasti. Esimerkiksi itsessäni olen huomannut suuren muutoksen aivan tässä viimeisen vuoden aikana. Viime kesänä vanhat haamut palasivat taas vaivaamaan mieltä, mutta tällä kertaa en työntänyt niitä takaisin alitajunnan kätköihin vaan kääntelin niitä mielessäni kunnes saavutin erään johtopäätöksen. Tuloksena oli se, että entisellä kiusatulla ei ole mitään syytä tuntea itseään arvottomaksi tms. Jos niille tunteille antaa vallan, antaa kiusaajien voittaa jälleen kerran. Ja tämä siis, vaikka kiusaajat eivät ehkä enää edes muista mitä aikoinaan tapahtui. Miksi jäädä vangiksi? Muista aina, että todellisia reppanoita ovat kiusaajat itse, ei kiusattu! Sillä aika köyhältä kuulostaa elämä, jos itsetunto on muiden alentamisesta kiinni. Vaikka ulospäin näyttäisi miltä, niin olen vakuuttunut että kiusaaja ei koskaan voi olla todella onnellinen. Loppujen lopuksi hän on käytöksensä ja sisäisen pimeytensä vanki itsekin. Tuhoava toiminta ja muita halveksiva elämänasenne kääntyvät lopulta itseään vastaan. No, en ehkä osaa selittää sitä niin hyvin kuin haluaisin, mutta muista, että kaikki se sonta mitä kiusaajat päällesi lykkäsivät on silkkaa valetta. On tärkeää muistaa omat vahvuutensa ja olla ylpeä niistä. Ajattele, miten pieniä ihmisiä kiusaajat todella ovatkaan, pelkureita jotka käyvät joukolla heikomman kimppuun. Joka ikinen kiusattu on taatusti kilometrejä tällaisten hyypiöiden yläpuolella. Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti toipumisesi jatkuu. T: Ex-kiusattu nuorimies
- kais--
Kamalaa lukea tuollaista tekstiä! En käsitä miten lapset voivat olla niin julmia.
- Kohtalotoveri
Alkoi ihan etomaan ja ahdistamaan, kun luin tekstiäsi. Monet kokemuksesi osuvat nimittäin lähelle omaa lapsuuttani (ja nuoruttani, vaikka nuori olen edelleen), elämääni kiusattuna. Pohdin joskus samanlaisia kysymyksiä kuin sinä tekstissäsi, koen samanlaista ahdistusta ihmisistä, etenkin vanhoista kiusaajista, ja tunnen samanlaisia henkisiä alamäkiä joinain päivinä. Toiset päivät ovat todellakin vaikeampia kuin toiset ja silloin itkettää.
Toivottavasti sinua auttaa käyminen psykiatrian poliklinikalla, sillä minun tuskaani se ei lainkaan helpottanut. Koin, että minua syyllistettiin ja kykyäni elää itsenäistä elämää epäiltiin. Ahdistuin siitä vain lisää, joten päätin heittää pyyhkeen kehään. Minua oli poljettu jo tarpeeksi ja itsetuntoni oli jo tarpeeksi alhainen. Sitä ei tarvinnut enää psykologin tai psykiatrin tarvinnut polkea alemmaksi, sillä siitä pisteestä alaspäin olisi päässyt vain lapion turvin. Pohja oli tullut jo vastaan.
Ole vahva ja kulje pää pystyssä. Muista, että olet tavallista ihmistä vahvempi. Moni ei kestäisi sinun tai meidän muiden kiusattujen kokemaa ylitsekävelyä ja nujertamista. - teksti
jota vosii nostaa näin koulujen taas alkaessa. Puhukaa vanhemmat lapsillenne siitä, miten toisia kohdellaan! Ja tarkkailkaa lastanne, haluttomuus mennä kouluun voi hyvinkin johtua kiusaamisesta!
- Kiusaajaasa
Itse olin sekä kiusattu että kiusaaja. En kiusaaja pahimmasta päästä, mutta kuitenkin.
Enää en kiusaisi kyllä ketään, enkä olekaan jatkanut työpaikkakiusaajana, vaikak itseäni on kiusattu työpaikallakin.
Kun puhutaan ala- ja yläasteen kiusaamisesta, kannattaa muistaa, että kiusaajat olivat tuolloin lapsia ja täten syyntakeettomia. Kiusaaja lapsena ei tarkoita sitä, että kiusaaja olisi vielä aikuisenakin vastuussa kiusaamisestaan. Katson, etten ole vastuussa lapsuuden ajan kiusaamisista, koska tämä oli silloin lapsi, eikä lasta voi syyttää. Onpa joku pöhkö joskus 30-vuoden iässä hakannut lapsuuden ajan kiusaajansakin. Se olisi sama kuin jos hakkaisi lapsen. Tällaisen "kostajan" ongelmat eivät nyt ainakaan pelkästään johdu 12-vuotiaana tapahtuneesta kiusaamisesta, vaan hänellä on muita ongelmia, joille yrittää löytää selityksen muista - tässä tapauksessa lapsuuden ajan kiusaajista.
Sen sijaan aikuisiän kiusaaminen työpaikoilla on sellaista kiusaamista, jonka harjoittajat ovat vastuussa teoistaan. Itse olen raavas mies, enkä kiusaisi ketään. Minua työpaikkakiusasi kaksi nuorta naista, eli käyttivät valtaansa väärin, kun olivat esimiehiäni. Tällä hetkellä olen korkeammassa asemassa kuin he, eivätkä he koskaan pääse tasolleni, en ainakaan usko, että rahkeet riittäisivät. Silti en koe mitään riemua kostamisesta, niinpä en edes yritä kostaa. - Katkera vm.80
Kiusaajaasa kirjoitti:
Itse olin sekä kiusattu että kiusaaja. En kiusaaja pahimmasta päästä, mutta kuitenkin.
Enää en kiusaisi kyllä ketään, enkä olekaan jatkanut työpaikkakiusaajana, vaikak itseäni on kiusattu työpaikallakin.
Kun puhutaan ala- ja yläasteen kiusaamisesta, kannattaa muistaa, että kiusaajat olivat tuolloin lapsia ja täten syyntakeettomia. Kiusaaja lapsena ei tarkoita sitä, että kiusaaja olisi vielä aikuisenakin vastuussa kiusaamisestaan. Katson, etten ole vastuussa lapsuuden ajan kiusaamisista, koska tämä oli silloin lapsi, eikä lasta voi syyttää. Onpa joku pöhkö joskus 30-vuoden iässä hakannut lapsuuden ajan kiusaajansakin. Se olisi sama kuin jos hakkaisi lapsen. Tällaisen "kostajan" ongelmat eivät nyt ainakaan pelkästään johdu 12-vuotiaana tapahtuneesta kiusaamisesta, vaan hänellä on muita ongelmia, joille yrittää löytää selityksen muista - tässä tapauksessa lapsuuden ajan kiusaajista.
Sen sijaan aikuisiän kiusaaminen työpaikoilla on sellaista kiusaamista, jonka harjoittajat ovat vastuussa teoistaan. Itse olen raavas mies, enkä kiusaisi ketään. Minua työpaikkakiusasi kaksi nuorta naista, eli käyttivät valtaansa väärin, kun olivat esimiehiäni. Tällä hetkellä olen korkeammassa asemassa kuin he, eivätkä he koskaan pääse tasolleni, en ainakaan usko, että rahkeet riittäisivät. Silti en koe mitään riemua kostamisesta, niinpä en edes yritä kostaa.Kiusattiin koko ala ja yla aste ja amiksessa htki kunnes loppui minun sanntaan. Ala ja yla asteella kerroin opeille mutta ei heita kiinnostanyt joten muuttakaan vaan mynamakeen ja laittakaa lapsenn laurikouluun ... siella ketaan ei kiinnosta sinun lapsesi.!
Kun olen vanhempi ja sain lapseni mietin tuleeko heista koulu kiusattuja...
Muutimme miehen tyon perassa ulkomaille ja voin kertoa etta taalla ei ole koulukiusausta ollenkaan eli asumme ei eu alueella vaan suuressa maailmassa ei afrikassa eika jenkeissa...
Ja mieleen palaa viela vanhatajat ja oikeasti katkerana ihmisena toivon etta koulukiusaajieni lapset kokevat saman kuin mina vaikka en koulu kiusaukseen kannusta. Tietaisivat vanhemmat siina vaiheessa omn mennisyyden tulleen takaisin ja muutenkin - selkärangaton
Kiusaajaasa kirjoitti:
Itse olin sekä kiusattu että kiusaaja. En kiusaaja pahimmasta päästä, mutta kuitenkin.
Enää en kiusaisi kyllä ketään, enkä olekaan jatkanut työpaikkakiusaajana, vaikak itseäni on kiusattu työpaikallakin.
Kun puhutaan ala- ja yläasteen kiusaamisesta, kannattaa muistaa, että kiusaajat olivat tuolloin lapsia ja täten syyntakeettomia. Kiusaaja lapsena ei tarkoita sitä, että kiusaaja olisi vielä aikuisenakin vastuussa kiusaamisestaan. Katson, etten ole vastuussa lapsuuden ajan kiusaamisista, koska tämä oli silloin lapsi, eikä lasta voi syyttää. Onpa joku pöhkö joskus 30-vuoden iässä hakannut lapsuuden ajan kiusaajansakin. Se olisi sama kuin jos hakkaisi lapsen. Tällaisen "kostajan" ongelmat eivät nyt ainakaan pelkästään johdu 12-vuotiaana tapahtuneesta kiusaamisesta, vaan hänellä on muita ongelmia, joille yrittää löytää selityksen muista - tässä tapauksessa lapsuuden ajan kiusaajista.
Sen sijaan aikuisiän kiusaaminen työpaikoilla on sellaista kiusaamista, jonka harjoittajat ovat vastuussa teoistaan. Itse olen raavas mies, enkä kiusaisi ketään. Minua työpaikkakiusasi kaksi nuorta naista, eli käyttivät valtaansa väärin, kun olivat esimiehiäni. Tällä hetkellä olen korkeammassa asemassa kuin he, eivätkä he koskaan pääse tasolleni, en ainakaan usko, että rahkeet riittäisivät. Silti en koe mitään riemua kostamisesta, niinpä en edes yritä kostaa.Vaikka olet kirjoittanut tekstisi yli vuosi sitten, on pakko kommentoida.
Tuo on mielestäni todella selkärangatonta, että pidät itseäsi syyttömänä, koska olit itsekin lapsi. Ja koska laki ei asiaa kiellä. Sinusta on siis ihan okei, että lapset, joita kiusasit, itkivät pahaaoloaan, minkä SINÄ olit tarkoituksella heille aiheuttanut, saavat oletettavasti yhä ahdistustunteita edes nähdessään SINUT. Pitäisitkö itseäsi silloinkin aivan täysin viattomana, jos joku tulisi sinulle sanomaan, että henkilö, jota kiusasit on tehnyt itsemurhan, syynä koulukiusaaminen? "Olin vain lapsi - olen syyntakeeton!" Ei ole totta...
Tiesitkö, että Suomen kouluampumisetkin ovat oletettavasti kaltaistesi selkärangattomien kusipäitten aikaansaannosta? Taputtakaapa kaikki entiset syyntakeettomat koulukiusaajat itseänne selkään kun joku entinen uhrinne tekee itsemurhan tai tappaa ison määrän ihmisiä. Varmasti ihana tietää, että tämä yhteiskuntamme epäkohta ja kauheus, johtuu yksin ja ainoastaan teistä. Huonoa hoitolaitosta on turha syyttää, te ne olette aiheuttaneet, te syyntakeettomat.
- ................
Mitäs olet niin ruma ja läski!
- ------------
Todella koskettava teksti! Jokaisen kiusaajan pitäisi lukea tämä!
- ^___^
Hienoa, jos sinulla menee nyt hyvin, mutta yksi kysymys...
Miksi sinun piti vuodattaa se Suomi24:een?- dfgdsfsd
sinun pitäisi ennemminkin vastata hänen kysymyksiinsä?
Kaikki ovat varmasti kiinnostuneenpia tietämään miksi kiusasit kuin se miksi hän tänne kokemuksiaan kirjoittaa.
- kkkkkkkk
- Kiusaajat
ovat yleensä niitä luusereita joilla elämä menee kaljotellessa myöhemmin.
Se on sitä amisporukkaa ja tulevaisuuden työttömiä. Kateus pistää kiusaamaan
huonot kotiolot ja puuttuva kasvatus. Ole onnellinen jos voit nyt hyvin. Kiusaaja
vaurioituu vaikka ei sitä välttämättä tajua. Älynlahjoja kun ei voi ostaa.
- pillitku
sorry mutta pakko kertoa,että vasta kun olin 45- v onnistuin jättämään kouluajan kiusauksen ja sen aiheuttamat tuskat taakseni.(noin suurinpiirtein) sinulle toivon parempaa elämää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritän tänään laittaa taajuudet kohdilleen
Jotta törmätään kirjaimellisesti. Ei tätä kestä enää perttikään. Olet rakas ❤️662248Onko kaivattusi
kyltymätön nainen, pystyisitkö olemaan hänelle loputon mies, vai meneekö toisinpäin.381863Vanhuksen varpaankynsien leikkaus 89 euroa...
Huh huh.......Parturikäynti olisi varmasti ollut 250 euroa? Kallis on suomi nykyään.1711490Viulu vaiennut
Eikö pisnikset suju ? Vai miksi pahin yrittäjä vouhka on "kadonnu" maan alle. 🤣221484Anne Kukkohovi. Myy likaisia alushousujaan.
Kuka ihme ostaa jonkun naisen likaisia alushousuja, menee lujaa kyllä tälläkin housujen myyjällä.791186Nainen, sellaista tässä ajattelin
Minulla on olo, että täällä on edelleen joku, jolla on jotain käsiteltävää. Hän ei ole päässyt lähtemään vielä vaan jost1771144Kyllä tekee kipeää
Luopua kaikesta mitä on elämässä saavuttanut😞 ei vaan ole enää yhtäkään hiljaista vuorokautta🤬211096Kauanko skuutteja on siedettävä? Ei tietoa liikennesäännöistä, ajellaan miten sattuu ja missä vain.
Kauanko on kestettävä sähköpotkulautojen terrorismismia? Niillä ajelevat eivät tiedä, tai jos tietävätkin, niin eivät vä1051074- 77929
En mä tiedä mitä tapahtuu
siis tykkäisitköhän musta oikeasti. Ehkä oot pelannu liikaa rahapelejä, ehkä rakastat tyhjiä arpoja.9922