Olen nyt Suomessa ensimmäisen kerran. Tässä on muutamia vaikutelmiani Helsingistä. /En ole opiskellut Suomea koulussa tai yliopistossa, vain itse ja epäsystemaattisesti, joten anteeksi virheista./ Mukavin havainto on: monet helsinkilaiset käyvät juoksulenkillä, varsinkin nuoria. Moskovassa se on valitettavasti poikkeus. Siis suomalaiset taitavat olla terveellisempiä. Yhdysvalloissa kaupoissa usein kuulen kysymyksen: 'Where are you from?' Täällä ei kukaan kysynyt minua tästä. Näytänkö venäläisenä? Tuntuu että Suomessa ihmiset eivät tee asiattomia kysymyksiä. Mutta eikö se estä tutustua? Olin kerran unohtanut aikakauslehden kauppaan, mutta kun mennyt ulos ja ylitin kadun, nuorimies ohitti minut ja palautin sen minulle. Kiitos! Kaupungilla on paljon venäläisiä turisteja. Ongelmana on, ettei kaikki venäläisiä, varsinkin moskovalaisia osavat olla kohteliaita. Esim. eilen yksi venäläinen nainen Forumissa moitti lastaan kovaäänisesti eikä hän ajattelut millaisena hän näytti. Ei mukavana, tietenkin. Suurena monien nykyaikaisten venäläisten ongelmana on se, ettei he ole riittävän laupiaita ja kohteliaita, tästä syystä heistä eivät pidä ulkomailla. Itse ulkona venäläisten ystävieni kanssa olemassa pidän parempana puhua englantia vai suomea.
Helsinki moskovalaisten
4
1115
Vastaukset
- Laivat
Oli mielenkiintoista lukea havainnoistasi. Kun on maassa eka kertaa, näkee kulttuurierot hyvin selkeästi. Suomalaiset eivät todellakaan harrasta smoltolkia, ja varmastikin se estää tutustumista:( Todella hyvin olet oppinut suomea ihan omin päin. Kohta puhut sitä ihan sujuvasti ja virheittä. Mukavia matkakokemuksia jatkossakin sinulle!
- Mutta johtopäätokseni oli e...
Olen sanonut ettei kukaan Suomessa kysynyt mistä olen kotoisin, mutta pian tilanne muuttui. McDonald's:ssa eräs tyttö kysyi minulta jotakin nopeasti. Minä vastasin: "Anteeksi, voisitteko toistaa englanniksi?" Kun asia oli ollut ratkaistu, tyttö kysyi: "Where are you from?" Sitä paitsi kaikki WWF:n ja muiden samanlaisten järjestöjen kanssani puhuvat aktivistit sanottuani olevan ulkomaalaisen esittivät saman kysymyksen :).
- Laivat
Mutta johtopäätokseni oli e... kirjoitti:
Olen sanonut ettei kukaan Suomessa kysynyt mistä olen kotoisin, mutta pian tilanne muuttui. McDonald's:ssa eräs tyttö kysyi minulta jotakin nopeasti. Minä vastasin: "Anteeksi, voisitteko toistaa englanniksi?" Kun asia oli ollut ratkaistu, tyttö kysyi: "Where are you from?" Sitä paitsi kaikki WWF:n ja muiden samanlaisten järjestöjen kanssani puhuvat aktivistit sanottuani olevan ulkomaalaisen esittivät saman kysymyksen :).
Luulenpa, että kun puhut englantia, niin sinulta kysytään useinkin "where are you from?". Sillä tuota lausetta harjoitellaan jo englannin alkeiskurssilla. Suomessa ei suomeksi ole tapana kysellä mistä joku on kotoisin. Ehkä se tuntuu liialliselta uteliaisuudelta. Sitten vasta, kun on tutustuttu muutenkin, voidaan kysyä, että mistäs oot kotosin. No, voin olla väärässäkin...
Kiitos havainnoistasi. Moskovassa ja Helsingissä tosiaan paljonkin erilaista. Olennaisin ero varmaan asiakaspalvelun yleinen ystävällisyys Helsingissä verrattuna Moskovaan, samoin kuin kanssakäymisen epämuodollisuus toisilleen vieraidenkin ihmisten kesken. Minunkin perääni on Moskovassa juostu tuomaan jotain unohtunutta esinettä. Se, miten ihmiset ulkomailla matkustaessaan käyttäytyvät, ei välttämättä ole millekään kansakunnalle ylpeyden aihe. Lähes joka maassa on jokin turistiryhmä, johon suhtaudutaan negatiivisesti tai ainakin varauksella. Vaikka joskus kyseessä on liioittelu, useimmiten jotain faktapohjaa ennakkoluuloihinkin on. Venäläiset eivät Suomessa ole kovin suosittuja yleensäkään, suhtautuminen on kuitenkin parantunut 90-luvun päivistä - toisaalta venäläisten turismin ja maahanmuuton näkyvät lieveilmiötkin ovat vähentyneet. Venäläiset kuitenkin Helsingissä paikallisen silmään erottuvat katukuvassa useimmiten erilaisen tyylinsä ja joskus kasvonpiirteidensä ansiosta. Myös venäläinen korostus vieraita kieliä puhuessa on melko paljastava. Siksi useimmiten ei tarvitse kysyä mistä joku on kotoisin, ellei halua aloittaa/jatkaa keskustelua kyseisen henkilön kanssa. Suomessa myöskin paljon maahanmuuttajia, joiden suomen kielen taito olematon tai hatara, näiltäkään ei välttämättä kysytä mistä he ovat kotoisin kun ovat saattaneet asua Suomessa jo parikymmentä vuotta - oppimatta silti kieltä kunnolla. Jos puhut suomea niin sinua hyvin helposti varmaan luullaan Suomeen jo jokin aika sitten muuttaneeksi. Onnea ja menestystä suomen opinnoille ja oleskelullesi Suomessa. Udatshi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1901323
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51720Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311597Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570