Olen tavannut ihmisen, johon olen syvästi kiintynyt. Tämä tuttavuus on saanut minut pohtimaan asioita aivan uudelta kantilta. Ensimmäistä kertaa en ole ihastunut ulkoiseen olemukseen, vaan oikeasti ihmiseen sinäänsä, mikä on mielestäni erittäin hienoa ja edistyksellistä. Olen nyt vakaasti sitä mieltä, että haluan seurustella ihmisen kanssa, johon voin todella samaistua ja jonka kanssa olen täysin samalla aaltopituudella. Toivon, että jonakin päivänä törmään vielä vastaavanlaiseen mieheen.
Niin, en ole ihastunut tämän tytön ulkoiseen olemukseen vaan koko konaisuuteen. Tunsin häneen heti ensi tapaamisella kiintymystä, mikä osaltaan johtuu siitä, että meillä on hyvin paljon yhdistäviä tekijöitä harrastukset, koulutus etc., jotka ovat itsessään jo hyvin harvinaislaatuisia. Alusta asti koin hänen olemassaolonsa hyvin tärkeäksi juuri näiden yhdistävien tekijöiden vuoksi. Lisäksi meillä on muutenkin paljon yhteistä ei niin merkityksellisten asioiden suhteen ja tiettävästi hänkään ei ole koskaan seurustellut, vaikka miehistä onkin kiinnostunut. Tämä asia vaikuttaa myös erittäin paljon siihen, että pystyn samaistumaan häneen.
En tiedä mitä hän minusta ajattelee, pitää kyllä luultavasti. Hän sanoi puhelimessa vähän aikaa sitten melko spontaanisti tykkäävänsä minusta, mutta alkoholilla oli osuutta asiaan. Hän on myös nykyään alkanut suhtautumaan positiivisemmin kahden yhteisen kaverimme väliseen suhteeseen. Kerran kun pohdimme kolmestaan yhteisen kaverimme kanssa hänen elämäntilannettaan ja ilmaistaessani hyväksyvän kantani, hän oli erittäin kaverillinen minua kohtaan koko loppuillan. Kyseisenä iltana ja seuraavana päivänä olinkin erittäin onnellinen ja hänkin tuntui viihtyvän seurassani.
Emme varsinaisesti vietä vapaa-aikaa yhdessä, mutta tapaamme yhdistävien asioiden kautta. Voisin kyllä viettää hänen kanssaan joka ikisen tunnin päivässä, mutta en saa mitään aikaiseksi. Häneen on vaikea tutustua yleisesti ja meilläkin vei aikansa päästä edes tähän tilanteeseen. En suoranaisesti panikoi hänen seurassaan, mutta muutun yhtä vaiteliaaksi kuin hän. Se ei kuitenkaan tunnu kiusalliselta, vaan oikeastaan luonnolliselta. Haluaisin ottaa häneen yhtä paljon kontaktia kuin kaikkiin muihinkin kavereiheni tilanteissa, joissa on paljon muitakin ihmisiä. Jotenkin onnistuin aina esittämään hyvin vaikeasti tavoiteltavaa ja välttämään minkäänlaista kontaktia, mikä harmittaa. Jonkinlaisesta itsesuojeluvaistosta on kyse, vaikka tiedän, että hän ei ole todellakaan kusipää luonteeltaan.
En siis tiedä mitä tekisin hänen kanssaan. Kyse on siis ihmisestä, jonka tunnen läheisemmäksi kuin kukaan muu koskaan, mutta olemme silti niin etäällä toisistamme. Kuitenkin olen tällä hetkellä melko onnellinen, koska olen tavannut hänet ja hän on elämässäni varmuudella vielä hyvin pitkään. Aivan kuin olisimme siinäkin mielessä samanlaisia ihmisiä, että tämä tilanne kehittyy eteenpäin vain omalla painollaan, ilman että kumpikaan suoranaisesti asialle tekisi mitään. Ja en todellakaan tiedä, mitä hänen päässään liikkuu.
Pitkästi tuli nyt jaariteltua, mutta osaisiko joku sanoa tähän jotain viisasta?
Kiitos ja kevään jatkoja:)
minä todella välitän sinusta
just me
31221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla on aivan sama tilanne, me käymme samoissa harkoissa ja käymme samaa koulua :) Pidän hänestä ulkoisesti ja sisäisesti, en ole tuntenut ketään muuta kohtaa niin kuin häntä. Se on ainutlaatuinen tunne, tuntee että hän on se oikea!!! Mutta olemme vasta tuttu vaiheessa, koska en tiedä miten kertoisin tunteistani :( Minä yritän vain jollain tavalla saada hänet aina mustasukkaiseksi, ja sitten taas joskus olen todella flirttaileva hänelle. Olen kyllä huomannut että hän on yrittänyt näyttää minulle kiinnostustaan, hän hakeutuu aina minun lähelleni ja puhelee minulle paljon :D En tiedä mikä minua estää, en vaan halua pilata meidän tämänhetkistä juttua, mutta en myöskään halua että hän kyllästyy minun käytökseeni... VOI EIII
Minulla oli noin vuosisitten sama tilanne. Olin kiintynyt ihmiseen jota en edes tuntenut kunolla. Ja tunsin jotain mitä en koskaan ennen ollut tuntenut. Mutta sitten kun kerroin kyseiselle henkilölle tunteistani hän ei enää puhunut minulle mitään. Se oli masentavaa koska tunteeni kyseistä ihmistä kohtaan ovat edelleen vahvat.Toivoisin että kyseinen henkilö joskus tulisi minulle vielä puhumaan
Hankalaahan se on, kun haluaisi sanoa niin paljon toiselle, mutta ei uskalla. Itse taidan antaa vaan asioiden mennä omalla painolla eteenpäin ja uskon siihen, että jos jotain on tarkoitus tapahtua, se myös tapahtuu. Minäkään en halua rikkoa välejäni hänen kanssaan, en kestäisi sitä. Ehkä saatan tulevaisuudessa sanoa hänelle jotain pienessä myötähumalassa, niinkuin hän sanoi minulle, koska tämänkaltaiset "tunnustukset" ovat tulkinnanvaraisia ja sitä kautta harmittomia. Selvinpäin en tule tekemään mitään radikaalia liikettä. Onneksi olemme kuitenkin jo sikäli läheisiä, että halailu yms. läheisyys on välillämme normaalia. Antaapa ajan viedä etteenpäin.