Suruaika

Juuri näin on asia. Tosiystävän ja kaverin välinen ero on valtava. Mutta jokainen koiranomistaja tietää jo pentua ottaessa että joskus tulee aika antaa kaverin mennä parmpaaan paikkaan. Se on sitä tosiystävyyttä, ja sinä teit juuri niin. Vaikea ja raskas päätös, mutta parhaan ystävän kannaslta varmasti oli oikea. Voimia sinulle! Muista, hän kulkee aina mukanasi, aina sinussa!

Sen oman Parhaan Kaverin poismeno satuttaa, se on varmaa. Kun toinen on monet vuodet siinä vierellä kulkenut, aina valmiina puolustamaan, lohduttamaan, ilahduttamaan ja miksei välillä myös vihastuttamaan... =) Parasta mitä rakkaallemme voimme tehdä, on päästää se lähtemään, eikä itsekkäistä syistä pitää vielä luonamme, vaikka toiseen sattuisi. Koska niinhän se menee, että jos todella rakastat minua, niin anna minun mennä. "Sinä se olit Sinuun minä katsoin Sinun tuoksusi minä tunsin Minä rakastin sinua jo silloin Minä olen rakastanut sinua aina" Paljon voimia!

Myös minun paraskaverini, saksanpaimenkoira Siiri 10v8kk, jouduttiin "nukuttamaan ikuiseen uneen" maaliskuussa. Kaipaan ystävääni niin valtavasti, ei päivää ilman itkua. Heti aamulla herätessä lyö totuus taas päin kasvoja, ei ole kaveri jonka kanssa lähteä lenkille, ei kuulu sängyn vierestä puhinaa,ei ketään jota rapsuttaa, ei ketään joka ilmoittaa vieraiden tulosta... Ja kun palaa kotiin ei ketään enää ole ovella häntä heiluen vastassa. Ei ole montaa ihmistä jota kaipaisin näin paljon. Luulin että meillä olisi vielä ollut hyvinkin yhteistä aikaa jäljellä, mutta koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän... Niin yllättäen ilmaantui vakava sairaus, viikon jälkeen tuli aika tehdä elämäni vaikein päätös ja päästää ystävä pois...Viimeiseen asti silittelin ja korvaan kuiskailin kuinka kaikesta yhteisestä ajasta olen kiitollinen.
Voimia kaikille ystävänsä menettäneille! Sitä tarvitaan, että joskus tästä surusta selviää.