vuorovaikutustaitoihin siis, toivottavasti oli tarkoitus edes face to face sitä tarjota?. Siitä sen verran, että astu koiran hännän päälle ja hauku sitten itse omistajalle, että kyllä on agressiivinen ja huonosti koulutettu koira kun meinaa purra!, omia tekojaan kannattaa myös siis ensin miettiä, muttei enempää, odotellessa parempia taitoja, kerron tositarinan suoraan naistenlehdestä, muistaakseni.
Tämä on psykologi Tony D. kertomus, hänestä tuli isoisä ja hänen lapsenlapsensa aiheutti hänessä outoja tuntemuksia. Hän kertoo näin:" lapsi ei halunnut hänen läheisyyttään ja tuntui etäiseltä ja vältteli aina hänen katsekontaktiaan". Tämä sai Tony D. loukkaantuneeksi ja tuntemaan mm.seuraavia tuntemuksia," mikä minussa on vikana, miksi en kelpaa" ja nämä tuntemukset vain sen takia että lapsenlapsi oli varautunut ja halusi pitää etäisyyttä häneen.
Moni muu hänen sijassaan olisi kyllä ymmärtänyt pistää omat tuntemuksensa syrjään ja ymmärtämään heti lapsen näkökulmaa asiaa, mutta koska TOny on psykologi, tietysti hän myöhemmin ymmärsi tuntemuksiaan ja lähestyä asiaa lasta ajatellen eikä itseään ja hän myös selitti, miksi tunsi tuollaisia riittämättömyyden ja epäkelpoisuuden tunteita, kun lapsi ei luonut häneen kontaktia ja lämpöistä katsetta (hänellä on vaikea lapsuus, jossa hän ei omien sanojensa mukaan koskaan tuntenut saavansa yhteisyyttä ja hyväksyntää).
Viisastuneena hän siis alkoi ymmärtämään omia tuntemuksiaan ja mistä ne kumpuaa ja antoi ajan tehdä tehtävänsä eikä syyllistänyt tai vihoitellut lapselle? (kuten alussa teki) ja odotti, että lapsi rupeaa luottamaan häneen kun saa rauhassa vain olla läheisyydessä eikä pakoteta, aikaa myöten lapsi tuli oma-aloitteisesti hakeutumaan TOny D syliin ja tarinalle tuli onnellinen loppu.
Nyt Tony D saa nauttia isoisänä olemisesta täysin rinnoin ja tuudittaa lasta keinutuolissaan. Fiksuja nuo psykologit, tietysti pistää ihmettelemään, onko todella noin kova tarve saada jokaiselta ns.hyväksyntä jopa lapselta?.
Psykologit paljon puhuu tuosta hyväksyvästä katseesta, näkyväksi tulemisen tarpeesta ja siitä haittavaikutuksesta, mitä sen laiminlyönti varsinkin lapsille myöhemmässä elämässä aiheuttaa. Mutta kyllä tuosta voi ns.uloskin kasvaa, siis siitä hyväksynnän tarpeen saannista,kuten viisas psykologi Tony D. todistaa, ymmärtämällä omia tuntemuksiaan ja huomaamaan myös toinen ja lähestymään asiaa eri kantilta. Ei siis kannatta tehdä itseään TOny D. tapaan hölmöksi ja vaatimalla vaatia hyväksyntää ja ymmärrystä, jos toinen on sellaisessa tilanteessa (esim. vaikka putkassa tms.), jota toinen ei hahmota kun on liian kiinni omissa tuntemuksissaan.
Tuollainen TOny D.lapsuuskokemukset tietysti aiheuttavat elämässä paljon haittavaikutuksia, sillä tuo näkyvänä olemisen kokemuksen puuttuminen, voi tehdä vetäytyväksi ym. jolloin voi saada vaikka ujon tms. maineen, vaikka tempperamentiltaan on kaukana ujosta ja kyse on vain esiintymisvaikeudesta, mikä on täysin eri asia ja pitäisi sitä myös eritavalla käsitellä.
Jos tuohon ihmisten esiintymisvaikeuksiin keksittäiin samantyylinen sapluuna kun Sarasvuo on keksinyt myyntimiehille koulutuksen, rahaa virtaisi ovista ja ikkunoista. Tätä ideapohjaa voi käyttää ihan vapaasti ja tehdä koulutus/markkinointisuunnitelman.
sparrausta
odotellessa...
5628
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
antaa palaa vaan..
sitäpaitsi ehkä tuo psykologi olikin Tommy H. joka useisti on käyttänyt omaa vaikeaa menneisyyttään (alkoholistiperheen lapsi, äiti tehnyt itsemurhan jne.) esimerkkinä ja pohjana kasvutarinalleen. Nämä terapeutti kirjalijat saavat usein paljon hyviä arvosteluja ja ovat kysyttyjä luennoitsijoita, mutta kun itsekin olen yhden Hellstenin kirjan lukenut (saat sen mistä luovut) jää päällimmäisenä tunne, että joo ihan hyvä kirja, mutta vähän ajan kuluttua siitä ei muista varsinaisesti mitään. Kauniita ja oikein osuvia sanoja, silti ne harvemmin johtavat kenelläkään mihinkään askellukseen ylöspäin, hetkellistä ymmärrystä kylläkin tuovat. Miten ja kuka voisi paikata kenenkin menneisyyden?. No, lähtökohtaisesti ei varmaan kukaan muu kuin ihminen itse, muutenhan ongelmat senkun kasaantuvat tai kierretään kehää. Itse en pidä mistään psykologisesta mallinnuksesta, eikä tulisi mieleenkään jutella yhdenkään psykologin/terapeutin kanssa, jokin heidän tavassaan käsitellä asioita häiritsee aivan liikaa. Se tietynlainen ehdottomuus, määritelmät ja rajat mitkä useat asettavat ihmiselle, ihmiset tuntee sitä ja tätä tässä ja siinä tilanteessa jne. Sellainen luo liian tarkan määrityksen ja rajat, että johan siinä vaiheessa viimeistään päätä alkaa särkemään, jos ei ennestään mitään tuntenut. Tuosta lapsenlapsi tapauksesta vielä, tuota kaipuuta saada huomion osoitusta jopa lapselta, siis tuskin tapahtuu muiden kuin oman lapsenlapsen kohdalta, kuten yleensäkin, oireet tulevat vain jos ei saa huomioita siltä jolta haluaa, ihan kuka tahansa ei voi esim. selkäänsä kääntämällä tai sitten jatkossa huomiomalla saada toista tuntemaan juuri mitään, muuta kuin tietysti sen että tavallaan tunkeutuu toisen elämään liiallisesti yksityisyydenrajat rikkomalla, jos ja kun ei kerran varsinaisesti tunneta eikä luontevaa tapaamistilannetta ole käsillä, silloinhan joutuu vain siihen ns.julkkistilanteeseen, kaikki kuvittelee olevan melkein tuttuja jne. Ei tuntemattomien arvostamiset/hyväksynnät nyt kenelläkään missään tunnu, mutta yleensähän on tietysti hyvä tietää/tuntea, että maailma ja ihmiset nyt jollain tavalla ovat tolkuissaan, kyllä siihen läheisempiä tarvitaan, jotta jotain vaikutusta asioihin olisi, mutta tilanteethan kannattaa tietysti aina käyttää hyväkseen ja miettiä positiiviselta kannalta, mikä tahansa julkinen tilaisuus on hyvä käyttää esiintymisvarmuuden hankkimiseen. Muutaman kerran kun mokaa kunnolla niin ei kait se nyt enää sen jälkeen kauaa missään tunnu, siis esiintyminen. Mutta vahvistuiko tämä psykologi nyt seuraavaa kertaa varten, jos joku muu läheinen ei annakaan heti hänelle hänen toivomaansa reagtiota? pystyykö hän toteamaan, tuolla toisella on nyt oma tunnetilansa päällä, sen ei tarvi riippua minusta eikä tarvi vaikuttaa minuun, pidän oman ytimeni eli tunnetilani sellaisena kun haluan todella rakentavammin tuntea, pidän huolta siis omista tunteistani ja otan tarvittavalla tavalla toisenkin huomioon. Varmasti kertoo sen meille jossain vaiheessa. Sitten kun jossain vaiheessa pystyy ymmärtämään mikä ero on siinä että tuomitsee toisen teot, ei toisen tunteita tai ihmistä kokonaisuutena, on varmasti aineksia käsitellä tekemisiään, ilman että täytyy paeta tunnelukkoihin eli mykkyyteen, ymmärtämättömyyteen, välinpitämättömyyteen, kieltämisiin jne. It is a long way dude..
Amerikassa usein monet haluavat keskustella asioista jopa esim. lapsensa murhaajien ym.kanssa, jotta asia heille selkiintyisi ja pystyisivät paremmin jatkamaan elämäänsä. Mutta keskustelisitko sinä rikollisen kanssa? ja missä mielessä, vai siinäkö että ymmärtäisit ja paapoisit rikollisen herkkää psyykettä ja ottaisit rikollisen jatkossa paremmin huomioon?. Vaiko vain sen tarkoituksen vuoksi, että asiat todentava keskustelu selkiyttäisi tilanteen, mutta todellakaan mitään ymmärtäväistä kontaktia nyt kukaan rupea rikolliseen ottamaan, varsinkaan jos häneen ei ole mitään luottamista, vaan jakelee tiedot välittömästi eteenpäin, jolloin luottamuspääomaa ei koskaan kerry ja sellaisista paskaläjistä pitääkin päästä eroon, jotka eivät ymmärrä säilyttää luottamuksellisia asioita, vaan halventavat toisen tarkoituksellisesti vain hetkellisen oman kohotuksen takia. Vuorovaikutukset ovat helppoja silloin kun todellakin on luonteva tapaamistilanne ja tarkoitusperä, jos ei ole, harva nyt rupeaa kaikenmaailman assholien kanssa turisemaan varsinkaan toisen näkökulmasta asiaa katsottuna, mikä onkin aivan sairas vaatimus. Kannattaa todellakin pysyä kaukana hännän päältä, jos ei osaa anteeksi pyytää, tuon tyyppisiä ihmistä pysty kukaan arvostamaan.
vakavia muistikatkoksia tai ainankin esittää niin, suotavaa on käydä tarkistamassa joko papin tai terapeutin avulla, onko varmasti kaikki kohdallaan?. Tällä viittaan siihen, että jos esim. todistaa typerää painiottelua eikä reagoi siihen mitenkään, niin miten kehtaa muutaman kuukauden päästä taas uskotella, että voi käyttäytyä niin, että voisi jotain taasen aloitella, tuollaisen tempun jälkeen kukaan mitään voi enää toista kohtaan tuntea, pitäisihän se nyt olla aivan päivänselvää. Black out kohtauksia tulee yleensä sellaisille, jotka eivät kestä omaa syyllisyyttään omista teoistaan, aika vaarallista. Hävyttömiä kavereita, jotka vedättää uskomaan toista, että hällä juu on sua kohtaa sellaisia ja sellaisia tuntemuksia, vaikka asia on kaukana todellisuudesta, menkää itteenne, älkäätte enää siellä uskottele ja kuvittele vastoin tosiasioita ja todellisuutta asioita. Teot pitää käsitellä ensin, eikä mitään typeriä tunnetko sitä ja tätä asioita ja onko tunteet vähän vaikeita, ja muuta hölynpölyä. Toivottavasti tähän aiheeseen ei enää tarvi palata saatikka näiden ihmisten ns.pariin!
tuntea mitään? Tottakai voi tuntea, rakkaus kaiken kestää.. jopa hiljaisuuden.