Risaleikkaus

Onko täältä kukaan ollut yksityisellä risaleikkauksessa? Kuinka paljon se mahtoi maksaa? Millainen kokemus se on, kun lääkäri koittaa kovin saada leikkaukseen, mutta olen kuullut siitä niin paljon kaameita juttuja, että ei ihan heti tule mieleen mennä leikkauspöydälle?
2480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yhtä kovat ja vittumaiset kivut ne ovat vaikka sinut leikattaisiin yksityisellä :D

Äänestä

Olin itse ihan vastikään nielurisaleikkauksessa ja hengissä selvisin. Kävin operaatiossa paikallisessa keskussairaalassa ja rutiinitoimenpidehän tuo heille on. Miksi menisit ykstyiselle?Vaikka menisitkin yksityiselle niin ei se sitä toipumisaikaa muuta miksikään. Toipumisaikahan se on inhottavinta. Olin minäkin ennen leikkausta aivan paniikissa ja luin netistä kaikki kauhukertomukset kamalaista verenvuodoista ja muista. Minulle ei tullut mitään jälkivuotoja ja kahden viikon kuluttua leikkauksesta pystyin menemään töihin (toki nielu ei aivan kunnossa ollut vielä silloinkaan). Ensimmäinen viikko leikkauksen jälkeen oli pahin. Tuntui että se ei lopu ikinä. Kivut eivät olleet missään vaiheessa ylitsepääsemättömät ja saat kyllä hyvät kipulääkkeet. Ei se mukava kokemus ole, mutta siitä selviää. Voin sanoa rehellisesti, että en lähtisi uudestaan, mutta suosittelen silti sinulle jos risat vaivaavat. Ei kannata pelätä, verenvuodot sun muut ovat harvinaisia (vaikka netistä lueskellessa tuleekin mielikuva, että sitä sattuu kaikille). Mikä sinua siinä eniten askarruttaa?se kipu vai mikä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lisbet kirjoitti:

Onko täältä kukaan ollut yksityisellä risaleikkauksessa? Kuinka paljon se mahtoi maksaa? Millainen kokemus se on, kun lääkäri koittaa kovin saada leikkaukseen, mutta olen kuullut siitä niin paljon kaameita juttuja, että ei ihan heti tule mieleen mennä leikkauspöydälle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu