Mä vähän epäilen, että mun erittäin hyvä miespuolinen ystäväni on homo mut ei itse tajua sitä. Sen naissuhteet kuivuu aina jotenkin ihmeesti kokoon, kun se ei vaan viihdy niiden tyttöjen kanssa, vaikka asiat on ihan ookoo. Tää mies ei ole mikään baarikärpänen tai häntäheikki vaan viettää aikansa mieluiten poikafrendiensä kanssa kaikenlaisissa harrastuksissa, matkoilla ja sen sellasta. Kyse on reilusti yli 3-kymppisestä, kunnollisesta ja luonteeltaan tasapainoisesta miehestä, jolla kyllä vientiä naismaailmassa riittäis. Naisilla ei ole siitä mitään pahaa sanottavaa, paits et se ei kauheasti halua seksiä ja pyrkii aina läheltä pois. Tosta aloin miettiä, et ehkä mun ihme fiilis kaverini homoudesta onkin totta. Se vaan on kotoisin pikkukaupungista, eikä ole ollut asian kanssa juurikaan tekemisissä paits että meidän yhteinen naisystävä julkisti lesboutensa muutama vuosi sitten.
Nyt sit mietin, et pitäiskö mun sanoa sille, että mitä jos? Kun se on aivan tajuttoman hyvä tyyppi ja musta tuntuu surulliselta, et se kerää suruja itelleen pahimmassa tapauksessa vaan siksi, et se ei näe itseensä. Pelkään vaan et se juoksee lujaa pakoon, jos kysyn siltä. Mut oon joskus kuullut, et se yksi kysymys voi olla itelle uuden alku.
Onks teillä kokemusta tällasesta? Pitääkö vaan pitää näppinsä erossa toisen elämästä, vaikka tuntuu et se toinen vois olla paljon onnellisempi jos vaan avais silmänsä?
Nyt sit mietin, et pitäiskö mun sanoa sille, että mitä jos? Kun se on aivan tajuttoman hyvä tyyppi ja musta tuntuu surulliselta, et se kerää suruja itelleen pahimmassa tapauksessa vaan siksi, et se ei näe itseensä. Pelkään vaan et se juoksee lujaa pakoon, jos kysyn siltä. Mut oon joskus kuullut, et se yksi kysymys voi olla itelle uuden alku.
Onks teillä kokemusta tällasesta? Pitääkö vaan pitää näppinsä erossa toisen elämästä, vaikka tuntuu et se toinen vois olla paljon onnellisempi jos vaan avais silmänsä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hep! Mä oon samanlainen tyyppi kuin toi Sun kamu, eli mä tuun h... hyvin toimeen naisten kans työn- ym. puitteissa. Mut jos joku typsy yrittää "liian lähelle", reaktio on varmaan sama kuin Sun ystävällä. Olen yrittänyt joskus mun vanhoille kamuille selittää kapakkaillan viime metreillä, että mikä on asian oikee laita, mut ne on aina kuitannu sen naurulla ja huumorilla. Ettei ne kai usko/halua uskoa minusta semmosta!
Voisthan Sinä yrittää hänelle jutella asiasta varovasti sopivassa tilanteessa. En usko että hän ainakaan siitä suuttuu. Voi joku päivä tuoda Sulle vaika ruusuja!!!
Nii mun tuli mieleen, että voihan se tietysti olla joku lapsuuden traumaattinen kokemuskin, Mutta ihan oikeesti mä arvelisin sen johtuvan vähän voimattomasta hormoonitoiminnasta.
Me ihmiset ollaan niin kauheen epätasapainoisesti lahjottu kun synnymme. Toiset on huippuälykkäitä kun taas toisia on holhottava, koska eivät muuten selviä yksinkertaisista päivittäisistä toimistakaan. Toiset sitten ovat seksuaalisesti niin kuumia, että niiden on saatava monta kertaa päivässä ja sitten ihan kaikkea lapsista eläimiin asti koettava. Uskoisin tämän olevan myös näin että ystäväsi voi olla vastakohta "tasapainotin" tälle yliseksuaaliselle tyypille. Tämä nyt ei ollu mikään jumalansana mun mielipide vaan..
Olen aina ollut ihan samanlainen. Mutta et sä sitä homoutta voi noin vain sen silmille heittää - tai ainakin toivon niin. Voihan sitä ymmärtävästi ja hyväksyvästi vihjailla - ehkä. Ehkä se saisi hänet avautumaan ja vois tehdä kaverille ihan hyvääkin, jos asia on itselleen hirveän arkaluontoinen ja hän luulee, että koko maailma romahtaa, jos asia tulee ilmi.