Ateenasta hotelli

hyppelijä*

Hei! Osaatko suositella muutamaksi yöksi kohtuuhintaista (30-80 e/yö), rauhallisesta paikasta, kuitenkin lähellä keskustaa, mukavaa, siistiä hotellia. Luin tuolta jostain, että Omonia-aukiolla on kaikenlaista hiipparia ja me tulemme Ateenaan yöllä. Eikös Syntagman lähialue ole aika hyvää aluetta, ja siinä kai on metro ja bussipysäkitkin lähellä.

9

1933

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ateenaan rakastunut

      olimme noin kk sitten hotelli economyssä.huhtikuun hinta oli 68 eur/2hh, sis. aamiaisen. hotellin varasin hotel bookingin kautta. sijaitsee athinas-kadun lähellä, puolivälissä monastirakia ja omoniaa.mielestäni paikka oli sopiva. olimme ylimmässä eli 8. kerroksessa.välillä oli vaikeuksia vedentulon kanssa, ei vissiin paineet riittänyt. muutoin voin suositella ko. hotellia.viivyimme tuolla 3 yötä ja täytyy sanoa, että eipä ole hienommissakaan hotelleissa välttämättä siivous toiminut niin hyvin kuin tuolla. uudet saippuat joka päivä, samoin kuin pyyhkeet, vaikka ne olivat vain kuivumassa oven päällä. aamiainen oli sopiva, ainakin meille. monen sortin muroja, sämpylöitä, paahtoleipää, croissantteja, 2 eri tuoremehua,kahvia, teetä, juustoa, kinkkua, jugurttia, säilykehedelmiä... ainut mitä siihen kaipasin, oli tuore kurkku tai tomaatti. ja metrohan on sulki kun sitä rempataan. en osaa sanoa kuinka tuonne bussilla pääsee, me kuljimme pirssillä.

      • hyppelijä*

        Kiitos tiedosta. Hotelli näytti ja tuntui ihan hyvältä, mutta eipä ollut enää huoneita saatavana silloin, kun me tarvitaan. Oliskohan muita suosituksia?


      • Parthenon
        hyppelijä* kirjoitti:

        Kiitos tiedosta. Hotelli näytti ja tuntui ihan hyvältä, mutta eipä ollut enää huoneita saatavana silloin, kun me tarvitaan. Oliskohan muita suosituksia?

        Hotel Parthenon sijaitsee hyvällä, rauhallisella paikalla Akropoliin juurella. Hinta pääsiäisenä oli tosi 116 euroa/yö, mutta kaikin puolin suositeltava hotelli. Syntagmallekaan ei ole pitkä matka. Omonian ympäristö vaikutti todellakin paljon ikävämmältä alueelta.


    • ateena

      Ateenasta viime viikolla palanneena voin suositella Aristoteles hotellia. Perus siisti hotelli ja ok aamupala (parempi kuin muutamassa ns. hienommassa hotellissa Ateenassa...) Hotelli on Omonialla, mutta alue lähinnä hieman suttuinen, mutta ei niinkään vaarallinen. Kävelymatkan päässä hotellista on nähtävyydet ja metrokin löytyy vierestä. Joitain sivukatuja kannattaa välttää, mutta ihan turvallisin mielin voi kaupungilla liikkua. Hotelli maksoi muistaakseni 41€/yö eli mielestäni todella edullinen. Kannattaa hieman verrata, kun sama huone bookingilla 100€ ja hotels.comilla 42€!! Vertasin hodla.fi avulla

    • majoitukset
      • kaivataan

        Itse olen lähdössä ensi viikolla Kreikkaan ja ajateltiin yöpyä myös yksi yö Ateenassa. Millä alueella sijaitsevat ostoskadut yms? Mahdollisimman keskustasta tarvittaisiin siis halpaa ja siistiä hotellia yhdeksi yöksi.


    • kesälomailija

      Voin suositella hotelli Economyn (samat kommentit Ecomista kuin toisella suosittelijalla:) lisäksi vähän luxusta:) Intercontinental Athenaeum oli ainakin meille loistava valinta saarihyppelyn päätteeksi. Maksoimme 90$/yö mikä oli erittäin hyvä hinta. Hotelli sijaistee keskustan ulkopuolella, mutta ilmainen kyyti 1/2h välein Syntagmalle ja takaisin. Hotellista n. 5min taksimatkan päässä aivan loistava ruokapaikka, jota hotellin ovimies meille suositteli.

      • Il grande

        Etsitäänkin sitä hyvää hotellia unelmapaikalta, josta pääsee illallakin pienellä kävelyllä hyviin ruokaravintoloihin ja jos haluaa käpytellä rauhassa, kuin rooman trevillä.. niin mikäs alue ja hotelli se sitten voisi olla? Plaka?.
        Eikä sillä hinnallakaan ole niin väliä, kunhan on parveke, tilaa ja lähellä.


      • De
        Il grande kirjoitti:

        Etsitäänkin sitä hyvää hotellia unelmapaikalta, josta pääsee illallakin pienellä kävelyllä hyviin ruokaravintoloihin ja jos haluaa käpytellä rauhassa, kuin rooman trevillä.. niin mikäs alue ja hotelli se sitten voisi olla? Plaka?.
        Eikä sillä hinnallakaan ole niin väliä, kunhan on parveke, tilaa ja lähellä.

        Itse antaisin ääneni plakalle. Paljon ravintoloita liki ja muutenkin lähellä kaikkea. Hotelli vois olla ehkä royal, awa tai athens gate..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5091
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1751
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1497
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1463
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1147
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      302
      969
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      820
    Aihe