lapsen omien vanhempien rakkkaustta. Miten paljon nämä 16000 sijoitettua jäävät elämässään paitsi, kun kasvatus tapahtuu rahan voimin?
Vaikka pidänkin lapsista, en ole yhteenkään pystynyt solmimaan suhdetta, joka olisi lähelläkään sitä, mitä omaa lastani kohtaan tunnen.
Taistelu lapsesta jatkuu.
Sijaishuollon rakkaus ei voi ikinä korvata
Vanamo10
171242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 53 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
typerät aloituksesi
innoittanut tuhansia taiteilijoita piirtämään/maalaamaan sen. Montako kuvaa olette nähneet sijaisäidistä ja lapsesta? Minä en ole nähnyt yhtään. Jos osaisin maalata, maalaisin mustamekkoisen ja isokukkaroisen ruman naisen ja pieni kaunis lapsi yrittämässä paeta rumaa.
valokuvia ja yhdessä sijaislapseni antaa suukon poskelleni...apua, ihan pakottamatta. Ei voi olla totta!
lapsia yhdessä jos erikseen, koko perheen yhteiskuvia myös älyttömästi ja varsinkin synttäri- ja joulukuvia, joissa näkyy lasten silmien loiste avatessaan pakettejaan ja videoitiin niitä riemunkiljahduksia! Usein katselevat niitä valokuvia ja videoita ja naureskelevat ja hassuttelevat toisilleen, katso millainen olit tai mää olin silloin ja silloin! Kyllä sulla on rumat ajatukset ihmisistä! Olispa mukava nähdä millainen itse olet ulkonäoltäsi kun luonteesi ja ajatusmaailmasi on noin rumaa!
voi vainkuvitella mitävaurioita kapselle siitä koituu.
ikinä elämässään tointumaan. Vähiten vaurioita syntyy, jos lapsi saa olla vanhempiensa kanssa riittävän paljon. On se kamala kohtalo, että joutuu lapsena asumaan vieraisilla jopa vuosia. Miltä itsestäsi tuntuisi, jos joutuisit olemaan ilman kotia ja asuisit toisten nurkissa? Sehän on yhtä rankkaa elämää kuin asunnottomalla, joka vielä pääsee kavereiden nurkkiin norkoilemaan.
Lapsesi kotiutuminen lähestyy päivä päivältä. Haluan vilpittömästi toivottaa sinulle tsemppiä odotteluun ja jaksamista viimeisiin erossaolokuukausiin. Olet herkänoloinen ihminen, sensitiivinen ja empaattinen. Olet hieno äiti. Hyvää keväisen illan jatkoa sinulle.
harmittaa tuo viestien poistaminen tästäkin ketjusta. Tekeekö joku sitä ihan tahallaan? Kysyn sitä vielä eri ketjussakin.
pintapuolisesti. Kaikilla on vahva päihdeongelma, elämä sekaisin ja viha sijaishuoltoa kohtaan on sammumaton. Hei puhuvat kyllä siihen malliin, että PELASTAKAA LAPSET HUOSTALTA. Sijaishuollolla ei ole enää kasvoja heidän elämässään, mutta heidän omilla vanhemmillaan on. Se on sitä äidin ja lapsen välistä rakkautta, joka ei sammu yleensä koskaan. Yksi valokuva vastaan satoja tuhansia jos ei miljoonia maalauksia äideistä ja lapsista yhdessä, pistä se valokuva kiltisti piiloon ja häpeä.
eräänkin naisen, jonka lapsuudessa ei ollut mitään vikaa, koulut meni hyvin ja kaikki piti olla hyvin, mutta silti juopottelu alkoi kiinnostaa enemmän. Aikansa hölmöiltyään hän muutti paikkakunnalta pois ja jatkaa itsetuhoista elämäntyyliään....kenenköhän vika se on... Tunnen nuoren miehen, joka on ollut huostaanotettuna ja hänen elämässään on kaikki ok tällä hetkellä...mistähän johtuu..ei ainakaan rakastavasta äidistä, jota ei näkynyt mailla eikä halmeilla silloin kun olisi pitänyt. ÄLÄ LÄSSYTÄ!
Mutta niin kauan kuin lastensuojelu viranomaisten työtä tekee epäpätevä kouluttamaton viranomainen ei ole mitään takuuta tässä maassa siitä että lapsen asia virallisessa lasten suojelussa olisi lapsen edun mukainen ja lapselle oikeuden mukainen.
senkin.. Minun huostassa ollut lapseni on niin puhki huostastaan, että sanoi hän ei jaksa. Viime yönä heräsin kauheaan ahdistukseen lapseni puolesta, miten tukisin häntä. Ei näy sijariakkaa mailla ei halmeilla. Hullu akka se onkin ja hoitoon pitää saada. Menee se sinne itsekin kun vähän auttaa.
on kielenkäyttöä, jota kutsutaan maneereiksi. Se tarkoittaa saman asian toistamista kerta toisensa jälkeen, kun kielenkäyttö on kehityttymätöntä.
viesteistä. Eilen niitä oli yli neljäkymmentä nyt 13. Joku ei halua, että minä kirjoitan ja senkun haluaa. Onpahan ylläpidolla töitä.
rakkaus verrattuna rahalla maksettu rakkaus.
Voi,jos biot on jotain juoppo narkkareita, on se sijari varmasti parempi kuin biot,niin eikä niitä kasvateta millään rahan voimalla,sen rahan minkä sijari tästä työstä saa ei riitä oikeastaan mihkään,siis ihan turha kadehtia.
vaan ihan tavallisia vanhempia, joiden lasten koulun käynnissä on syntynyt ongelmia ja josta syytetään vanhempia aina huostaanottoon asti. Optulan tutkimuksen mukaan juoppoprosentti on 10. Linkki: http://www.optula.om.fi/uploads/kr2iyh_1.pdf Tuosta tutkimuksesta se löytyy sivulta 11. Sen taulukon kopioiminen on mahdotonta tänne, vaan sen joutuisi kirjoittamaan uusiksi. Sijareiden rahat eivät käy kateeksi tietyistä syistä.