Köyhät nyt näytämme

Arvauskeskus toimii ja potilaat kärsivät Meillä ajetaan verorahat maanteille ambulanssin pillit ulvoen ja sinilieskat palaen. Kun ammattiosaaminen ei enää riitä vaikka on itsensä lääkäriksi lukenut ja sen vuoksi meillä jatkuu edelleen yötä päivää ambulanssiralli ympäri maata aivan turhaan. Tämä talvi sen varsikin on minulle itselleni osoittanut kun vierestä on vietynä Kuopion terveyskeskukseen ja Yliopistosairaalaan monet kerrat ja vieläkin olisi tökkinyt, jos ei itselläni olisi hälytyskellot soineet ja pysäyttänyt lääkärien osaamattoman toiminnan. Tarkoitan sillä osaamattomuutta, ensi - apu kyllä osataan, mutta odottaisin ensihoidon jälkeen ymmärrystä hoitaa potilas jatko hoito heti, eikä ruveta ensiavun kanssa viikosta toiseen ambulanssia samaan osoitteeseen soittamaan, eihän ensiavulla ole kuin ensiavun antaminen, jolla ei sitä sairautta saada korjattua. Kuntien tehtäväksi olemme uskoneet luotettavan terveydenhoitomme, mutta sieltä päästä tarjotaan enää vain leikkauksista johtuvia säästöjä, heikentäen vain kokoajan potilasturvallisuudesta. Kuntien järjestämiin terveyspalveluihimme emme voi enää siis luottaa jatkossa, edes eduskuntakaan tee asialla mitään jos eu direktiivi tulisi sen uudistamaan oikealle tolalle, huonoon suuntaan menneet terveyspalvelumme kunnissa. Kun tiedämme jo kansakuntana mitä se eu osaa se olla osaamatta yhtään mitään meidän terveyteen liittyvää, joten eu voimme jättää kokonaan huomion ottamatta. Me joudumme siis ottamaan ohjakset vain omiin käsiimme entistä enemmän ei meidän yhteiskuntamme meitä enää huoli kuin meidän vähäiset rahamme laen säädännöillä. "Sydänfilmi eli EKG mittaa sydämen sähköistä toimintaa. Normaali sydänfilmi sisältää 12 eri kanavaa, joista kuusi mittaa sähköimpulsseja raajoista ja kuusi rintaan kiinnitetyistä elektroneista, jotka mittaavat sydämen sähköistä toimintaa eri suunnista. Normaalisti sydänfilmi tulostetaan pitkulaiselle paperinauhalle joka asiaa tuntemattomalle näyttää melkoiselta syheröltä. Sydänfilmien tulkinta on monimutkaista ja vaatii perusteellisen koulutuksen. Asiansa osaava lääkäri voi diagnosoida sydänfilmistä monenlaisia sydänsairauksia, kuten rytmihäiriöitä, sydämen kokoon liittyviä ongelmia, sepelvaltimotautia ja sydäninfarkteja. Sydänfilmi on yksi sydändiagnostiikan kulmakivistä ja on säilyttänyt asemansa vuosikymmenien ajan halpana ja tehokkaana tutkimuksena". Eero Seppänen: Meillä terveyskeskuksissa ja ambulansseissa aloitetaan todella halvoilla laitteilla alkututkimukset ja niin myös tehdään jatkotutkimuksetkin Ambulanssista kippaamisen jälkeen ja sitten tutkimuksen jälkeen kylmän viileästi aamuyön tunteina potilas heitetään oman onnensa nojaan odottamaan seuraavaa sairaus kohtausta, joka jo muutaman huonosti nukutun yön jälkeen tuleekin ja taas se sama kierros uudelleen tutkimuksiin tk ja ambulanssilla KYKS. Tämän päivän lääkäri ei osaa lukea edes sydänfilmistä sitä oleellista, joka vaatisi aikaa enemmän joka on sitten niin kortilla se aika terveyskeskuksissa kun ihmiset sairastavat entistä enemmän ja luulosairaat mukaan lukien, jotka edelleen ovat suurella joukolla terveyspalvelumme riesa. Nykyiset uudet koneet pystyvät tulkitsemaan sydänfilmiä myös automaattisesti, mutta voivat tehdä karkeita virheitä eikä kone osaa ottaa huomioon kokonaisuutta. Siksi lääkäri viime kädessä tarkastaa ja tulkitsee EKG - nauhan aina itse". Tämän päivän kansakieli on antanut terveyskeskuksille uuden nimenkin osuvasti arvauskeskus kautta maan, joka tuntuu juuri sopivalta tämän hetkisessä kunnallisessa terveyshuollossamme. Ps, sydänfilmistä EKG : sta, tai ultralaitteella ei sepelvaltimotauti vielä selviä kun ei ole sitä osaamista, pitää saada ensin lähete gammakuvaukseen KYKS. Köyhien Asialla eu ehdokas Kirjailija,rantaneuvos Eero Seppänen Kiannanniementie 128a 89740 Kianta www.rantaneuvos.com 040-5944053

0

808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        100
        1753
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        59
        1150
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        440
        1117
      4. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        170
        1043
      5. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        58
        821
      6. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        130
        804
      7. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        84
        753
      8. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        47
        741
      9. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        708
      10. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        57
        671
      Aihe