Aina saa kuulla kuinka koira on raadellut ihmisiä ja muita eläimiä ja sen jälkeen rotua aletaan syrjiä. Hei haloo!!....koira ei tahallaan tapa ketään tai ajattele että "taidampas tuossa ohimennen puraista tuota pikkutyttöä" ei.!..Ongelma on koiran taluttimen päässä eli sinä itse. Ihminen on syypää koirien käytös ongelmiin kohtelemme koiria kuin lapsia hellimme ja lällyttelemme niitä en sano sitä eikö koiralle saisi osoittaa hellyyttä ja rakkautta mutta kuin susilaumassakin hellyyden osoituksille on oma aika inhoan sitä ku ihmisen pitävät bichon frisejään ja muita valkoisia unelmia pikku vauvoina ja pusivat ja lällyttelevät niille koiran täytyy saada olla koira, ja mikä pahinta. Otamme rotuja jotka eivät sovi omaan energia tasoomme. Minusta on naurettavaa että 16 vuotias ostaa itselleen saksanpaimenkoiran ja ei osaa käsitellä sitä saatikka kouluttaa tai 6 vuotiaalle ostetaan bichon frise jota lapsi ei osaa hoitaa tai kouluttaa. Itse otin ensimmäiseksi koirakseni westin vaikka olen elänyt kaikenlaisten rotujen keskellä ja kouluttanut niitä. En mainosta itseäni minään koirakuiskaajana vaan yritän kertoa että harkitkaa koiran ottamista tarkaan ja valitkaa itsellenne sopiva rotu älkää esittäkö mitään kovista tai machoa joka kävele kadulla pitbullin kanssa jolla on arpia ja kettinki kaulassa. kasvattakaa omasta rodustanne terve ja tasapainoinen koira joka voi elää pitkän ja terveen elämän johdonmukaisen ja itsevarman omistajan kanssa. Jättäkää hankalat rodut oikeille ihmisille kyllä maailmassa koiria piisaa.
Vastaukset 1
- dilledong;)
ainki aina teenkin;), vaik kui ois 16 kesäsenä ollu eri hianoo kulkea pitbulli vierellä, ni heh emmie sellasta hankkina;)) tossa tuo vajaa 12kg,14 vee metsäröhnö ny tuhisee ja edelleen on kaverina metsän siimeksessä päivittäin, joskus useemman tunninkin, ihan miten tuolla intoa riittää=) naaattikaaa kesästä ja linnunlaulusta kuusen juurella istuessa;)) moiks:)) Soon mun oma sohvanvaltaaja;))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561