Olisin hyvin kiitollinen jos joku jaksaisi lukea tämän viestini. Tämä on ensimmäien kerta kun kerroin näistä ajatuksistani yhtään missään tai yhtään kellekään:
Olen 17 vuotias teinityttö ja olen ollut hyvin epävarma seksuaalisuudestani jo yli puolitoista vuotta. Alaasteella luokallani oli parhaassa tapauksessa jopa 15 poikaa, mutta en lainkaan tuntenut vetoa heistä keneenkään, vaikka kuinka yritin pakottaa itseäni ihastumaan. Kerran, joskus 11 vuotiaana, mieleeni tuli yhtäkkiä ajatus siitä, millaista olisi suudella erästä hyvää ystävääni. Ajatus järkytti hirveästi, mutta onnistuin unohtmaan sen kun ystävä vaihtoi koulua enkä enää nähnyt häntä kuin sattumalta.
Yläasteelle siirtyessä tilanne jatkui samana, hyvännäköisiä poikia oli kyllä mutta en oikeastaan tuntenut kiinnostusta siinä mielessä heitä kohtaan. Kasiluokalla ja ysiluokalla kuuntelin bändejä, joissa oli hyvännäköisiä poikia tai miehiä ja moni miellytti silmääni. Kuitenkin... kun muut ihkuttivat idoleitaan ja mainostivat, että tekisivät mitä vain tavatakseen idolinsa, minulle ei tullut sellaisia ajatuksia. Ja aina kun kerroin kavereilleni pitäväni jotain laulajaa tai vastaavaa hyvännäköisenä, viehätys katosi ja enkä enää pitänytkään häntä hyvännäköisenä, tai ainakaan kovin paljoa.
Ysinluokan puolessa välissä aloin ajatella että Oho, ehkä olenkin lesbo. Aloin ihan tarkoituksella kiinnittää huomiota muihin tyttöihin ja naisiin. Kevään tullessa ihastuin kaveriini, eikä se ollut sellaista kuin ihastumisen kuvaillaan olevan: suutuin hänelle helposti, olin mustasukkainen ja hän usein tuntui aivan mielettömän ärsyttävältä. Kuitenkin, illalla maatessa sängyssäni haaveilin, millaista olisi saada olla ihan hänen lähellään, suudella, tuntea hänen ihonsa käteni alla... Haaveilin siitä, että hänkin tykkäisi edes jossain määrin tytöistä tai ainakin MINUSTA!
Nyt, vuosi myöhemmmin minulla on vieläkin samanlaisia tunteita häntä kohtaan, joskin tunteeni menevät vuoristorataa: välillä ole ihastunut välillä en. Näen häntä harvoin koska olemme eri kouluissa ja hänellä on harrastuksensa, mutta silti en voi olla unelmoimatta. Viimeisen vuoden aikana olen kyllä ollut pari kertaa ihastunut johonkin poikaan, mutta se tunne menee hyvin nopeasti, jopa yhdessä illassa ohi.
Pidän kyllä miehiä ja poikia hyvännäköisenä, enkä voi olla tuntematta mielihyvää kun näen, että joku poika kävelee ohitseni ja katsoaa minuun, mutta siihen se jää. En jostain syystä pysty kuvitella seurustelevani jonkun pojan kanssa, se ajatus vain on liian outo.
En yhtään tiedä, mitä tehdä tai ajatella. En suostu uskomaan, että olisin lesbo, mutta en usko olevani kyllä täysin heterokaan. Bi ehkä? Onko jollain muulla ollut nuorena tälläisiä ajatuksia ja mihin ne ovat oikein johtaneet? Olisin uskomattomanan kiitollinen vastauksista, ehkä ne auttaisivat selvittämään ajatuksiani.
Nuoruuden epävarmuuttako?
Esmm
5867
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
että on olemassa lesboja ja homoja enkä edes parikymppisenäkään jaksanut miettiä seksuaalisuutta juuri lainkaan. Mutta aina olen tyttöjä naurattanut, heitä ihaillut ja huomiota heiltä myös saanut ja siitä ilahtunut. Pojat ja miehet menivät minulla automaattisesti kaveri-kategoriaan. Minä elin kaksikymppiseksi ihan vain nauttien kaikesta, seksuaalista elämää ei ollut enkä sitä mitenkään kaivannut. Miehet vonkaili mutta ohitin heidät ystävällisesti. Naiset viehätti suuresti mutta en ajatellut asiaa sen pidemmälle, minulla ei ollut kiire mihinkään. Ymmärsin nauttia elämästä enkä miettiä missä minun pitäisi olla ja tehdä ja kenen toiveet täyttää. Kiitos kasvatukseni, minä sain kypsyä rauhassa ja vahvana itsenäni enkä tuntenut painostusta olla jotain seksuaalisesti tai muutenkaan. Sitten yhtenä päivänä minä tapasin naisen joka sai minut syttymään tavalla jota en tiennyt olevankaan. Meillä oli upea suhde, joka päätyi eroon mutta antoi minulle suunnan seksuaalisesti. Nyt olen elänyt jo saman naisen kanssa iät ja ajat, rakkaus tuntuu vain syventyvän ja se ihanan autas tunne kun tuntee toisen viimeistä piirtoa myöten. En tiedä kauniimpaa kuin tämä. Joten, mitä koitan sanoa, maailma on toki muuttunut kaikki tapahtuu yhä nuorempana ja ensin opetellaan rakastamaan muita kuin rakastamaan itseään, mutta sulla ei ole kiire lyömän mitään leimaa itseesi. Sinä alat vasta ottaa askelia itsesi tuntemiseen, anna sille matkalle oma aikasi. Mitä rauhallisemmin sinä tutustut itseesi, sen helpompi sun on kävellä omaa polkuasi. Se aika minkä nyt pistät itseesi, autaa sinua tulevaisuudessa tuhatkertaisesti.
Itse olen juuri kahdenkympin paikkeilla, en ole koskaan seurustellut, enkä edes kaivannut sitä. Vasta nyt olen ajatellut asiaa ja kaipaan toista ihmistä rinnalleni jakamaan arkea kanssani. Nuorempana en itekään ollut kiinnostunut pojista, saatika tytöistä. Leikin barbeilla tyyliin yläasteella vielä ja meikkaamaankin aloin säännöllisesti vasta lukiossa. En kadu niitä asioita missään tapauksessa. Kaverini kertoilevat kaiken näkösiä tarinoita mies/naisseikkailuistaan jo yläasteella. Tietenkin inhotti aina vastata, "joo en osaa sanoo tohon mitään, en oo kokeillut". Yritän vain sanoa, että ei sulla oo mikään kiire mihinkään. Ajattele rauhassa pidätkö miehistä vai naisista, kyllä sä sen ajan mittaan ymmärrät. Mä oon tutustunut itseeni nyt hyvin ja odotan sitä päivää, kun elämäni nainen tulee vastaan. Se uskallanko pyytää häntä treffeille - onkin sitten aivan toinen asia.
ihan minun kirjoittamaltani. Olisinkohan sittenkin itse kirjoittanut sen epähuomiossa.. Hauska kuulla, että muillakin on samanlaisia kokemuksia. Mihinkään ei todellakaan ole kiire. Jos en olisi itse ottanut aikaa ja etäisyyttä asioiden pohtimiseen, hirvittää ihan ajatella, missä nyt olisin.
Mulla oli tuossa 15-vuotiaana kanssa aikamoinen kriisi, kun en ollut seurustellut vielä kenenkään kanssa. Tosiaan monilla kavereilla oli jo poikaystäviä ja kaikenlaisia kokemuksia. Noh, pakotinhan sitä sitten minäkin itseni muutamaa poikaa tapailemaan, mutta se kyllä avarti silmäni täysin. Pojat olivat kyllä mukavia ja yleensäkin onhan miehet ihan hyvännäköisiä ihmisinä, mutta ei niistä vaan mitään iloa minulle sitten kuitenkaan ole ollut. Enempi kyllä naiset minun silmiäni hivelevät :D Seksiä en ole ikinä miehen kanssa harrastanut, tilaisuuksia oli, mutta kyseinen tapahtuma miehen kanssa ei sytyttänyt minua yhtään millään tavalla, joten jätinpä sitten kokeilematta. Monet kyllä ihmettelevät, että miksi en edes ole ikinä seksiä miehen kanssa kokeillut, mutta mielestäni ei jokaista asiaa tarvitse itse kokea, jotta oikeasti tietää ettei se ole itseään varten. Tässä asiassa tiedän kyllä ihan ilman kokeilujakin :) Myöhemmin, noin 20-vuotiaana sitten tapasin silloisen elämäni naisen, jonka kanssa tajusin viimein, että mitä olen. Vaikka olinhan sen jo tiennyt melkein pikku tytöstä lähtien...Mutta, kuten edellä jo mainittu, älä kiirehdi mihinkään, elämäsi on vasta edessä päin ja varmasti seksuaalisuutesi selviää sinulle ajan kuluessa. Tosiaan nauti elämässä muista asioista ilman sen kummempaa miettimistä, että kumpi se nyt kiinnostaa mies vai nainen, kyllä tämä elämä sen sinulle selvittää :)
Muut vastanneet kehottavat antaa asioille aikaa, mikä onkin järkevää. Tosin ymmärrän täysin jos siihen ei pysty. Kuinka näitä asioita vois olla miettimättä. Itse olin jollain tapaa samanlaisessa tilanteessa pari vuotta sitten. Oli tyttö josta kiinnostuin. Jostain ihme syystä hänkin kiinnostui minusta :D no nyt mulla on jo muutama suhde takana. Kaikkiin on liittynyt paljon (nuoruuden?) epävarmuutta ja välit on kuitenkin aina säilynyt jutun loputtua, mutta vain just ja just. Välillä tuntuu että kunpa en olisi vielä kokenut näitä ja voisin vielä "ihmetellä" asioita rauhassa. Toisaalta seurustelen nyt suht vakaassa suhteessa ihanan tytön kanssa ja oon siitä tosi onnellinen. Niin että siinä valinta: sydän vaiko aivot.. Ei paha :p