Korvasienimatka pohjoiseen.

Etelä-Suomen Korvasienisato on olletikin menetetty kuivuuden takia. Tosin Prisman elintarvike tuotevalikoimasta saattaa löytyäkin. Hyvin tehtynä Korvasienimuhennos tai -kastike on jotenkin jäänyt mieleen erityisenä herkkuna.

11

777

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pilvi*

      Aikanaan löysin Sipoosta kaatuneen kuusen ympäriltä fantastisen määrän korvasieniä. Joka oksan ,joka oli iskeytynyt maahan ja rikkonut maanpinnan löytyi niitä.Kaksi vajaata muovikassillista oli saalis. Kumma kyllä seuraavana vuonna ei siihen enää tullut satoa. Korvasienimuhennos paahtoleivän päällä,tai keittokin on todella herkkua! Sääli vaan kun täytyy ryöpätä kolmessa vedessä ja vielä huuhtoa. Ennen keitin runsaassa vedessä kaksi kertaa,eikä perheelläni ole koskaan ollut ongelmia munuaisten kanssa. Silloin kyllä pienin ne ainakin kolmeen osaan jo hiekan takia:) Vesi herahti ihan kielelle:D

      • Jo keskuudestamme poistunut henkilö kertoi virkamiehestä, joka kuoli syötyään korvasieniä. Hän oli jo leskimies, eikä tiennyt korvasienen sisältämästä solumyrkystä. Lienee gyromitriiniä. Mutta. Asiallisesti laitettuna korvasieni on herkullinen.

      • Ne rikkoi maanpintaa kavioillaan tehden maastoon polkuja. Niiden varresta löytyi paljon korvasieniä.

      • Haitula. (Kirsi Kunnas) Oli kerran Haitula, joka oli pienempi kuin pieni,joka oli pikkuruinen tylleröinen, aivan mahdottoman pieni Hän asui korvassa, joka oli sattumoisin sieni, joka oli korvasieni sattumoisin aivan kummallinen sieni Ja siinä sienessä oli viiskymmentviisi koloa, sekä viisikymment kolonkoloa sekä sata kolonkolonkoloa Vaan kerran Heitula tuumi, että oli vasta noloa, ettei ollut viisikymmentkuusi koloa. Ja lähti pois.

      • capt.cöpenick kirjoitti:

        Jo keskuudestamme poistunut henkilö kertoi virkamiehestä, joka kuoli syötyään korvasieniä. Hän oli jo leskimies, eikä tiennyt korvasienen sisältämästä solumyrkystä. Lienee gyromitriiniä. Mutta. Asiallisesti laitettuna korvasieni on herkullinen.

        Suomessa on syöty korvasienia satoja vuosia. Luin jostakin, että ei ole vuosikymmeniin kirjattu yhtäkään korvasienen aiheuttamaa kuolemantapausta. Suomalaiset osaavat keittää sienet runsaassa vedessä ennen käyttöä.

      • Pilvi*
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Haitula. (Kirsi Kunnas) Oli kerran Haitula, joka oli pienempi kuin pieni,joka oli pikkuruinen tylleröinen, aivan mahdottoman pieni Hän asui korvassa, joka oli sattumoisin sieni, joka oli korvasieni sattumoisin aivan kummallinen sieni Ja siinä sienessä oli viiskymmentviisi koloa, sekä viisikymment kolonkoloa sekä sata kolonkolonkoloa Vaan kerran Heitula tuumi, että oli vasta noloa, ettei ollut viisikymmentkuusi koloa. Ja lähti pois.

        Olipa söpö runo.Melkoinen Haitula kun jahtasi lisää koloja! :D Hauska.

      • Heitula
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Haitula. (Kirsi Kunnas) Oli kerran Haitula, joka oli pienempi kuin pieni,joka oli pikkuruinen tylleröinen, aivan mahdottoman pieni Hän asui korvassa, joka oli sattumoisin sieni, joka oli korvasieni sattumoisin aivan kummallinen sieni Ja siinä sienessä oli viiskymmentviisi koloa, sekä viisikymment kolonkoloa sekä sata kolonkolonkoloa Vaan kerran Heitula tuumi, että oli vasta noloa, ettei ollut viisikymmentkuusi koloa. Ja lähti pois.

        Minä kyllä osaan vaikka laulaa tuon, mutta...

      • pilvi *
        Heitula kirjoitti:

        Minä kyllä osaan vaikka laulaa tuon, mutta...

        Saattaa olla kiva sävelkin,ehkä nopeatempoinen? Nyt illalla on ollut kyläilijöitä luonani,ihan antoisaa,mutta kaksi villin iloista lasta,jotka halusivat kaiken kertoa mitä tekivät ja kokivat,niin etten paljon aikuisten kaa saanut jutella,vaati hieman kärsivällisyyttä:) No,nyt on iltarauha ja toivotan Hyvää yötä!

      • capt.cöpenick <
        Heitula kirjoitti:

        Minä kyllä osaan vaikka laulaa tuon, mutta...

        Laulu jäi mieleeni. Infantiilinä henkilönä minua ei hävetä laittaa tota framille. Ennemmin Heitulaa toivoisin YLE:n säveltoivekonserttiin kuin 'kalle tappista'.

      • Ramoona*
        capt.cöpenick < kirjoitti:

        Laulu jäi mieleeni. Infantiilinä henkilönä minua ei hävetä laittaa tota framille. Ennemmin Heitulaa toivoisin YLE:n säveltoivekonserttiin kuin 'kalle tappista'.

        M.A. Nummisen ja Pekka Jalkasen toimittama lastenlevy Iso mies ja keijukainen oli esikoistytön ehdoton suosikki 70-luvun lopulla, ja kyllä myös minä äitinä opin ne laulamaan - vieläkin muistan monen sanat. Vanhaa levysoitinta pidetään kunnossa mm. tämän levyn takia, lapsenlapsetkin sitä tykkäävät kuunnella. Se oli aikanaan virkistävä tuulahdus lastenlaulupeinteeseen. Muistelen jonkin muunkin kirjoittajan täällä viitanneen levyn Ketsu-lauluun. Ihana tuokin Pikkulintu valjasti hevosen... Kansikuvasta varmaan monet tunnistatte levyn! http://fi.wikipedia.org/wiki/Iso_mies_ja_keijukainen

      • capt.cöpenick <
        Ramoona* kirjoitti:

        Kiitos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      412
      9066
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      188
      3652
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      20
      2113
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      83
      1302
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1115
    6. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      66
      1102
    7. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1100
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1075
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1033
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      66
      982
    Aihe